Arkkipiispa harmittelee homokysymyksen nousua jakolinjaksi (juttukommentit)

Arkkipiispan anteeksipyyntö kesältä voi jäädä historiaan fiksuna profylaktisena anteeksipyyntönä. Syksyn kirkkovaalien vaikutuksen ja tulevan Soini-Sipilän hallituksen arvorestauraation jälkeen tasa-arvokello voi mennä Suomessa niinkin vinhasti taaksepäin, ettei anteeksikaan voi pyytää.

Miten niin "avioliittokysymys on eduskunnan päätettävissä"? Eikö kirkko mukamas voi itse ottaa edistyneempää kantaaa, vai onko oikeasti odotettava kuinka taantumuksellinen Arkadianmäki on. Herää kirkko tähän päivään, kuka tuollaisesta hännystelemisestä enää viitsisi kymmenyksiä maksaa?

En näe tulevaisuutta aivan niin synkkänä kuin jnsto tuossa edellä ennustaa. On selviä merkkejä siitä, että (myös) suomalainen yhteiskunta on muuttunut tuntuvasti ymmärtävämmäksi ja suvaitsevammaksi vielä muutaman vuoden takaisiin aikoihin verrattuna. Kannaltamme dramaattisen myönteiset muutoksen merkit olivat nähtävissä kansalaisaloitteen kaikkia odotuksia nopeammassa ja mahtavammassa kannatuksessa. Toinen konkreettinen näyttö oli Helsinki Pride. Mistähän mahtoi johtua paraatin kasvaminen yli 20 000 osallistujaan edellisen vuoden alle 10 000 osanottajasta?

Poliittiset puolueet näkevät tuon muutoksen asenteissa yhteiskunnassa. Heidän on julkisissa puheissaan ja toiminnassaan otettava nämä havainnot huomioon. Joidenkin puolueiden kohdalla se merkitsee vastustavien kantojen tiukkenemista. Jotkut päättävät ottaa nk. lusikan kauniiseen käteen ja lähtevät lopulta kannattamaan tasa-arvoa myös homoille.

Mielestäni kaikkein tärkein seikka sateenkaariyhteisössä on luottamus ja usko siihen, että Suomessa mennään vääjäämättömästi pohjoismaisten maiden malliin sateenkaari-ihmisten oikeuksissa.

Uhkakuvia on, mutta niiden suhteen pitää miettiä keinoja ohittamiseksi tai vastustamiseksi. Luovuttaa ei saa missään tapauksessa.

Ukkoni tokaisi tämän keskustelun luettuaan: "Koskaan ei pidä jäädä tuleen makaamaan!" :-)

Yksi asia on, ettei ns. poliittisella eliitillä ole entisenlaisia työkaluja säädellä isossa mitassa mielipideilmastoa tai juuri ohjailla keskusteluakaan.

Kummassa joukossa mahtaa olla enemmän kirkkoon kuuluvia; liberaaleissa, jotka usein eivät ole uskonnollisia, vai konservatiiveissa, joiden maailmankuvan kulmakivi on uskonto. Seuraavaksi voidaan hahmotella, mitä tapahtuu, kun kirkko vetää mutkat suoriksi homokysymyksen suhteen.

Kannattajakato uhkaa kummassakin skenaariossa, oli kanta mikä tahansa, mutta konservatiivit lienevät tiukemmin sidoksissa kirkon toimintaan. Liberaaleille riittävät leipätoimet, kasteet, hautajaiset ja kirkkohäät, joista viimeisintä ovat myös tasa-arvon kannattajat havittelemassa. Kun liberaalit kävelevät ulos kirkosta, voi kannatus- ja rahoituspohja kärsiä. Kun konservatiivit kävelevät ulos kirkosta, romahtavat itse kirkkoa kannattavat rakenteet - niin sitoutuminen, työpanos kuin elävä usko - alas.

Murto-osa suomalaisista uskoo raamatun jumalakuvaan, joten kirkko on onnistunut yllättävän pitkään säilyttämään hegemonisen asemansa. Suurin osa ei-uskovista lienee liberaaleja; maallistuminen ja uskonnollisten vapauksien soveltaminen korreloinee etääntymisenä kirkon perinteisinä pidettyihin opetuksiin, mikä taasen heijastunee vapautumisena homoseksuaalisuuteen liittyviin asenteisiin.

Kirkon johto homokysymyksineen on kuin se tervatulla katolla taisteleva harakka; kun nokka irtoaa katosta, pyörstö jämähtää kiinni ja kun pyrstö lähtee irti, on nokka jälleen kiinni tervassa. Kaikkia ei voi miellyttää. Kauaskantoisin seuraus kirkon hajoamisesta on kuitenkin kansankirkko-instituution rapautuminen; mitään koko kansaa edustavaa kirkkoa tai uskoa ei enää ole.

Se merkitsee jollain aikavälillä sitä, että kirkko joutuu luopumaan privilegioistaan, kuten yhteisöverotuksesta jaetusta siivusta. Myös maallista valtaa ja kirkkoa yhdistävä napanuora tullee katkeamaan, kuten se on katkennut muissa Pohjoismaissa sitten luterilaisen uskon saapumisen, jolloin valtion pää oli myös kirkon pää.

Näin Suomessakin myönnetään, että kirkko ei ole enää arvoinstituutio, joka ohjaa kansan mielipidettä, mikä taasen johtaa siihen, että jatkuva tivaaminen kirkon kantaa siihen sun tähän päättyy. Itseänsä liberaaliksi, vapaamieliseksi, kutsuminen on harhaanjohtavaa, sillä monissa maissa uskonto, valtio ja politiikka on erotettu toisistaan. Kirkolla ei ole sananvaltaa maallisissa asioissa, eikä kukaan itseään liberaaliksi kutsuva kuljekaan kerjäämässä hyväksyntää jokaiselta uskonmieheltä ja -naiselta. Näille Suomen "liberaaleille" pitäisi keksiä jokin toinen nimitys.

JuhaniV: "Joidenkin puolueiden kohdalla se merkitsee vastustavien kantojen tiukkenemista. Jotkut päättävät ottaa nk. lusikan kauniiseen käteen ja lähtevät lopulta kannattamaan tasa-arvoa myös homoille."

Juhani on hyvä ja osoittaa, missä on "kansa". Ei sitä ole muualla kuin Vennamon puheissa. Loput kansasta jakautuvat puolueiden kannattajakuntiin, joilla on erilainen näkemys siitä, miten sosiaaliturva, ulkopolitiikka tai tässä tapauksessa avioliittoinstituutio laissa määritellään. Sitä varten ne puolueet ovat olemassa.

Mikäli puolueen kannattajakunnasta merkittävä osa on tiettyä mieltä, lienee selvää, että myös puolue toimii sen mukaan. Kansan jakautumista puolueisiin ohjaa tietty maailmankuva. Maailmankuvan lisäksi äänestyskäyttäytymiseen vaikuttanee se, että politiikka on eri asiakysymysten priorisointia; ns. "homoliitot" eivät ole ensimmäinen eikä toinenkaan kysymys harvan asialistalla. Voisin kuvitella että taloudellinen pärjääminen, ehkä omaishuoltajuus tai jopa lapsilisät ja koulut, nousevat tärkeämmälle sijalle puoluekantaa valittaessa kuin se, pääseekö naapurin pariskunta juhlimaan näyttäviä kirkkohäitä.

JuhaniV: "Mistähän mahtoi johtua paraatin kasvaminen yli 20 000 osallistujaan edellisen vuoden alle 10 000 osanottajasta?"

Voihan siellä olla vaikka 100 000, mutta päätökset tekee loppujenlopuksi ne 4 400 000 muuta äänestysikäistä, jotka eivät olleet marssimassa.

"..luottamus ja usko siihen, että Suomessa mennään vääjäämättömästi..". Kaunista on uskoa tietenkin.

Jos hlbt-tasa-arvo saadaan sysätyksi "epäpoliittisten" aiheiden joukkoon, kauaksi poliittisen keskustelun keskiöstä, puolueiden ei äänestyskäyttäytymistä ennakoidessaan tarvitse ottaa aihepiiriä juurikaan huomioon.

Poliittisen eliitin keinot säädellä julkista keskustelua ovat edelleen varsin hyvät ja toimivat mm politiikan toimittajien hallinnoimisen kautta. Poliitikkojen liepeillä pyörivät toimittajat ovat suomalainen "White House press", mutta paljon DC-kolleegoja kesympi.

Sipilän ja Soinin asema puolueissaan on vahva este hlbt-kehitykselle. Kokoomuksen tuoreet tutkimustappiot kepulle eivät nekään motivoi pääministeripuoluetta hlbt-edistyksessä.

Kommenttia muokattu: 29.09.2014 klo 09:59

Historia ei ole vääjäämätöntä kehityskulkua, esimerkkejä olisi sata ilman natsikorttiakin - mutta toivossa on hyvää elää sanoi satiainen...

Arkkipiispa puhui anteeksipyynnöstä "tietoisesti tämän viran edustajana", ja samalla lailla ja samoista lähtökohdista hän mielestäni toteaa Suomen ev.lut kirkon tilaa nyt tässä haastattelussa: arkkipiispana, kirkon päämiehenä, muttei sen diktaattorina.

(Ei kymmenys vaan sadannos, k_ma.
Mutta siinäpä on 100% liikaa jos tuntee maksavansa turhasta, tietty.)

Suomen evankelis-luterilainen kirkko nojautuu tunnustuskirjoissaan kahden regimentin oppiin: on maallinen ja on hengellinen regimentti. Avioliiton on selkeästi esimerkiksi piispainkokouksen asettama työryhmä mietinnössään tältä pohjalta katsonut kuuluvan molempien regimenttien alueelle ts. avioliiton voi solmia maallisesti ja sille voi sitten saada siunaus kirkossa. Näin ollen avioliiton solmiminen on yhtälailla maallinen järjestelykysymys ja hengelliseen regimenttiin kuuluva rakkauden osoitus. Rakkauteen kuuluvana avioliitto on uskovan vapauden piirissä.
Jumala siunaa täysin oman tahtonsa mukaan. Me voimme pyytää siunausta, mutta Kaikkivaltias tietää jo pyyntömme. Näin avioliitoilla on jo joko siunaus tai sitten ei.
Rakkautta, Jumalan lapset!

Kommenttia muokattu: 03.10.2014 klo 00:31

Kommenttia muokattu: 03.10.2014 klo 00:32

Kommenttia muokattu: 03.10.2014 klo 00:34