HS julkaisi laajan kirjoituksen kahden alaikäisen miehen seksuaalisesta hyväksikäytöstä (juttukommentit)

Juttu lienee jonkinlainen vastine tai jatko Ylen Silminnäkijä-dokumentille, jota kritisoitiin hieman keskittymisestä pelkästään tyttöihin saalistajien uhreina.
Eipä ole tosiaan juuri juttuja homoseksuaalisista lastenraiskaajista näkynyt, joten ihan hyvä, että nyt nähtiin.

Ensimmäisen tapauksen luin läpi kokonaan, toista en aivan. Ensimmäisestä sanottakoon, että uhri kyllä toimi aivan älyttömän typerästi tuossa tilanteessa ja olisi voinut maalaisjärkeä käyttämällä mahdollisesti välttää koko tilanteen. Itse ainakin 15-vuotiaana ja jo nuorempanakin olisin ymmärtänyt kieltäytyä ikänsä ja ulkonäkönsä reippaasti valehdelleen kohtuullisen tuntemattoman henkilön autokyydistä.
  • 3 / 18
  • Luin_koko_jutun
  • 9.6.2014 10:19
Itsevarma ja kokenut seurustelija ei tieteenkään menisi tuollaisen miehen mukaan, mutta nämä hyväksikäytety olivatkin iältään 13 ja 15 -vuotiaita. Lisäksi vanhemman uhrin taustalla oli selvästi hankalat perheolot. Nuorta raiskauksen uhria on kuitenkin väärin syyttää tapahtuneesta. Nuori on tyypillisesti utelias, epävarma ja johdateltavissa. Kirjoituksesta päätellen hyväksikäyttäjä oli kokenut ja osaava näissä hommissa.
  • 4 / 18
  • Sylettää
  • 9.6.2014 14:25
Ei ole olemassa homoseksuaalisia tai heteroseksuaalisia pedofiilejä, on vain pedofiilejä. Suurinosa ei edes välitä uhrin sukupuolesta, ellei valikoimisesta ole "hyötyä", esim. kiinnijäämisen riski alhaisempi.

On absurdia sanoa "homot olkoon homoja keskenään mutta jättäköön lapset rauhaan", sillä kaksi nuorta voi olla homoja keskenään, eikä täyspäiset aikuiset heterotkaan suuntaudu lapsiin niin miksi olettaa että täyspäiset aikuiset homot tekisi näin.
  • 5 / 18
  • Dragon-85
  • 9.6.2014 15:14
Pedofiliaan tämäw aihe ei liity juuri mitenkään. Pedofiili on nimenomaisesti kiinnostunut lapsista, so. esimurrosikäisistä. Tässä tapauksessa on kyse alaikäisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksesta. Pahoittelut hiusten halkomisesta, mutta paras on pyrkiä puhumaan oikeasta aiheesta.
Tuntuu äkkiseltään vähän nurinkuriselta huolestua jonkin muun ihmisryhmän maineesta tässä. Ensisijaista lienee alaikäiseen kohdistuvan väärinteon ilmituonti, väylien paljastaminen, seuraamusten pohdinta, ylipäätään asian ruodinta.
Hyvä ja aiheellinen artikkeli Hesarilta. Jutussahan oli kyse alaikäisen, vielä lapsen seksuaalisesta pahaksikäytöstä ja ylipäätään nuoren ihmisen pahaksikäytöstä.

Kyllä 13-vuotias on ihan täysin lapsi vielä, eli pedofiliastahan tuossa oli kysymys. 13-vuotiaat tytöt ja pojat ovat vielä melko samanoloisia fyysisestikin.

Jutusta ei tosin tullut mitenkään varmuutta siitä, oliko pedofiili esim. biseksuaali, joita noissa nuorten metsästäjissä tuntuu olevan korostuneen paljon. Eikä pahantekijän omaa taustaansa juurikaan valotettu, eli oliko kyseessä esim. vanhingon kierrättäminen, oliko hän joutunut itse nuoruudessaan vastaavasti uhriksi.

Toivottavasti juttu kuitenkin, kertoessaan uhrien seuraamuksista, herätti nuoria siihen, ettei elämäänsä kannata mennä myymään ja pilaamaan tuollaisten tyyppien kanssa. Syytä muistaa että, ostamisen lisäksi, jo pelkkä maksun tarjoaminenkin rahana tai tavaroinakin tms, alle 18 vuotiaalle on rikos laimmekin mukaan.

Tekijän osalta on pakko todeta, että jotainhan melko epätervehenkistä on ylipäätään siinä, jos ihminen etsii seurakseen vain ainoastaan sukupolven itseään nuorempia.
Munkaan mielestä kyse ei ole pedofiliasta, joskin humanilla on ihan hyvä pointti siinä, että 13-vuotias on vielä ihan lapsi. Jos pitäisi selvittää, onko tekijä pedofiili, pitäisi katsoa koko otantaa. Jos tuo 13-vuotiaaseen sekaantuminen oli lähinnä poikkeus, se toki oli pedofiilinen teko, mutta ei mielestäni vielä tee sen tekijästä pedofiilia. Tätä voi verrata heteromiesten sanontaan "ei kerta homoksi tee". Ja juuri näinhän jotkut itsensä määrittävät: ovat heteroita, mutta joskus harrastavat seksiä saman sukupuolen kanssa.

Olivat termit mitä hyvänsä, niin tietenkään se ei vähennä näiden tapausten vakavuutta! Toivon tuollaisille saastoille mahdollisimman pitkää vankeutta, jota ei seuraa vapautuminen, vaan kuoleminen mahdollisimman pitkän ja ikävän istumisen jälkeen ilman mahdollisuutta oman käden oikotiehen.
  • 9 / 18
  • Kolmoisritti
  • 9.6.2014 21:38
Minusta on erikoista, ettei noita lapsia(nuoria) laiteta johonkin hoitoon. Hoitoahan he tarvitsisivat. Minä en tiennyt mitään 15-vuotiaana enkä ikinä olisi mennyt minnekään ventovieraiden miesten matkaan. Toisaalta ei silloin mitkään pornolehdet tms kiinnostuneet.

Miten joku alaikäinen lähtee ulkomaille töihin ts. karkaa eikä kukaan ole kiinnostunut...tosi outoa.
Luin tuon jutun HS.net. En pida sanasta hyvaksikaytto,tai pahaksikaytto, sana pitaisi olla sexuaalinen tyydytys, (mielessa ,fantasia tai sen hakeminen.)

Kukaan ei voi raiskata haluavaa( nobody can rape the willing). Kirjoituksessa on kielteista asiaa ,onko sita kaunisteltu? Meilla on kaduilla lapsia 8-12v jotka kiilloitta kenkia ja kysyyvat do you want a blowjob too?

En lukenut viela muita kommentieta, luen pian.

Kommenttia muokattu: 10.06.2014 klo 03:13
Minustakin on hyvä, että Hesari nosti asian esiin. On tärkeää, että tällaisten nykyajan "namusetien" olemassaolo tiedostetaan. Toivottavasti tämän myötä nimenomaan nuorten tiedostavuus lisääntyy, ja osaavat suhtautua kriittisemmin tuntemattomiin.

Pedofiliasta ei tämän tapauksen kohdalla voi puhua, eikä sen paremmin tekijästä pedofiilina. Tekijää ilmeisesti kiinnostaa erityisen nuoret, murrosikään ehtineet tai sen jo ylittäneet pojat / nuoret miehet. Tekijä näyttää kiinnostuvan nimenomaan tietystä sukupuolesta, joten kaipa hän on homoseksuaalinen. Pedofiileillä taas kiinnostus ei ymmärtääkseni kohdistu selkeästi tiettyyn sukupuoleen.


Tämä on osittain OT, mutta kumminkin: seksuaalinen tyydytys on varmaan sitä, mitä tällaista tekevä toiminnallaan pyrkii hakemaan. Toimintaan voinee liittyä pakkomielteitäkin.

Hyväksikäyttö tarkoittaa käytännössä samaa kuin jonkin asian hyödyntäminen tai käyttäminen omaksi hyödyksi. Hyväksikäyttöön liittyy vahvasti yksipuolinen hyötyminen.

Sen sijaan "pahaksikäyttö" ei ole erityisen oiva sana; tuskin uhri muuttuu pahaksi, vaikka seuraukset voivat ikäviä ollakin. Sen sijaan pahoinkäyttö (sanan pahoinpitely malliin) voisi ollakin ihan käyttökelpoinen, jos se yleistyisi.
Sylettää: Useimmat pedofiileistä on kiinnostuneita vain tietystä sukupuolesta, useimmiten tytöistä, jonkun verran harvemmin pojista (naispuolisia pedofiilejä on suhteellisen vähän). Osa on oikeasti biseksuaalisia, mutta lasten kohdalla ei ole niin suurta eroa fyysisesti, että kiinnostuksen piiriin käy joskus myös saman sukupuolen edustaja. Pojista kiinnostuneet pitävät yleensä hieman vanhemmista kuin tytöistä pitävät, 10-14-vuotiaista, joten tässä tapauksessa liikutaan siinä rajoilla.
Kuka käyttää hyväksi ketä ?

Onko seksi yksipuolista ? Vanhat homot ovat kertoneet halunneensa miestä jo lapsena. Onko lapsi hyväksikäyttäjä, jos on innokas seksuaalisiin kokeiluihin jo pienenä toisen lapsen tai aikuisen kanssa ? Alaikäisiltä seksi on yritetty estää, mutta tämä ei merkitse, että lapsilla seksuaalisuutta ei olisi. Yhteiskunta kouluttaa "asiiantuntijoita". Heidän tehtävänsä on julistaa "todeksi" kaikki ne väitteet, joilla yhteisö perustelee käytössääntönsä. Seksikielto myös.

En usko tieteeseen. Ei puhuta "tieteen hyväksikäytöstä" eikä puhuta "tieteen väärinkäytöstä". Mitä sittten tarkoittaa se, että kaikilla aloilla on yritystä vakuuttaa "tieteellä", että se mitä joku haluaa tehtävän on juuri oikein.

Yritys olla kaikkien kanssa samaa mieltä ei tunnu miellyttävältä, ei edes yritys olla yhtä mieltä kaikkien homojen kanssa. Tosiasiat ovat. Ei pidä tavotella yksimieliksyyttä, lopputuloksena "hyvänä olemisesta" on sortava yhteisö.
Itse tiesin jo lapsena (kaiketi tiedostin asian siinä kymmenen korvilla) olevani kiinnostunut miehistä. En kuitenkaan muista missään vaiheessa fantasioineeni "seksistä", siis minkäänlaisesta fyysisestä seksuaalisväritteisestä kanssankäymisestä miehen kanssa. Jos mahdollisuus sellaiseen olisi tullut eteen tai joku olisi minulle sitä ehdottanut, olisin varmaan juossut karkuun.

Seksuaalisia tuntemuksia ja ajatuksia oli, mutta halu - tai uskallus - muuttaa niitä käytännöksi puuttui. Ehkä joku tarpeeksi sinnikäs olisi saanut minut houkutelluksi seksipuuhiin kanssaan. Mielestäni vastuu tällaisissa tapauksissa on ja pitääkin olla aina aikuisella, eikä lapsen tai alaikäisen suostumusta tai halukkuutta voi pitää lieventävänä seikkana.
"Onko lapsi hyväksikäyttäjä, jos on innokas seksuaalisiin kokeiluihin jo pienenä toisen lapsen tai aikuisen kanssa ? "

Jos tämä kirjoitus on tarkoitettu vakavasti otettavana ja sen on laatinut oikeustoimikelpoinen henkilö, niin kysymys osoittaa hyvin vääristynyttä näkemystä käsitteistä: lapsi, aikuinen ja hyväksikäyttö.

"Ei pidä tavotella yksimieliksyyttä, lopputuloksena "hyvänä olemisesta" on sortava yhteisö."

Yhteisön paras mahdollinen säännöstö on sellainen, jossa mahdollisimman riippumatta siitä kenen saappaisiin sattuu astumaan, voi kokea mahdollisimman yhtäläisen oikeudemukaisuuden tapahtuvan. Usein epäreiluuden kokemusta lievittää asettuminen vastapuolen saappaisiin tai kuvitelemalla missä tilanteessa sääntö auttaisikin itseä.
Lapsi tai nuori haluaa toisinaan kaikenlaista (vaikkapa määrättömästi karkkia ja limua tai viinaa ja tupakkaa), mutta ei ole välttämättä kypsä ymmärtämään haluamaansa liittyviä seurauksia siinä mittakaavassa kuin aikuinen - jos kohta aikuistenkin kohdalla on joskus vähän niin ja näin. Lapsen tai nuoren vastuu itsestään ja omista ratkaisuistaan kasvaa iän myötä. Mitä nuoremmasta on kyse, sitä vähäisemmin tälle voi sysätä vastuuta omista ratkaisuistaan.

Siksi suhtautuminen lapsen tai nuoren innokkuuteen vaikkapa seksikokeiluista varsinkin aikuisen kanssa on aikuisen vastuulla. Vastuullinen aikuinen ymmärtää sanoa "ei".
Kenen asenne on oikea ?

Mistä erotetaan ne, joita pitää kuunnella ja joita ei pidä kuunnella ? Yhteisön asenne määrää, mitä mieltä täytyy olla ? Tulkintoja yleiseksi periaatteeksi.
Oikean ja väärän eroa ja niiden välistä rajaa voi aina pohtia. Valistuneessa yhteisössä kuitenkin suoja on suurempi heikommassa asemassa olevalle. Vaikkapa seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä on ikään ja osapuolten kypsyyteen liittyviä rajoja, koska katsotaan, että selvästi heikommassa asemassa olevalla ei ole esimerkiksi riittäviä eväitä viheltää peliä halutessaan poikki, eikä riittävää elämänkokemusta ymmärtää tapahtuvan mahdollisia seurauksia itselle. Mitä vanhemmaksi henkilö tulee, sitä laajemmaksi tulee tämän oikeus tehdä ratkaisuja itseään koskettavissa asioissa. Siinä on yleistä periaatetta.