Eduskunnan lähetekeskustelu: Kansanedustaja Saarakkala ennusti ongelmia suihku- ja pukuhuonetiloihin (juttukommentit)

  • 1 / 30
  • Public eye
  • 21.2.2014 10:30
Harvinaisen selkeää ja kiertelemätöntä tekstiä. Tasa-arvoisen avioliiton vastustajien perimmäinen käsitys homoseksuaalisista ihmisistä on, että he kuuluvat alempaan kastiin kuin heteronormatiivisesti elävät ihmiset. He pyrkivät kaikin keinoin pitämään huolta siitä, että tätä asetelmaa ei saa millään tavoin murentaa.

Mistähän muuten johtuu, että useammankin perussuomalaisen ajatukset tuntuvat pyörivän yksinomaan seksin ja alastomuuden ympärillä, vaikka puheena pitäisi olla avioliitto yhteiskunnallisena instituutiona?
Eli Saarakkalan mielestä siis on alkuna yhteiskunnan ongelmille, problematiikalle hetero-isien olla tyttäriensä kanssa samoissa tiloissa ja hetero-äitien olla poikiensa kanssa samoissa tiloissa - vai mitä hän mahtoi tarkoittaa?

Ja pitääkö varmistaa, ettei kynekologeina ole yhtäkään hetero-miestä?
(uskovaisethan nimenomaan aikoinaan, ennen 1800-luvun loppua olivat suinapäinä säätäneet, ettei lääkäreiksi saanut opiskella naisia tuota ennen).
Tai ettei miespotilaita kylvetä yksikään hetero-nainen, eikä myöskään hierojina, sauna-emäntinä tms työskentele yhtäkään erisukupuolista?

Tai ettei naisjoukkueen valmennus ja tuomarointi mene ihan lekkeriksi, jos valmentaja tai erotuomari on heteromaisen suuntautumisen miekkonen.

Aivan kauhistuttavaahan tai jopa ihan sukupuolineutraaliahan oli se, miten perussuomalaiset ukot eilen kävivät Eduskunnassa naisten wc:ssä, kun he jonottivat puhevuoroja illan polemiikkiin, eivätkä halunneet, jaksaneet mennä vähän kauempana olevaan miesten wc:hen.

Ovatkos perussuomalaiset varmistaneet, ettei heillä yhdelläkään umpi-heterolla ole erisukupuolista eduskunta-avustajaa, jottei heillä töissä aiheudu riskiä että puurot ja vellit menisivät sekaisin, kun heteroseksuaalinen suuntautiminen häiritsisi töitten tekemistä umpiheteropersu-ukon ja hänen umpiheteronaisavustajansa kesken.

Ihan perimmäisten kysymysten ääreen päästään sitten siinä, miten uskovaisesti suuntautuneet persut voivatkaan palvoa mies-jumalaansa ja tämän mies-poikaa niin kovina... ja kasvavatko he siinä samalla henkisesti kieroon, kun heillä ei ole ollenkaan äiti-jumalaa. Eikös tuon jumalansa lasten perhe Soininkin mielestä tarvitsisi äiti-jumalan, vai mitä muotia se jumalan lapsista puhuminen on?

Kommenttia muokattu: 21.02.2014 klo 10:49
Tuo oli erinomainen puheenvuoro. Tiedämme nyt jopa eduskunnan puhujapöntöstä vahvistettuna, missä joidenkin heteromiesten ajatus oikein liikkuukaan: navan alapuolella.

Mieleeni tulee ajatus, että ketkä niitä perverssejä todellisuudessa ovatkaan.
Mitä ******??

Asia on ilmeisesti hyvin tärkeä edustaja Saarakkalalle ja hän on käyttänyt todella paljon aikaa ongelman pohdiskeluun, mutta ihan turhaa se näyttää olleen.
  • 5 / 30
  • imagine all the people...
  • 21.2.2014 12:16
Historia toistaa itseään ja joka sukupolvi saa hävetä edellisten suvaitsemattomuutta ja sivistymättömyyttä. Juutalaisvainot, tummien asema, homojen oikeudet... mutta silti on sanottava, kuten sanoin jo 30v sitten ala-asteella: olen mieluummin se vainottu kuin vainoaja. Jeesus oli mun idolini.
Jos toisaalta edellisetkin ovat jaksaneet toivoa ihmisten hyvyyteen, miksi en minäkin. Minä uskon, että tulee sukupolvi, jonka tehtävänä on katkaista"isien syntien" ketjuuntuminen. Jossakin vaiheessa ymmärretään, että kaikille riittää kaikkea yltäkyllin, ilman, että ketään tai mitään ihmisryhmää tarvitsee rajata ulkopuolelle. Aletaan ymmärtää, että mitä enemmän toisiamme kunnioitamme, sitä enemmän itsekin saamme.
  • 6 / 30
  • Aaarrggghhh!!
  • 21.2.2014 12:33
SIIS MITÄ VITTUA!
EIHÄN HOMOT OO ENNENKÄÄN ANAALISEKSIÄ UIMAHALLISSA OO HARRASTANU!
Tuskin sen enempää ainakaan kuin muutkaan.

Taitaa vaan Saarakkalaa hirvittää ajatus, että hän tiedostaisi mahdollisuuden siihen, että joku saattaisi häntä vilkuilla suojattomana ja alastomana "sillä silmällä".
  • 8 / 30
  • Himoitsenko enemmän muita mieh
  • 21.2.2014 14:09
Apua! Pitäisikö biseksuaaleille järjestää uimahalleihin jokaiselle oma peseytymistila? Entä aseksuaalit, nehän voisivat suihkutella kaikkien kanssa tai itseasiassa vaan keskenään, kun muilla vois tehdä mieli.

Onkohan ongelma kuitenkin asenteissa, joita alastomuuteen ja seksuaalisuuteen liitetään. Omasta puolestani uimahalleissa voitaisiin siirtyä yhteisiin pesu- ja pukeutumistiloihin. Ei minua ainakaan haittaa alastomat naiset sen vähempää kuin alastomat miehetkään, vaikka olen ehta homo. Yhteiset pesutilat saattaisivat vähentää myös uimahallien lieveilmiöitä.
Ns. kolmannen sukupuolen suihkutilat kuulostavatkin jännittäviltä ;-)
Saarakkalan aloite lähtee oletuksesta, että ihminen ei pysty kontrolloimaan omaa toimintaansa tilanteessa, jossa on alttiina seksuaalisille virikkeille.

Tää on kutakuinkin yhtä hyvin perusteltua kuin minihame raiskauksen syynä.

Noh, ainakin tiedän nyt, kenen kanssa en uskalla yhteissaunaan lähteä.
Kuulostaa oudon tutulta myös tuo Saarakkalan epäonnistunut kalteva pinta sukupuolettomaan yhteiskuntaan. Kenties kaappihomotrolli "Ei_avioliittoja_homoille" onkin Saarakkala. Kummatkin ovat useaan otteeseen jauhaneet siitä kuinka tärkeää on, että yhteiskunta suosii heteroita. Tai kuka tietää, ehkä joukko perussuomalasia kansanedustajia nostaa palkkaa trollaamalla homosivustoa yhteisellä trollinimimerkillä?

Saarakkalan väite tosiaan perustuu siihen olettamukseen, että ihminen ei osaa hillitä seksuaalisia tunteitaan mikäli on alasti seksuaalisen kiinnostuksensa potentiaalisen kohteen kanssa. En tiedä heteroista, mutta homoseksuaalisuudestani huolimatta en kiihotu pukuhuoneessa enemmistöstä miesväestöä vaikka olisivatkin ilkosillaan, tuskin ollenkaan. Ehkä se johtuu siitä, etten halua harrastaa seksiä julkisella paikalla...

Ylipäätänsä en tuppaa olemaan kiinnostunut kaikista miehistä seksuaalisesti.

Alastomuus on yhtä luonnollinen osa elämää kuin seksuaalisen suuntauksen variaatio. Alastomuuden pelko on enemmän kulttuurinen ilmiö, mistä käy hyvänä esimerkkinä vaikka unisex-saunat.

Varmasti saattaa olla niin, että ihmisten enemmistö haluaa säilyttää yleisimpiin sukupuoliin perustuvan jaottelun julkisissa pukuhuoneissa siitä huolimatta että avioliiton solmimisessa ei katsottaisi avioparin sukupuolia, joten tässä tapauksessa en ymmärrä Saarakkalan ongelmaa.

Eikö kansanedustaja vain yksinkertaisesti ymmärrä, ettei sukupuolineutraali avioliittolainsäädäntö tarkoita hänen sukupuolensa ja seksuaalisuutensa hävittämistä? Luonnonlait tulevat tässä tosiaan vastaan, kuten siinäkin että kaikkien ihmisten oletetaan olevan heteroita.

Ylipäätänsä koko Saarakkalan logiikka on aivan naurettava. Samalla tavalla vastustettiin ennen esimerkiksi naisten työelämään siirtymistä, kun jotkut äijät eivät kestäneet sitä mahdollisuutta, että pomolla tai alaisella on hame. Silloinkin sukupuolet yritettiin kuulemma hävittää, kuin myös silloin kuin naiset alkoivat pitää housuja tai saivat ääni- ja vaalioikeuden tai kun ihmistä ei enää rankaistu sen perusteella, että hän harrasti seksiä oman sukupuolensa edustajan kanssa.

Kommenttia muokattu: 21.02.2014 klo 19:01
Ei saisi olla pilkallinen, mutta... Pentti "Hauveli" Oinonen, Vesa-Matti "Kylvettäjä" Saarakkala ja Mika "Lehmä kaapissa" Niikko on kyllä mainio kolmikko... <3
  • 14 / 30
  • Ei_avioliittoja_homoille
  • 21.2.2014 20:18
Koville, todella koville näyttää ottavan, että jotkut ovat eri mieltä ns. homoskenen "virallisesta" mielipiteestä. Tosiasia nyt vaan on se, että homoliittolaki olisi selkeästi irtiotto biologisesta realismista ja biologiaan perustuvasta ihmis- ja yhteiskuntakuvasta. Terveet yhteiskunnat elävät mahdollisimman vähällä sääntelyllä luonnonlakien mukaisesti. Jos yhteiskunnallisilla laeilla yritetään kumota luonnonlakeja, niin ollaan aika pahasti heikoilla jäillä, kuten on joitain kertoja historian aikana nähty.

P.S. Hauska lukea, että joku luulee minua Niikoksi tai Saarakkalaksi. Nauroin suorastaan ääneen, kun Homopallero kuvitteli joidenkin kansanedustajien nostavan palkkaa "trollaamalla" täällä. Kuten olen sanonut, niin itse käytän tätä sivustoa, koska täällä näkee hyvin, onko esim. jossain puolella maailmaa homot saaneet lisää etuoikeuksia. Ja ei, en ole mikään kansanedustaja.
Eihän yhteiskunnallisilla laeilla olla kumoamassa yhtään mitään. Luonnonlait ovat olleet olemassa ennen ihmiskunnan tai koko biologisen elämän ilmaantumista ja jäävät olemaan sittenkin kun kotiplaneettamme ei enää ole asuttava. Siihen asiaan ei vaikuta yhden eläinlajin lainsäädännöt.

Biologista realismia taas on se, että osa (ihmis)yksilöistä on homoseksuaalisia ja osa näistä on löytänyt itselleen kumppanin, jonka kanssa haluaa rakentaa yhteistä elämää. Miksipä heitellä kapuloita rattaisiin ja kiukutella luonnonlakeja vastaan? Kyllä luonto omastaan huolen pitää.

Pidetään me ihmiset puolestamme huolta toisistamme ja edistetään hyvää, eikä pyritä sääntelemään asioita pitämällä yllä rajoja siellä missä rajat eivät ole tarpeen. Kyllä_avioliittoja_homoille.
Saarakkalan suihkuhuonepuheenvuoro eduskunnassa saa minut epäilemään, että hän on henkilö, joka pitää itseään "huonosti varusteltuna". Hän ajattelee luultavasti ainakin alitajuisesti homojen olevan tässä suhteessa itseään parempia. Suihkuhuoneessa tämä tulisi sitten häpeällisesti todennetuksi. Siis ehtaa alemmuudentunnetta ja näin hämmästyttävän avoimesti julkituotuna?

Tuontapaiseen ajatteluun liittyy usein myös ajatus siitä, että siis tässä tapauksessa homot olisivat seksuaalisesti kyvykkäämpiä kuin heteromiehet.

Amerikassahan valkoisten miesten viha mustia miehiä kohtaan oli osittain syynä tämänkaltaisesta vertailusta. Ajateltiin mustan miehen olevan seksuaalisesti, että vitaalimitoiltaan valkoista miestä parempi.

Muutaman vuoden takainen raju USA:n armeijan DADT-kiista ja lopulta lakimuutos johtui osittain siitä, että homoja pidettiin tässä suhteessa heteroita parempina, aivan samaan malliin kuin Saarakkala tuossa äskettäin todisteli. USA:n armeijaan ehdoteltiin homoja varten erillisiä WC- ja suihkutiloja.

Kommenttia muokattu: 21.02.2014 klo 23:23
Jonkun tutkimuksen mukaan homomiehillä sentin pidempi kuin heteromiehillä.

Onhan se tietty jotkut ostaa ison uuden auton kun on pieni ja toiset lyö toisia raamatulla päähän :D

Itselläni varmaan itsehillintä voisi olla keskimääräistä alhaisempi aspergerin takia mutta en koulussa tai pukuhuoneissa ketään ahdistellut/raiskannut. Heteromiehillä tietenkin pelko että homomiehet käyttäytyvät heitä kohtaan kuin he naisia kohtaan eli alistavasti.
Ei_avioliittoja_homoille sepittää kuinka on "biologisesti realistista"ja "luonnonlakien mukaista" säätää avioliittolaki kuvitellen etteivät homoseksuaaliset ihmiset muka solmi sellaisia liittoja, jotka on nyky-yhteiskunnassa tapana virallistaa avioliitoiksi sen perusteella että lisääntyminen ei avioparin kesken onnistu ja vaikkei laki tätä lisääntymistä heteroaviopareiltakaan kuitenkaan edellytä.

Ja ihan vakavissasi sitten kysyt retorisesti, että miksi on vaikeaa hyväksyä sitä, että tuputat tätä epäjohdonmukaista, kaksinaismoralistista ja todellisuuden vastaista mielipidettäsi jonain biologisena faktana, joka sitoo meitä kaikkia?

Toivottavasti et ole kansanedustaja, sillä kollegasi kuolisivat nauruun sinua kuunnellessaan.

Kommenttia muokattu: 21.02.2014 klo 23:24
  • 19 / 30
  • Ei_avioliittoja_homoille
  • 21.2.2014 23:58
Ja Homopallero kuumenee, tämäpä yllätys. Et ole koskaan pystynyt perustelemaan miksi mielipiteeni on "epäjohdonmukainen, kaksinaismoralistinen ja todellisuuden vastainen".

"Ei_avioliittoja_homoille sepittää kuinka on "biologisesti realistista"ja "luonnonlakien mukaista" säätää avioliittolaki kuvitellen etteivät homoseksuaaliset ihmiset muka solmi sellaisia liittoja, jotka on nyky-yhteiskunnassa tapana virallistaa avioliitoiksi sen perusteella että lisääntyminen ei avioparin kesken onnistu ja vaikkei laki tätä lisääntymistä heteroaviopareiltakaan kuitenkaan edellytä."

Kirjoittaisitko tuon osan uudesatan, ja mieluiten ihan suomen kielellä? En nimittäin ottanut mitään tolkkua, mitä yrität tuossa sanoa.
SMO ja JuhaniV, ei sillä Saarakkalalla ole todellakaan mitään esiteltävää, sehän on Mika Nikkokin monasti todennut kuten minäkin. Juuri JuhaniV:n teoria taitaa siis olla enemmän kuin pätevä.

Oli muuten mielenkiintoista kun Niikko esitteli ramattuaan ja sen tulkintaa. Salissa ollut ex-piispa, tohtorina ja raamatun tukinnanan asiantuntijana, ei viitsinyt alentua kommentoimaan moistä höpertelyä.
"Biologia" on tieteellinen rakennelma (konstruktio) siitä, mitä pidetään elävänä todellisuutena. Tähän rakennelmaan tuntuu kuuluvan lukuisat tutkimukset homoseksuaalisuudesta.
Vai ei Ei_avioliittoja_homoille ymmärrä, se tuntuukin olevan ongelma, johon tulisi keskittyä sen sijaan että vastailee longalta:

Epäjohdonmukaista on kieltää samaa sukupuolta olevilta pareilta avioliitto sen perusteella, että pari ei pysty keskenään lisääntymään, kun lisääntymistä ei heteropareiltakaan vaadita.

On myös kaksinaismoralistista kieltää samaa sukupuolta olevilta pareilta avioliitto sen perusteella, että pari ei pysty keskenään lisääntymään, kun lisääntymistä ei heteropareiltakaan vaadita avioliitossa.

Ja todellisuuden vastaista taas on sivuuttaa yhä uudestaan ja uudestaan se tosiasia, että valtaosa heteroista ei solmi avioliittoa lisääntyäkseen ja että iso osa heteropareista ei vapaaehtoisesti hanki lapsia, ja kuitenkin inttää että avioliitot solmitaan nimenomaan lisääntymistä varten, jonka vuoksi homo- ja lesbopareja ei voitaisi vihkiä.

Niin ikään todellisuuden vastaista on sekoittaa ihmisten luomat käsitteet ja ihmisten niille mielivaltaisesti antamat vakiintuneet ja hegemoniset merkitykset kaikkea sääteleviin luonnonlakeihin. Heteroseksistinen avioliittokäsitys ei perustu mihinkään luonnonlakiin, sillä ihmiset eivät luonnostaan solmi avioliittoja, elä ydinperheissä tai edes ole aina heteroseksuaalisia. Todellisuus puhuu vastaan.
Meinasin jo älähtää Martinille, mutta itse asiassa kutkuttavimman kommentin tässä ketjussa antoi Puppeliassi:

"Heteromiehillä tietenkin pelko että homomiehet käyttäytyvät heitä kohtaan kuin he naisia kohtaan eli alistavasti."

Kiinnostavaa. Pukuhuoneet kieltämättä ovat tiedon vaihdon, ryhmäytymisen ja politikoinnin instituutio.

Turhaa, vähäpätöistä, harmitonta vähemmistöä varmaankin lähinnä ihmeteltäisin ja pilkattaisiin, tai se unohdettaisiin. Tai siihen suhtauduttaisiin paapovasti.

Mutta mistä kumpuaa viha? Harmin aiheuttamisesta ainakin. Siitäkin, että jonkun katsotaan omaavan suhteettomasti resursseja Pelosta?

Mitä harmia voisi koitua siitä, että avioliittomarkkinat uudelleenjärjestyvät? Tuleeko uudenlaisia mahtipareja? Uudenlaisia valtaryhmiä? Kuka jää alakynteen? Tämäkö pelottaa, tämäkö aiheuttaa kateutta? Vihaa? Muuttuuko pukuhuonepolitiikan tai saunaillan dynamiikka, jos toimijoina niissä onkin pariskuntia yksilöiden keskellä?
Saarakkalan ulostulo lähetekeskustelussa oli niin folion sisältä, että jopa PS:n eduskuntaryhmän olisi aiheellista olla huolissaan miehen marmorikuulien levinneisyydestö.

Älkää nyt vain kertoko Saarakkalalle, että hänen miehuutensa mittaa suihkutiloissa arvioiva mies on paljon todennäköisemmin hetero- kuin homoseksuaali. Seksuaalisesti aktiiviset heteromiehet, merkittävä vähemmistö sinänsä, ottavat nimittäin säännönmukaisesti toisistaan mittaa myös siinä mielessä.

Nyt näyttää siltä, että saamme ranneliikkeen sivuilta lukea piakkoin avioliitttolain muutoksen hyväksymisestä.
Ihan lähtökohtaisesti tästä.
En kyllä ymmärrä Saarakkalan jaarituksia laisinkaan.
Siellä uimahallien saunoissa ja pesu/pukuhuoneissahan homomiehet ovat aina saunoneet heteroiden seassa ja saunovat nykyisinkin.
Siis mitä ihmettä?!
Hyvän lesbokaverimme lestadiolaisten veljien (kolmen, niitä on yhteensä 12 lasta siinä perheessä...) kanssa olemme saunoneet yhdessä mieheni ja umpihomon kaverimme kanssa mökillämme jo vuosikaudet. Ketään ei häiritse, kukaan ei ole kiusaantunut, kenelläkään ei seiso (me ollaan niin rumia kaikki).
Sitten grillaillaan ja ryypiskellään...
Mielestäni Saarakkoloiden, Niikkojen tai Oinosten ei pitäisi saada esitellä puhujanpöntöstä julkisesti omia sairaita perverssejä uimahallifantasioitaan, ihan jo medialukutaitoisten lapsukaisten varjelemiseksi. Jos jollekin todella tulee edes mieleen "nehän naivat kaikkea liikkuvaa" -tyyppiset fantasiat tasa-arvoisen avioliittolain käsittelyssä, ja kehtaa niistä vielä julkisesti kertoa, voi hyvällä syyllä kysyä mitä sellainen henkilö edes tekee eduskunnassa päättämässä myös ihan normaaleiden kansalaisten asioista. Hyi olkoon!
  • 27 / 30
  • ERKKI - VAASA
  • 24.2.2014 12:02
Olen takavuosina, erityisesti ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja keskustellut tavan takaa Vesa-Matti Saarakkalan kanssa. Tuolloin hän vaikutti vielä kohtalaisesti järjissään olevalta, mutta toisin näyttää olevan nyt!
Pohjanmaalla on sanonta ”Kurikasta kotoosin ja kropsua eväsnä”. Olisikohan Vesa-Matti Saarakkalan nauttiman kropsun taikinaan eksynyt leivontavaiheessa mukaan muutama torajyvä kun hän on tullut niin aggressiiviseksi, näköjään suorastaan vainoharhaiseksi ainakin kun kyseessä on HLBT - väki.
On hankittava meille homoille ja lesboille esihuutaja, joka aina meidän tullessa tiloihin, joissa on tarpeen esitellä intiimiä osiamme, huutaa: Varokaa, homo/lesbo tulossa! ... (muistuttaa paljon yhtä tarinaa Uudessa testamentissa)
Mitä tarinaa? Sitä kymmenen neitsyen "ylkä tulee" -kohtaako? Ei ole ollenkaan sama asia.

Minun mielestäni on jumalanpilkkaa verrata Raamatun vertauksia siihen, kun joku homo tai lesbo tulee yhteissaunaan himoamaan pahaa-aavistamattomien saunojien sukuelimiä.
Voi Penasein. Kyllä useimmat julkisissa kylpylöissä, saunoissa ja uimahalleissa esiintyvät häirintä -ja himoamistapaukset tulevat ihan heteromiehiltä ja kohdistuvat useinmiten vastakkaisen sukupuolen edustajiin.