Tässäkään asiassa ei ole paha juttu lukea paperi nimeltä Journalistin ohjeet. Varsinkin kohdat 1 ja 13.
1. "Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu."
"13. Uutisen voi julkaista rajallistenkin tietojen perusteella. Raportointia asioista ja tapahtumista on syytä täydentää, kun uutta tietoa on saatavissa. Uutistapahtumia on pyrittävä seuraamaan loppuun saakka." (Varsinkin viimeinen lause)
Ei ole kovin pitkää aikaa siitä, kun eräs tiedotusväline huuteli kovasti kotimaisen urheilun arvoista ja vaati mm. selkeää kantaa urheilun näkemyksistä seksuaalivähemmistöjen suhteen. Alle kaksi kuukautta tuon jälkeen julkaistiin iso kattaus ammattilaisurheilijan mielipiteitä. Niitä peräänkuuluttanut tiedotusväline (ja konserni) oli kai ainoa merkittävä toimija, joka jätti ne noteeraamatta.
Oma lukunsa sitten se, miten aiheita käsitellään. Perspektiivi voisi olla enemmän mainstreamia, jossa yhtä ominaisuutta ei oteta etualalle. Kärjistäen ja pikkuisen argumenttivirheen puolelle lipsahtaen voisi sanoa, että monessako uutisessa korostettaisiin subjektin vasenkätisyyttä, hiusten väriä tai ihon väriä, jos se ei ole jutun pääpointti? Tätä kirjoittaessa on vuosi 2013 lopuillaan. Kyllä tässä ajassa olisi pitänyt sisäistää jonkinlainen mainstreaming, jossa seksuaalinen suuntautuminen on mediassa asia, jota ei lakaista maton alle, mutta jonka ei tarvi olla jutun kärki.
Edit: Enemmän olisin huolissani yleisestä journalistisesta tasosta. Tutkiva ja laadukas journalismi alkaa tässä maassa olla uhanalainen laji. Klikkauksia (ja mainostuloja) keräävät hömppäuutiset ja ADHD-keskittymiskyvyllä kirjoitetut sähkemittaiset jutut laajoista aiheista tukahduttavat laatujournalismin alleen. Esim. telkkarin puolella on helppo pistää sisustusta, tanssia, kokkausta tai reality-sarjaa tutkivan journalismin päälle. Mielellään vielä niin, että vähintään formaatti on tuontitavaraa; parhaassa tapauksessa koko ohjelman ainoa kotimainen sisältö on tekstitys.
Olen Ossin kanssa samoilla linjoilla, että seksuaalisuus ei voi olla artikkelin kantava voima.
Minusta ylläolevan artikkelin kirjoittaja leimaa toisenlaiset mielipiteet, kuin omansa, turhankin kärkkäästi vääriksi. GLBT-väki on mitä suurimmassa määrin heterogeeninen vähemmistöryhmä, joten itse kukin tulisi sallia omasta mielipiteistä poikkeavat näkemykset ilman sen kummemmin syyllistämättä. Fiksuun keskusteluun kuuluu erilaiset mielipiteet sekä niiden perustelut, eikö vain.
Käsitän kyllä kaapistatulojen olevan juttuja, joissa seksuaalinen suuntautuminen on jutun kärki, mutta muuten se on melko yhdentekevä asia. Tietysti jos vaihtoehtona on lakaista asia maton alle, niin se pitää tuoda esiin, mutta siihenkin on muita keinoja, kuin ängetä se pääosaan. Tämä jälkimmäinen vaihtoehto antaa myös pontta niille, jotka pitävät sitä jonkinlaisena trendinä, että seksuaalivähemmistöt eivät enää ole näkymättömiä.
Seksuaalivähemmistöjen ja median yhdistelmässä ollaan vielä melko stereotyyppisiä ja vanhakantaisia. Vähemmistön edustajat päätyvät usein viihdesivuille. Tänä vuonna on silti nähty asiaa seksuaalivähemmistöistä myös urheiluosastoilla, mikä on merkittävä parannus arkipäiväistymisen osalta. Lisäksi juuri urheilussa on kyse myös urheilun omasta edusta: jos vielä tällä vuosikymmenellä vakavissaan joku ajattelee, että seksuaalivähemmistöt ja kilpaurheilu / urheiluviihde ovat mahdoton yhdistelmä, niin jonain aamuna voi tulla karu totuus vastaan, mahdollisesti vasten asianosaisten tahtoa. Rakentavan pohjakeskustelun käyminen ei ole ajankohtaista enää siinä kohtaa, kun akuutti tilanne on päällä.
Ilmaisua "oman pesän likaaminen" ts. oman toimintansa vaikeuttaminen koskee myös mediaa itseään. Kun sisältö tabloidistuu "katso viisi vuotta sitten mallikilpailun voittaneen blondin uudet, kuumat kuvat" -otsikoihin ja sen jälkeen aletaan puhua maksulliseksi muuttumisesta, niin silloin lukija kysyy: haluanko todella maksaa tästä?
Laatujutut eivät aina synny hetkessä, mutta klikkauskiintiön saavuttaminen pakottaa tekemään kehnojakin juttuja. Esim. tällä viikolla yhden urheilu-uutisen otsikkoon ja alkuun oli saatu vain kolme asiaa väärin (voittajajoukkue, ratkaisumaalin tehneen pelanneen joukkue, ja vuodenaika). Jos sama olisi kuukausimaksun takana, niin miettisin kahdesti. Lisäksi muutakin kuin suomea osaavien osuus väestöstä kasvaa koko ajan, joten maksuton lähde voi löytyä vaikka englanninkieliseltä sivustolta.
Suomen homopopulaatio on aika heterogeenistä. Monia ehkä harmittaa se, että jonkinlaiset homo-stereotyypit ovat ehkä nousseet mediassa esille ja leimanneet kenttää yleismedian tasolla. Tunnetusti homomiesten seksuaalitavatkin vaihtelevat. Kaikki eivät mainittua penetraatiota harrasta. Fiktiivisen Tom of Finlandin imago vastaa sekin aika pientä osaa kentästä. - Toimitustyössä ns tavallisen ihmisen tai tavallisen virkamiehen, liikemiehen tai taiteilijan yhteydessä seksualaisen suuntautumisen maininta erikseen ei liene perusteltua ellei henkilö ole jotenkin tasa-arvoaihepiirissä erityisesti kunnostautunut tai huomiota saaanut. Puolison samasukupuolisuutta ei aina henkilöjutuissakaan mainita, olen huomannut, ellei kyse ole ns perhejutusta, joissa puoliso on muutakin kuin vain maininta faktalaatikossa.
Mistä toimittaja voi olla varma että kyseinen pari oli oikeasti homopari eikä vaan esittänyt?
Änkyröillä kun on kiero mieli. Kaikki temput ovat sallittuja.
Kaikkia lehden juttuja ei ole pakko lukea.
Lehdissä on paljon juttuja joista en itse pidä, mutta ei se tarkoita että niiden julkaisu pitäisi sen takia lopettaa/kieltää...
Ensinnäkin, en koe olevani "sateenkaari-ihminen", olen homo. En missään kohdin edusta mielipiteineni koko vähemmistöä, enkä oleta kenenkään julkisuuden henkilön edustavan minua julkisuudessa (*...housut jalassa tai ei. Tämä koskee niin ladygagoja kuin puolialastomia pridemarssioita. Itseilmaisu on aina suositeltavaa).
Toisekseen, en pesiudy - vaikka omaankin pesänrakentajaluonteen. Yritän toki olla likaamatta toisten pesiä, tosin toisten pesissä vierailtuan en nyt sentään pese lakanapyykkiä. Oletan pesänomistajan tekevän sen ihan itse...
Enkä tunne kuuluvani mihinkään erityisen homoyhteisöön: ystäväpiirini on laaja, ja muodostuu aika monenlaisesta tallaajasta. Itseasiassa koen homoyhteisön, tai pikemminkin yhteisöt, jotka ovat muodostuneet sateekaariteemojen ympärille, itselleni joksenkin vieraiksi. Myös vaikka kannatankin tasa-arvoista avioliittolakia, yleinen diskurssi sateenkaaren vauvauutisten ympärillä ei kosketa - tai liikuta - suoranaisesti minua.
_______________
Minä olen taas huolissani tutkivan journalismin tasosta, erityisesti ns. lautakasa-journalismi, joka tuo vahvasti toimittajan oman ja usein poliittisen näkökulman keskusteluun "kansan edun" nimissä. Toimittajan työ on vallankäyttöä ja ns. vapaana ammattina siihen tulisi suhtautua kriittisemminkin.
qwerty: "Mistä toimittaja voi olla varma että kyseinen pari oli oikeasti homopari eikä vaan esittänyt?"
Tuon aviisin toimittaja yksilöi varsin tarkasti tietonsa. Julkisella foorumilla kaikkiin yksityiskohtiin en halua mennä. Tarkasti ottaen käytin tekstissäni ilmaisua "samaa sukupuolta oleva pariskunta". Jutussani ei siis kerrottu kumpaa sukupuolta tuo pari oli. Se ei ole mitenkään oleellinen tieto tässä varsinaisessa asiassa.
Hmph. Ihan niin kuin olisi joku "me", "pesä", tai "yhteisö".
Ei ollenkaan välttämättä ole.
Olisi outoa jos minä, kun aika ajoin esiinnyn ja puhun siellä täällä ties mistä syystä, edustaisin "sateenkaariyhteisöä".
Tiedän että joidenkin ihmisten päissä asia loksahtaa näin...
...Mutta monen homon lesbon yms. mielestä olisi takuulla järkyttävää että minä olisin se edustaja.
Aivan kuten myös itse ajattelisin yhdestä ja toisesta mediaan laukovasta homosta lesbosta yms.
Ajattelisin, jos ajattelisin että on joku "sateenkaariyhteisö".
Olen edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä yhteisön ja sen edustajan käsitteistä. Viittaan myös aikaisempaan vertaukseeni vaikka vasen-/oikeakätisyydestä. Joillain ihmisillä ajatus kulkee niin, että tuohon yhteisöön kuulumisen lisäksi ajatellaan kontakti myös alan näkyvimpään yhdistykseen.
Median osalta valtavirtaistuminen on arkipäivää vasta sitten, kun tämä asia ei ole ole automaattisesti jutun tärkeintä antia, eikä käsittely rajoitu viihdeosastolle ja satunnaisiin uutisiin.
Mutta yli- ja alilyöntien, yriyksen ja erehdyksen kautta se keskitie vielä löytyy.
SaitnJudyn ja Rokkihomon linjoilla olen vahvasti. En koe olevani osa mitään erityistä homo/sateenkaari tms. yhteisöä, tästä on ennenkin kirjoiteltu täällä. Yleensäkin vierastan ajatusta, että olisi "oikeita" "homomielipiteitä" ja niitä vääriä. Jokaisella on omat mielipiteensä seksuaalisesta suuntatuneisuudesta huolimatta tai liityen, mutta ainakaan itse en koe, että suuntautuneisuuteni vaikuttaisi mitenkään lähtökohtaisesti kaikkiin mielipiteisiini. Henk. koht en koe esim. avioliittoa yhtä räikeänä tasa-arvo-ongelmana kuin miesten pakollista asevelvollisuutta. Toki avioliitolain uudistaminen on ihan jees, mutta mieluiten poistaisin asevelvollisuuden. Jos pitäisi siis valita. Molemmatkin käy.
Mun mielestä nyt olisi tarpeen tehdä sellainen ohjelmasarja mikä olisi nimeltään vaikka "Vain homon elämää". Siinä seurattaisiin tavallisten homojen ja lesbojen arkea kehäkolmosen ulkopuolella. Ja miksei sieltä sisäpuoleltakin voisi joku olla.
Jotenkin noista stereotypioista pitäisi päästä eroon mediassa tai siis tuolla ohjelmalla voisi tuoda hyvin esiin muutakin kuin vaan bilettämistä, stailausta ja sisustamista.
Mua niin jotenkin kyllästyttää ihmisten reagointi itseeni kun olen homo ja motoristi. Se muun ohella tuntuu olevan heteroille jotain aivan käsittämätöntä. Mä voin tässä samalla ilmoittautua siihen ohjelmaan ukkoni kanssa.
Tuollainen ajatus tuli joskus minullekin mieleen. Kun ajattelin vaikkapa ohjelman tekemistä meistä, tajusin ettei meissä ole yhtään mitään kiinnostavaa taikka särmää. Nykyisin vaaditaan tämän kaltaisilta dokkareilta jotakin erityistä, että edes joku jaksaisi katsoa sellaisen. Tyyppihomo ei ole esimerkiksi se taiteilija, joka nypläsi pitsistä tauluja miehen vehkeistä. Hän sai oitis media-aikaa omaperäisellä taiteellaan.
Jokin muu tapa pitäisi keksiä, jolla asiaa lähestyttäisiin. Kuinka kertoa tavishomosta taikka -lesbosta? En sellaista keksi tähän hätään.
Tavishomosta tai -lesboparista voi kirjoittaa ihan kuten tavisheteroparista. Lukija osaa itse vetää omat johtopäätöksenä parin suuntautuneisuudesta ilman, että se pitää tuoda jotenkin erityisesti julki. Mielestäni arkipäiväisyys on se, jolla saadaan pahimmatkin homofoobikot kääntämään kelkkansa.
Mitä tulee "sateenkaariihmisiin", niin miksi julkisiin esiintymisiin pitää aina valita ne pahimmat "sterotypiat"? Vaikka kaikkien kukkien pitäisi antaa kukkia, niin minulla nousee niskakarvat pystyyn silloin kun nämä henkilöt esiintyvät televisiossa edustaessaan koko "yhteisöä". Nämä ylikorostuneen homomaisesti käyttäytyvät eivät millään tavalla edistä GLBT-väen asiaa.
Osallistumalla Setan, gay-sitä, gay-tätätoimintaan, ei tee näistä henkilöistä millään tavalla sen parempia homoja kuin muutkaan. Uskaltaisin väittää edustavani keskiverto suomalaista, enkä koe tarpeelliseksi tuoda omaa seksuaalisuuttani esille. Jos joku epäilee minun olevan kaapissa, on siinä väärässä. Minulle on samantekevää tietääkö joku suuntauksestani, sillä se ei määrittele minua henkilönä millään tavalla. Kysyjille vastaan totuuden mukaisesti, mutta esityisesti en sitä mainosta.
Taisi mennä hieman sivuraiteille, mutta samapa tuo...
voi olla että me seksuaalivähemmistöön kuuluvat jotka ei siihen stereotypiaan oikein sovellu niin ei ole aikomuksia näkyä sen kummemin vaan elää elämää. itse äänestin aika kaukana stereotyyppistä lesboa viime eduskuntavaaleissa, ei mennyt läpi...
veikkaan että useimpia ei stereotyyppisista huvita olla mitenkään julkisuudessa, julkisuudessa enemmänkin nämä stereotyyppisemmät.
täälläkin on keskusteltu siitä että olisi hyvä jos nuorille seksuaalivähemmistöön kuuluville olisi ei stereotyyppistä roolimallia.
voi olla että häpeän neitihomoja mutta kyllä niille saa nauraa :D
Homo motoristi toivoi ohjelmasarjaa "Vain homon elämää" ja mieluiten Kehä III:n ulkopuolelta. Tuo toive toteutui nopeasti. TV 2 esitti juuri ohjelman Tämän kylän homopoika, joka on tarina omaa blogia pitävästä parikymppisestä Einosta, homomiehestä, ulkopuolelta Kehä III:n.
Eino kertoo tavoitteenaan olevan se, että päästäisiin eroon homo- ja hetero-etuliitteistä.
Eihän yleisessä mediassa erityisen paljon puhuta HLBT-ihmisistä, vaan puhutaan lähinnä "homoista" tai "lesboista". Ja sitten jokunen sukupuolenkorjannut ja transu/drag-tapaus.
Yleisen median pohjaltahan voisi erehtyä saamaan sellaisen kuvan, ettei esim. bissejä ole juuri olemassakaan, vaikka ne taitavat olla suurin massa HLBT-ihmisistä - tai toisaalta, että "homoa" olisi ne jutut, mitkä ovat enempi tyypillisiä biseksuaaliselle elämäntavalle.
Mun mielestä tv-ohjelmissa parhaiten on ollut homoja mukana esim Maajussille morsian -sarjassa, eli yhtenä kumppanin etsijänä heteroitten joukossa, heteroitten lailla. Vaikka toki siinäkin nähtiin, miten siinä yksi ihminen homona "leimautuu" edustamaan enempi koko "homojen" ryhmää, kuin mitä ko. sarjan heterot tekevät, eli he ovat enempi vain yksilöitä.
Toki kliseitä voisi purkaa myös jollain sarjalla, jossa oli hetero-mies-kampaaja, homo-mekaanikko, lesbo-kosmetologi, heteronais-rekkakuski, vaimolleen uskollinen biseksuaali, siellä täällä hyppivä hetero-aviopuoliso, itseään ainakin 30 v nuorempia vokotteleva poliitikko ja itsensä vastuullisesti kurissa pitävä katolinen pappi, vaatteilla koreileva umpihetero, kulmikas transpersoona ...
BB-talot on aika "sekoilu"hömppää. Mieluummin voisi olla jotain järkevämpää tekemistä sisältäviä reality-juttuja ... tosin eräshän lesbo, eräässä kotimaisessa puutarhat ja pihat kuntoon ohjelmassa kunnostautui, tosin ei mitenkään ko. sarjassa kerrottuna lesbona.
Uskonnolliset törmäykeskusteluohjelmatkin pyörivät niitten samojen teemojen ympärillä ja niissä nostetaan esiin aina jotkin sodomat ja gomorrat ... eikä esim. sitä että siinä samassa raamatunkohdassa isä ensin tarjosi tyttäriään kaupunkilaisille pahaksikäytettäviksi ja sitten myöhemmin ko. tarinassa se iskä umpikännissä harrasti seksiä niitten tyttäriensä kanssa ja tekivät kersojakin siitä, sukurutsalla. Eikä tuota kaikkea ole tuomittu lainkaan, mutta homot kyllä.
Nimimerkki human esitti hyvän pointin. Biseksuaalien osuus olisi promillen murto-osia, jos median kautta muodostaisi kuvansa. Jopa antiikkisella Kinseyn asteikolla vuodelta 1948 oli vain kaksi ääripäätä eli 0=heteroseksuaali, 6=homoseksuaali, mutta väliin jää luvut 1-5 (pl. X eli aseksuaali). Tässä kohtaa voisi miettiä myös Gaussin käyrää eli ns. kellokäyrää, jossa suurin osa on jossain keskivaiheilla. Asia ei ole niin mustavalkoinen, eikä joko/tai.
Jos tuota skaalaa miettii, niin ehkä 0-1 tai 5-6 on suht selvä peli, mutta 2-4 on jotain ihan muuta. Silti ihmisen suuri enemmistö mieltää itsensä skaalan nollaan tai kutoseen. Tai ainakin toteuttaa itseään siten.
Elävän ihmisen seksuaali-identiteetti on hankala käsite, koska kunnon kriteeristöä ei ole, minkä lisäksi kukaan ei voi olla täysin objektiivinen itsensä suhteen. Eli Kinseyn skaalalla joku voi mieltää olevansa "täysi nolla", mutta kriteeristöstä riippuen oikea paikka asteikolla voisi olla 2-3.
Lokerointi on turhaa ja hyödytöntä. Silti stereotypioiden ylläpitäminen pönkittää lokerointia. Jotta saan tämänkin keskustelun käännettyä taas urheiluun, niin esimerkiksi vegaani taidelasinkeräilijä jääkiekkoammattilaisena oli outolintu. Puhumattakaan siitä, että saman alan ammattimies voi Suomessa puhua seksuaalivähemmistöistä. Yhtä kaikkia: stereotypioiden hajottamisesta ja lokeroinnin rajojen häivyttämisestä olisi enemmän hyötyä, kuin niiden asioiden jatkamisesta.
Nimerkin human viestiin vielä: tuo kliseitä purkava sarja (tv-sarja tai juttusarja) on hyvä idea. Onkohan jollain paukkuja sen toteuttamiseen?
Homohistoria on täynnä poikkeusyksilöitä, jotka ovatvaikuttanet niin maailmantaiteesen, historiaan, musiikkiin... Mistä moinen tarve tavallisuuteen?
Jos tuntisin tarvetta julkisuudessa esiintyvään, minun viitekehystäni edustavaa lähettilästä, toivoisin sen olevan Nobelin rauhanpalkinnolla palkittu kymmenottelija, joka on mullistanut kuvataiteen, ratkaissut ilmanmuutoksen, sosiaalisen epätasa-arvon, nälänhädän ja keksinyt Aids-rokotteen jo ennen Aids-epidemiaa. Ja kaiken lisäksi vetäisi omaa sisustus- , stailaus ja ruokaohjelmaa ilman mainoskatkoja...
Olkaa itsejänne, vaikka olisitte mono-tai sterotyyppejä.
"Tässä kohtaa voisi miettiä myös Gaussin käyrää eli ns. kellokäyrää, jossa suurin osa on jossain keskivaiheilla."
Jos tällä tarkoitettiin sitä, että sukupuolisen suuntautuneisuuden jakautuminen väestössä noudattelisi sellaista Gaussin käyrää, jossa suurin osa populaatiosta osuisi biseksuaalisuuden alueelle, niin käsitys lienee väärä. Yleensä n. 0,5-20% raportoi olevansa biseksuaaleja, 0,5-10% homoseksuaaleja. Itseraportointitutkimusten mukaan poikkeuksetta suurin ryhmä on heteroseksuaalien.
Jos kuitenkin haluaa ajatella Gaussin käyrillä, niin voisi hahmottaa ihmispopulaatiota siten, että ihmisen dimorfisten yksikköjen (nainen, mies) ominaisuudet muodostavat kaksi limittyvää normaalijakaumaa (gaussin käyrä) ihmislajin sisään. Eli "naiseus" ja "mieheys" jakautuisivat kaksoisgaussiksi.
"Elävän ihmisen seksuaali-identiteetti on hankala käsite, koska kunnon kriteeristöä ei ole, minkä lisäksi kukaan ei voi olla täysin objektiivinen itsensä suhteen."
Identiteetti on aina subjektiivinen. Lauseessa "olla objektiivinen identiteettinsä suhteen" ei siten ole paljoa järkeä. On totta, että identiteetit ja kaikki subjektiiviset asiat voivat tuntua hankalilta, suhteellisilta ja veteen piirretyiltä.
Mutta sukupuolisen suuntautumisen suhteen lienee mahdollista määrittää tunnisteet, joiden perusteella yksilö voidaan tietyllä todennäköisyydella tunnistaa omaavan tietyn sukupuolisen suuntautumisen. (Miksi näin haluttaisiin käytännössä tehdä, en tiedä, mutta asian objektifiointimahdollisuus kuvaa ilmiön todellista luonnetta.)
Kinseyn tutkimusten jakauma ei muistuta Gaussin käyrää, vaan lähinnä vasemmalle kenossa olevaa ongenkoukkua, jossa varsi on vasemmalla (0) ja "terävä pää" matalammalla oikealla (6). Tietysti tutkimuksista on aikaakin, joten se ei välttämättä täyttäisi nykypäivän vaatimuksia. Ja lainsäädönnön ja sairausluokituksen muutokset vaikuttavat siihen, mitä ihmiset itsestään ajattelevat tai ainakin haluavat sanoa.
Kirjoitin lokeroinnin olevan hyödytöntä. Osittain tarkoitin sillä sitäkin, että lokerointikriteerit ja niiden mielekkyys pitäisi määritellä. Esim. kuinka suuri painoarvo annetaan de facto seksipartnereiden sukupuolelle tai sille, minkälainen erotiikka aiheuttaa fyysisen vasteen. Tuon päälle vielä henkinen puoli eli joku voi käydä laittamassa eri sukupuolen edutajaa, kuin mitä kohtaan on muita tunteita. Useimmat ovat ainakin kuulleet ilmiöstä, jossa mies määrittelee itsensä tiukasti heteroseksuaaliksi, on mahdollisesti parisuhteessa naisen kanssa, mutta harrastaa seksiä myös miesten kanssa (eli MSM). Tai seksuaali-identiteetin muuttuminen iän ja yhteiskunnallisen aseman vaihtumisen myötä (esim. "Lesbian until graduation" -ilmiö).
Määrittelyn keinotekoisuutta lisää sen kulttuurisidonnaisuus. Eräissä kulttuureissa ei tunnettu hetero-, bi- ja homoseksuaalin käsitteitä ennen kuin "maailma pieneni" eli vaikutteita tuli muualta. Jos sanoilla ja käsitteillä on pelattu vasta melko lyhyt aikakausi, niin veikkaan ihmisten pitävän vuoden 2013 asioita lähes yhtä outoina, kuin miten me näemmä 1800-luvun lopun määrittelyt.
Jonkinlaisia tutkimustuloksia olisi puhtaasti mielenkiinnon kannalta kiva nähdä, mutta en usko luotettavan tutkimustiedon saamiseen aivan lähiaikoina. Enkä ainakaan itse haluaisi nähdä niitä lukuja muusta syystä, kuin vain mielenkiinnosta. Ilmeisesti tämä lokerointi- ja luokitteluvaihe on vain osa sitä prosessia, että ihmisyyttä aletaan tajuamaan kokonaisuutena paremmin.
"Ja lainsäädönnön ja sairausluokituksen muutokset vaikuttavat siihen, mitä ihmiset itsestään ajattelevat tai ainakin haluavat sanoa."
Kyllä, mutta koska ihmisen seksuaalisuus lienee ilmiö, jonka voi pitkälti objektifioida, niin näiden vaikutus voidaan tutkimusteknisin keinoin pitkälti eliminoida.
"Kirjoitin lokeroinnin olevan hyödytöntä."
Ei lokerointi, nimeäminen ja järjestely ole hyödytöntä, vaan ensiaskel tutkittavan ilmiön haltuunottoon. Tämä siinäkin tilanteessa, että tutkimus johtaisi sellaiseen lopputulemaan, että lokerointi haihtuisi olemattomiin.
"MSM" ja "Lesbian until graduation" lienevät sosiologisia ilmiöitä ja "eri sukupuolisuuntausten nimikkeistö, käsitteistö ja näiden leviäminen" lienevät tämän lisäksi semanttisia ilmiöitä.
Mutta seksuaalisuus on biologiaa, tarkemmin neurofysiologiaa. Eli se ei kuulu subjektiivisesti määräytyviin asioihin ihmiselossa. Verrokkeja sille ovat vaikkapa kätisyys, ihon pigmentaatio, pituus ja älykkyys.
Juuri nyt tarvitsemme julkisuutta omalle asiallemme, erityisesti kun kansalaisaloite on kohta eduskunnassa esillä. Julkisen homoteemaisen keskustelun vähättely ja jopa sen torjuminen omien joukosta on varsin lyhytnokkaista politiikkaa.
Juhani ja puppeliassi ovat oikeassa. Lisää juttuja joka tiedotusvälineeseen, näin on tehty muuallakin kuten Britanniassa, joka on tällä hetkellä paras paikka homon elää.
Oman pesän likaajia eli tavallaan pettureita on ollut niin mustien, naisten kuin muidenkin ryhmien joukossa. Niiden homojen taustalla, jotka likaavat meidän pesää, on oman kokemukseni perusteella usein uskonkäsitys. Parisuhdelain äänestyksen aikoihin jotkut homot kovaäänisesti julkisella paikalla vauhkosivat, ettei mitään parisuhdelakia, koska se heidän mielestään perustuu pelkästään seksuaalisuuteen yms. Seuraavan kerran näin heidät erään uskonsuunnan kulkueessa ristiä kantamassa. Samantyyppiset ovat olleet vastustamassa muitakin edistysaskelia.
Sitten on tietysti persuhomoja, jotka ovat niin mamiksia, etteivät uskalla ahtaasta kaapistaan ulos tulla.
Etelä-Suomen Sanomien pääkirjoituksessa, jota en nyt tähän hätään löytänyt, vastaava toimittaja kirjoittaa pohjalaislehtien Ilkan ja Pohjalaisen sensuroimasta jutusta, jossa Väli-Suomessa asuvat homot ja lesbot kertoivat elämästään. ESS muistuttaa siitä, että sananvapauteen kuuluu myös lukijan oikeus saada tietää kotimaansa asioista ja ihmisistä eli Ilkan ja Pohjalaisen taipuminen kovaäänisten änkyröiden tahtoon voidaan katsoa sananvapauden rajoittamiseksi.
Jatkuva asian esilläpitäminen tekee kaapissa olemisesta tukalampaa. Joku voi outata jopa väkisin. Miten tuohon väkisin outtaamiseen voi suhtautua? Jos sanoo olevansa homoseksuaali, niin sitten on ulkona kaapista, jos taas kieltää olevansa, niin sitten nolaa outtaajan.
Kaikkia miellyttävää ratkaisua tuskin löytyy. Kaappi ei kuitenkaan ole enää tänä päivänä erityisesti muodissa ainakaan Suomessa. Naapurissa Venäjällä tilanne on aivan toinen. Kaapista ulostulo voi olla tosi vaarallista.
"Julkisen homoteemaisen keskustelun vähättely ja jopa sen torjuminen omien joukosta on varsin lyhytnokkaista politiikkaa."
Pitkänokka, lyhyt nokka, pesä...toivon kuitenkin, että tähän ankkalampeen mahtuu myös muunvärisiä ankkoja, hanhia, pari perus pullamössösorsaa...kuin myös rumista ankanpoikasista kasvavia joutsenia.
