Exodus Internationalin toimitusjohtajan ilmoituksen merkityksestä kiistellään (juttukommentit)

  • 1 / 9
  • Havainnoija
  • 19.7.2012 20:09
Jäämme mielenkiinnolla odottamaan Aslan ry:n lausuntoa. Viimeisen 20 vuoden ajan ne ovat sisältäneet luuloja ja uskomuksia sekä uskontopohjaista homofobiaa, joten meidän tuskin tarvitsee odotella humaania avausta.

Näiden tällaisten exodusten ja aslanien toimintahan perustuu uskontopohjaiseen vihaan meitä kohtaan. Fundikset perustivat puoskarijärjestöjä Amerikkaan heti sen jälkeen kun homoseksuaalisuus oli todettu ja todistettu normaaliin seksuaalisuuteen kuuluvaksi.

Mainittakoon tässä vain Exodus International ja Desert Stream Ministries, jotka ovat Aslan ry:n kotipesiä sekä puoskaritoiminnan keskuksia. Lisäksi edellä mainitut piirit perustivat mukatiedettä suoltavan NARTHin, jotta puoskarointi kuulostaisi uskottavammalta.

Aslan perustaa oppinsa, kuten on jo aiemmin useaan kertaan mainittu, NARTHin roskatieteeseen (junk science), Exodus Internationalin uskonkäsityksiin sekä Desert Stream Ministries -porukoiden Elävät vedet -huuhaaoppiin sekä Rukoile homous pois -voodoohihhulointiin.

Aslanissa toimivat eivät ole oppineet mitään vuosikymmenien varrella vaan samat luulot ja uskomukset jylläävät.
Varatuomari Alarannan haastattelu YLE:ssä kertoo selvää kieltä.

Millä tavalla parannette homoja?
Alaranta: Me emme paranna pelkästään homoseksuaaleja vaan keitä tahansa, joilla on psyykkisiä vaurioita. Järjestämme keskusteluiltoja ja seminaareja, joissa laulamme ja rukoilemme.

Kuinka kauan homon parantaminen kestää?
Alaranta: Mahdotonta sanoa, mutta kyllä se kestää useita vuosia. Pelkästään yksi rukous ei riitä, vaan siihen tarvitaan pitkäaikaista sielunhoitotyötä.

Lopuksi Alaranta kertoo kuten kaikki muutkin homofobit, ettei hän ole homofobi.

http://yle.fi/extrem/artikel/samhalle/41183-Aslan-botar-kristna-homon

Myös muissa tiedotusvälineissä julkaistut Alarannan kannanotot perustuvat omaksuttuihin harhaluuloihin ja uskomuksiin. Suomeksi sanottuna ne ovat tahallisia valheita, sillä Alaranta vähät välittää siitä faktasta, että homoseksuaalisuus on normaalin, terveen seksuaalisuuden yksi muoto. Se ei ole synti, sairaus eikä psyykkinen vaurio.

Kaikista lukemistani Alarannan haastatteluista ja kirjoituksista käy selvästi ilmi, että Alarannan käsitykset ihmisyydestä perustuvat ihmisvihamielisen uskonkäsityksen omaksumiseen. En ottanut selvää, onko Alaranta imenyt käsityksensä teini-iässä vai onko hän hurahtanut niihin vanhemmalla iällä.
-
Korjasin pari kirjoitusvirhettä.

Kommenttia muokattu: 19.07.2012 klo 21:43
  • 2 / 9
  • Anonyymi
  • 1.8.2012 11:50
Juhani Viherlahti totesi Ranneliikkeen uutisessa 12.07.2012, että Exodus Internationalin johtajan Alan Chambersin lausuntojen tulkinnoista seksuaalisuuden muutoksesta kiistellään. Hän ihmetteli miksi Aslan on ollut Alanin lausunnoista hiljaa ja otti yhteyttä Aslaniin kysyäkseen sen mielipidettä.

Aslan ry on kristillinen järjestö, joka tarjoaa kristillistä sielunhoitoa ja vertaistukea niille, jotka kokevat Aslanin edustamat arvot omikseen. Aslanin sielunhoidon peruselementit ovat samat kuin perinteisessä kristillisessä sielunhoidossa: keskustelu, opastaminen elämään Raamatun sanan mukaan, ripittäytyminen synneistä ja rukous. Tuemme niitä, jotka haluavat kasvaa ja eheytyä miehisyydessään, naiseudessaan, seksuaalisuudessaan ja ihmissuhteissaan. Emme tarjoa sielunhoitoterapiaa, psykoterapiaa tai julkiseen terveydenhuoltoon verrattavaa toimintaa vaan ohjaamme ihmisiä niiden pariin.

Aslan ei ole ex-gayjärjestö eikä kuulu Exoduksen jäsenjärjestöihin, joten sillä ei ole ollut tarvetta julkisuudessa ottaa kantaa Chambersin tai Exoduksen linjauksiin. Otimme kuitenkin yhteyttä Alan Chambersiin, joka lähetti vastauksenaan internetlinkin puheeseen, jonka hän piti kristillisten ex-gay-järjestöjen kattojärjestön Exodus Internationalin konferenssissa 27.6.2012. Puhe löytyy osoitteesta http://exodusinternational.org/2012/06/alan-chambers-opening-night-general-session-made-for-more

Alan Chambers totesi puheessaan seuraavasti:
”Mitä uskomme homoseksuaalisuudesta? Uskomme kaiken mitä Raamattu sanoo siitä… Se on syntiä, mutta vain yksi monien joukossa… Onko se isompi synti kuin jokin muu? Ei, mutta se on silti syntiä... Meitä on syytetty viime viikkoina siitä, että olemme ottaneet irtioton korjaavasta terapiasta…. Olemme ottaneet etäisyyttä ja loukanneet ystäviemme ja sielunhoitajien tunteita, jotka työskentelevät sillä kentällä. Mutta rehellisesti sanoen tuntuu siltä, että sen kaltaisessa työssä ja sillä kentällä olemme sanoneet: tämä asia aiheuttaa homoseksuaalisuuden, näin käsittelet sitä ja tämä on tulos jos teet kaiken oikein. Ajattelen, että se ei ole reilua… Haluan olla hyvin selkeä siinä, että en voi Exoduksessa kertoa sinulle, että kiinnostuksesi laskee pysyvästi vaikkapa 90%. Kukaan ihminen ei voi luvata sinulle sellaista. Ajattelen, että se ei auta luomaan realistisia odotuksia…
Exodus on mainostanut ja edustanut monenlaisia metodeja ja asioita, joita nyt arvioimme uudelleen. Emme tee sitä siksi, että emme uskoisi muutoksen mahdollisuuteen. Ihmiset sanovat kuitenkin meille koko ajan, että me emme usko muutoksen mahdollisuuteen… Ajattelen, että muutos mahdollista kaikille, joilla on suhde Jeesukseen Kristukseen. Muutos on mahdollista. Mutta miltä muutos näyttää? Tarkoittaako se, että et koe kiusauksia enää koskaan? Tarkoittaako se, että et kamppaile enää koskaan? Takaako se sinulle heteroseksuaalisen kiinnostuksen? Takaako se sinulle puolison? Tarkoittaako se, että avioliitto johon päädyt on niin ihmeenomainen, että sinun ei tarvitse koskaan kokea näitä asioita enää? Ei tietenkään. Muutos ei merkitse kamppailujen loppua. Se on vapautta niiden keskellä tehdä toisenlaisia ratkaisuja. Amen. Jumala on antanut meille voiman tehdä toisenlaisia ratkaisuja, Hän on antanut meille voiman voittaa päivittäin kohtaamiamme kiusauksia.”

Alan ei kiistänyt muutoksen mahdollisuutta (onhan hän itsekin nyt naimisissa), mutta hän totesi, että muutoksen määrittely kiusauksista vapaaksi heteroseksuaaliseksi avioliitoksi ei tee oikeutta Raamatun sanomalle. Muutos on mahdollista, mutta sitä ei pidä määritellä liian kapeasti vain seksuaalisuuden alueen muutokseksi ja odottaa 100% muutosta. Jotkut eivät koe muutosta ollenkaan seksuaalisuudessaan, toiset kokevat sitä jossain määrin, vaikkakaan ei täydellisesti. Alan korosti puheessaan myös sitä, että seksuaalisuuden muutoksen etsintä ei saa tulla elämämme tärkeimmäksi asiaksi ja siten ohittaa kristityn elämän päämäärää, joka on Jeesuksen seuraaminen, vaikka seksuaalisuus ei muuttuisikaan.

Alanin ja Exoduksen linjaukset ei vätole mitään sellaista joita Aslan ei hyväksyisi tai olisi opettanut omissa tilaisuuksissaan. Olemme samaa mieltä siitä, että muutos on asteittaista eikä totaalista ja että seksuaalisuuden muutoksesta ei tule tehdä epäjumalaa, joka ohittaa Jeesuksen seuraamisen. Esiaviollinen ja avioliiton ulkopuolinen heteroseksi on syntiä samalla tavalla kuin homoseksikin eikä jälkimäiseen langenneita tule kohdella eri tavoin kuin valtaväestön syntikäytöstä.

Juhani Viherlahden mukaan Alan Chambers on todennut, että muutos epäonnistuu 99,9% tapauksista. Tämä on kuitenkin virhetulkinta, joka selviää kun lukee koko tekstiyhteyden. Christian Post-julkaisun 8.2.2012 päivätty uutinen kertoi seuraavaa:

”Chambers… myönsi Orlandossa kokoontuneelle väkijoukolle, että ’99,9 prosenttia hänen tuntemistaan ihmisistä ei ole muuttunut seksuaalisessa suuntautumisessaan’. Hän sanoi tietävänsä hyvin vähän ihmisiä, jotka homoseksuaalisen elämäntavan jälkeen eivät koe ollenkaan vetovoimaa samaan sukupuoleen. ’Uskon, että täydellinen suunnan muutos tapahtuu hyvin harvoin’, hän kirjoitti. ’Rehellisyyden nimissä on mielestäni tärkeää tunnustaa tämä. Mutta kristitylle, joka haluaa elää harmoniassa Kristuksen opetusten kanssa tämä on vain yksi osa suurempaa kuvaa.’ Useimmat ihmiset, hän väitti, kokevat jonkinlaista kiusausta samaan sukupuoleen loppuelämänsä ajan. Ja se koskee myös häntä itseään. Verrattuna 20 vuoden takaiseen aikaan hänen kiusauksensa (liittyen samaan sukupuoleen) eivät ole tänään samanlaisia… Chambers totesi, että hänen vaimonsa, Leslie, ei koe uhkana hänen vetoaan samaan sukupuoleen… ’Hän ei ole korvike [homo ]seksuaaliselle käytökselle. Hän on aarteeni ja syvimpien inhimillisten kaipauksieni kohde.’ Vaikka hän yhä taistelee, hän vakuutti, että hän on kokenut muutoksen. ’Muutos’, hän selitti, ’on ensisijaisesti elämistä sen pohjalta mitä arvostan eniten.’ ” http://www.christianpost.com/news/exodus-intl-head-calls-gays-brothers-and-sisters-in-christ-69012/

Alan ei väittänyt, että kukaan ei olisi koskaan muuttunut missään määrin. Hänen oma elämänsä on eräs todistus muutoksesta. Se mitä hän kiisti on mustavalkoisesti ymmärretty muutos täyshomosta täysheteroksi. Tässä kohdin Alan ja Exodus ovat tietoisesti muuttaneet mediakielenkäyttöään – yksinkertaistavan sanoman (”Minä muutuin, sinäkin voit muuttua”) ja heteroavioliiton solmineiden todistuskertomusten sijaan halutaan tuoda esille, että kaikki eivät koe muutosta samalla tavalla eivätkä päädy avioliittoon. Joillakin muutos on asteittaista ja jotkut eivät koe muutosta seksuaalisuudessaan vaikka muunlaista muutosta kokevatkin. Aslan on täysin samoilla linjoilla Exoduksen kanssa tässä asiassa ja on iloinen Exoduksen mediakäytöksen suunnan muutoksesta. Alan ei sinänsä sanonut mitään uutta – kaikki ex-gayliikkeen johtajat (Frank Worthen, Andrew Comiskey, Mario Begner jne.) ovat hyvin rehellisesti kertoneet julkisuudessa kokevansa edelleen jonkinlaisia kiusauksia, vaikka he ovat kokeneet niin paljon seksuaalisuutensa muutosta, että solmivat heteroseksuaalisen avioliiton.

Alan totesi kesäkuun 2012 blogissaan, että “Exodus Internationalia on toistuvasti syytetty yrityksistä muuttaa homot heteroiksi kääntymysterapian ja rukouksen avulla…Me kunnioitamme jokaisen oikeutta määrittää itse suuntansa siinä miten he haluavat ratkaista kamppailunsa. Ketään ei koskaan pakoteta tai painosteta terapiaan, emmekä me yritä ”rukoilla homoutta pois” (engl. pray away he gay) kuten jotkut ovat väittäneet. Itseasiassa emme enää järjestönä liity niiden joukkoon, jotka pitävät esillä terapeuttista toimintaa, jonka tarkoitus on muuttaa yksilön seksuaalinen suuntautuminen. Koin itse suurimman vapauden kun lopetin keskittymisen syntiini ja kamppailuihini ja aloin keskittyä Kristuksen armoon ja rauhaan sekä siihen ihmisyyteen, johon Hän loi minut… Meidän on tajuttava, että saman sukupuolen kiinnostukseen liittyvä käyttäytyminen ei ole helposti voitettavissa. Monet saattavat kamppailla koko elämänsä ajan jonkinlaisten kiusauksien tai ei-haluttujen tunteiden kanssa. Se on ihmisenä olemisen kokemus tässä maailmassa. Uskomme kuitenkin, että Jumalan armo voi antaa meille kyvyn voittaa kiusaustemme voima kun me tunnustamme heikkoutemme ja antaudumme Hänelle. Muutos on mahdollista jokaiselle, jolla on ollut iankaikkista kohtaloa muuttanut kokemus Jeesuksen Kristuksen kanssa. Mutta muutos ei tarkoita kamppailujen poistumista vaan pikemminkin vapautta valita toisin kamppailujen keskellä.” http://exodusinternational.org/2012/06/defining-exodus-letter-from-alan-chambers-for-june-2012

Exodus on toistanut erästä iskulausetta koko olemassaolonsa aikana: ”Muutos ei tapahdu jonkin tekniikan tai metodin avulla vaan Jeesuksen voiman kautta.” Siksi Alanin linjaus on paluuta Jeesus-keskeisyyteen. Sitä vastoin NARTH, johon Exodus on ottanut etäisyyttä, keskittyy vain ns. korjaavaan terapiaan, joka on luonteeltaan sekulaaria terapiaa ja laittaa päämääräksi seksuaalisuuden muutoksen. Exoduksen viestinä on nyt se, että Jeesuksen seuraaminen ja syntikäytöksen välttäminen on tärkeämpi päämäärä kuin muutokset seksuaalisuudessa.

Osa USA:n ex-gayjärjestöistä ei ole alun alkaenkaan painottanut seksuaalisuuden muutosta vaan tarjoaa tukiryhmiä niille, jotka haluavat elää selibaatissa. Toiset järjestöt, kuten Desert Stream Ministries, tarjoavat kristillistä sielunhoitoa sisältäviä eheytymisohjelmia, jotka pitävät esillä myös seksuaalisuuden muutoksen mahdollisuutta. Andrew Comiskeyn antaman tiedotteen mukaan johtama Desert Stream Ministries erosi Exoduksesta keväällä, koska Comiskeyn mukaan Alan otti liian jyrkän pesäeron korjaavaan terapiaan ja antoi epätarkkoja lausuntoja, joita media sitten käytti ex-gayliikettä vastaan.

Terveisin Aslanin puolesta, Pirkko Alaranta ja Ari Puonti
  • 3 / 9
  • Homopallero
  • 2.8.2012 16:07
Uskonto on näille Aslanin ihmisroskille vain välinearvo ja porsaanreikä, jonka avulla he irtisanoutuvat todellisuudesta ja joka ihmisvihamielisesti tulkittuna antaa heille tekosyyn käyttäytyä mahdollisimman vahingollisesti ja syrjivästi liian erilaisia ihmisiä kohtaan. Itse en usko uskontoihin, enkä ainakaan pätkän vertaa usko siihen valheeseen, että näiden eheytyspuoskareiden motiiveina olisi mitään muuta kuin ihmisviha ja oma narsismi. He eivät halua antaa ihmisten elää rauhassa ja onnellisina, vaan haluavat väkisin aivopestä heidät näennäisen taikauskonsa mukaisen kaksinaismoralistisen ihanneyhteiskunnan poissulkeviin sosiaalisiin muotteihin. He vihaavat vapautta ja ihmisyyttä ja yli kaiken sen moninaisuutta. He pitävät omaa rajoittunutta ja kaksinaamaista olemassaoloaan ja elämäntyyliään ainoina legitiimeinä ja haluavat rangaista niitä, jotka elävät eri tavalla tai ovat erilaisia. He arvostavat uskonnollisten oppien huonoja puolia niiden haitallisuuden ja epäreiluuden takia, eivät niiden itsensä takia.

Uskonvapauden mukaista oikeuden irvikuvaa elää maanpäällisessä helvetissä siinä uskossa, että kiduttamalla itseään henkisesti (ja joskus fyysisesti) pääsee surullisen kuoleman jälkeen taivaaseen mielivaltaisen ja passiivis-agressiivisen jumalansa luokse ei mielestäni heiltä kuitenkaan pidä riistää kunhan jättävät muut rauhaan. Jos he ovat tarpeeksi idiootteja eläkseen sillä tavalla vapaaehtoisesti, he ansaitsevat sen. Se, mitä eheytyspuoskarit tekevät homoseksuaalisille ihmisille on puolestaan henkistä väkivaltaa ja sen pitää ehdottomasti olla kiellettyä ja rangaistavaa.
  • 4 / 9
  • Bukee
  • 3.8.2012 10:15
Näytä nämä tekstit mukaanlukien omat kommenttisi mieluummin niille uskovaisille homoille ja lesboille. Näkevätpähän omin silmin millainen Aslanin ja uskonnollisten painostuspiirien asenne heitä kohtaan todella on.
  • 5 / 9
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 3.8.2012 13:07
Olen poistanut joukon lukijakommentteja, joissa on nk. mopo karannut käsistä.

Ranneliike.netin keskusteluissa noudatetaan yleistä netikettiä. Viestit joissa rikotaan näitä periaatteita poistetaan keskustelusta.
  • 6 / 9
  • Havainnoija
  • 3.8.2012 19:18
Alarannan ja Puontin käyttämät fraasit kuulostivat niin kummallisilta, että oli pakko ottaa selvää, mitä mieltä he todellisuudessa ovat meistä.

Alarannan ja Puontin tekstissähän lukee muun muassa:
”Tuemme niitä, jotka haluavat kasvaa ja eheytyä miehisyydessään, naiseudessaan, seksuaalisuudessaan ja ihmissuhteissaan. Emme tarjoa sielunhoitoterapiaa, psykoterapiaa tai julkiseen terveydenhuoltoon verrattavaa toimintaa vaan ohjaamme ihmisiä niiden pariin.”
”Aslan ry on kristillinen järjestö, joka tarjoaa kristillistä sielunhoitoa ja vertaistukea niille, jotka kokevat Aslanin edustamat arvot omikseen.”

Katsotaanpa, mitä mieltä Aslanin ”kouluttajat” ja ”terapeutit” ovat. Aslanin mainostamaan ”eheytymiseen”, ”kasvuun”, ”sielunhoitoon” ja ”vertaistukeen” kuuluvat ainakin meidän homojen patologisointi, läheistemme ja omaistemme syyllistäminen sekä muiden totuudenvastaisten väittämien levittäminen.

Opiskelija- ja koululaislähetys OPKO julkaisee erittäin homovastaista ja yleensä kaikkea normaalia ihmisyyttä vastustavaa Nuotta-lehteä, jonka ”asiantuntijaraatiin” Ari Puonti kuuluu.

Puonti, joka käyttää Aslanissa kouluttaja-nimitystä, kertoo Nuotassa, että homous johtuu menneisyyden traumoista ja ihmissuhteista eli ”homoseksuaalisuuden syntyyn voivat vaikuttaa esimerkiksi vanhempien avioero, kylmä isä tai äiti, johon ei ole voinut samaistua, vanhemman aikainen kuolema, omalle sukupuolelle epätyypillinen käytös lapsena, hyväksikäyttö, huonot kaverisuhteet ja ylipäätään rakkauden puute.”
Puonti perustelee tätä amerikkalaisfundamentalistien verkkosivuilta suomentamaansa roskaa samojen piirien pseudotutkimuksilla.
http://www.nuotta.com/vybor/node/797

Tässä puolestaan ote Ari Puontin luennosta Suomen teologisessa instituutissa:
"Voimme kylläkin puhua "parantumisesta menneisyyden traumoista", jotka ovat aiheuttaneet homouden kehityksen. Kyse on kasvusta ulos homoseksuaalisuudesta kun tarpeet täyttyvät riittävästi. Voimme käyttää termiä eheytyminen, jolla tarkoitetaan rikkinäisyyden korjaantumista kokonaiseksi.”

Kyllikki Koskela, joka kertoo olevansa Aslanin terapeutti, joka toimii myös Nokia Missio -lahkon saarnaajana, kertoo Tamperelainen-lehdessä ja muissa saman yhtiön ilmaisjakelulehdissä, että homoseksuaalisuuden taustalla on useimmiten lapsuuden traumat. Ne ovat kuulemma syntyneet esimerkiksi seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai haavoittumisesta suhteessa äitiin tai isään: ”Esimerkiksi lesbonainen on jäänyt usein vaille äidin rakkautta ja homomies isän huomiota. Teini-iässä ongelma erotisoituu.”
Terapeutti Koskelan omaksumien harhojen mukaan homoseksuaalisuus on ihmisen puolustusmekanismi ja tunne-elämän neuroosi:
http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/95533-nuoret-aikuiset-karkoittavat-homoseksuaalisia-fantasioita-aslanin-eheytymiskursseill

Aslanin puheenjohtajan Pirkko Alarannan lausunnot todistavat mielestäni täydellisestä sitoutumisesta eheytyslahkon epätieteellisiin väitteisiin ja uskomuksiin. Alarannan lausunnot homonparantamisineen sisältävät niin paljon jätettä, etten viitsi niihin tässä yhteydessä sen enempää puuttua.

Nyt kun olen vuosikymmeniä seurannut näiden tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja meidän ihmisyyttämme vastustavien yhdistysten ja ryhmien toimintaa, niistä paljastuu mielestäni kaikkein päällimmäisenä uskonnollinen kiihko ja halveksunta kanssaihmisiä, erityisesti tietenkin meitä homoja kohtaan.
Sekä amerikkalaisyhdistysten että Aslanin perustajien taustalta paljastuu homojen ihmisarvon vastustaminen, jota perustellaan muutamalla raamatunlauseella, jotka joku on joskus jossain kirjoittanut. Se että he asettuvat minun, tuttavieni, kavereitteni ja kaikkien muidenkin homojen yläpuolelle vaatien omien epäinhimillisten käsitystensä noudattamista ja vainoten meitä ympäri maailmaa, on mielestäni rikos meidän ihmisyyttämme vastaan.

Edellisen lisäksi näiden ”kouluttajien” ja ”terapeuttien” väitteet, että me olemme jotenkin sairaita tai vammaisia yms., on mielestäni lainvastaista toimintaa. Mikäli jotain muuta kansanryhmää, vaikkapa koltansaamelaisia, olisi solvattu sairaaksi vuosikausia, oikeutta olisi luultavimmin käyty jo ajat sitten.
Mielestäni nyt olisi korkea aika testata, onko Suomi todella oikeusvaltio ja olemmeko me homot todella samalla viivalla muiden kansanryhmien kanssa niin kuin laeissa, asetuksissa ja määräyksissä sanotaan.

Kuten jokainen varmaan tietääkin, muun muassa maailman terveysjärjestö WHO ja siihen kuuluva Amerikan terveysjärjestö PAHO ovat tuominneet terveydelle vaarallisen puoskaroinnin, jota valheellisesti kutsutaan eheytykseksi. PAHO/WHO kehottaa lisäksi valtioita kriminalisoimaan ”eheytyksen” ja kannustaa kaikkien maiden kansalaisia tekemään ilmoituksen sitä harjoittavista, jotta heidät saataisiin oikeuden eteen.
http://new.paho.org/hq/index.php?option=com_content&task=view&id=6803&Itemid=1926
---

Aslanin kaltaiset eheytyslahkot ovat Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa kuihtuneet joko kokonaan pois tai kannattajia on vain kourallinen.
Osaksi tähän on vaikuttanut lainsäädäntö, joka turvaa samat oikeudet kaikille. Paikallisilta aslaneilta ei enää onnistu homojen demonisointi, synnillistäminen ja ”eheytys”, sillä ne katsotaan vihanlietsonnaksi täysivaltaisia kansalaisia kohtaan.

Toinen tärkeä tekijä on tietenkin se, että muissa Pohjoismaissa maailman- ja ihmiskäsitykset perustuvat todellisuuteen, mikä on edistänyt tasa-arvokehitystä ja inhimillistänyt yhteiskuntaa. Suomessa puolestaan uskontoon pohjautuvien mukatieteiden kuten luomisopin (kreationismi) lisääntynyt kannatus (ihmeolento loi hetero-Aatamin ja hetero-Eevan ja homot ovat helvettiin tuomittuja syntisiä) hidastaa osaltaan ihmis- ja kansalaisoikeuksien toteutumista.

Kunnollinen lainsäädäntö on siis eräs tehokas tapa operoida Aslanin kaltaiset yhteiskuntaa mädännyttävät syöpäpesäkkeet.

---

Seuraavassa kommentissa Elävät vedet -käsittelyyn joutuneista ja heidän selviytymiskertomuksiaan sekä muuta tietoa äärikristillisten ryhmien harjoittamasta terveyttä vakavasti vahingoittavasta eheytysterapoinnista.
  • 7 / 9
  • Rox2010
  • 21.5.2013 21:41
koskas se seuraava kommentti tulee Havannoija?
Käsittelyyn joutuneista? Eiköhän ne ihmiset ole lähteneet mukaan omasta halustaan. Älä anna harhaanjohtavaa propagandaa, että joku olisi pakotettu Elävät vedet-kurssille.
Tuo "oma halu" ja "pakottomuus" on vähän suhteellinen juttu. Ihmisellähän on lähtökohtaisesti itsemääräämisoikeus omiin valintoihinsa ja tekemisiinsä. On kuitenkin niin, että ahdingossa oleva ihminen ei aina osaa punnita tarjolla olevan avun laatua tai mahdollisia vaikutuksia.
  • 9 / 9
  • Havainnoija
  • 22.5.2013 0:35
Rox2010 kirjoitti:
”Käsittelyyn joutuneista? Eiköhän ne ihmiset ole lähteneet mukaan omasta halustaan.”

Mikäli Rox2010 olisi edes jonkin verran perehtynyt asioihin, hän tietäisi, että monet kiihkouskovaiset vanhemmat pakottavat teini-ikäisiä lapsiaan, jopa 12-vuotiaita, eheytyspuoskarointiin. Siksi eri maissa ja osavaltiossa pyritään kieltämään eheytyspuoskarointi teini-ikäisille, sillä puoskaroijien vahingoittamat lapset joutuvat yhteiskunnan hoidettaviksi.
http://www.heraldsun.com.au/archive/news/gods-shock-tactics/story-e6frf7l6-1226390078741

Koska Rox2010:n lukemat kiihkouskovaisten lehdet ja Ari Puontin kirjoittamat satukirjat, jotka perustuvat amerikkalaisen roskatieteen laitoksen NARTHin valheisiin, eivät lisää yleistietoa, suosittelen Rox2010:tä perehtymään muiden muassa Amerikan terveysjärjestön PAHOn, maailman terveysjärjestön WHO:n ja Britannian psykologi- ja psykiatrijärjestöjen asiantuntijalausuntoihin eheytyspuoskaroinnin haitallisuudesta ja vaarallisuudesta.

Mikäli edellä mainitut ovat liian vaikeaselkoisia, tässä on perustietoa hyvällä ja selvällä suomen kielellä:

http://www.sexpo.fi/blog/2012/09/07/sexpolta-lehdistotiedote-eheytyshoitojen-epaeettisyydesta/
---
Rox2010 kirjoitti aiemmassa kommentissaan, etteivät kaikki ”ex-homot” ilmesty homobaariin. Se pitää paikkansa, sillä heillä on käytössään nykyajan pelit ja vehkeet, joilla saa kontaktin baariin vaivautumatta:

http://www.huffingtonpost.com/2013/02/05/matt-moore-grindr-ex-gay-christian-blogger_n_2622614.html
---
Eheytyspuoskaroinnista tuskin tarvitsee kirjoittaa enempää tällä kertaa. Jossain vaiheessa kenties kirjoitan blogin puoskaroinnin ehtymisestä länsimaissa, mikäli aihe tulee muuten esille. Kuihtuvaa Aslan ry:tä voi käsitellä samassa yhteydessä.