Jimmy Carterin mukaan Jeesus ei koskaan puhunut homoseksuaalisuudesta (juttukommentit)

  • 1 / 8
  • Homopallero
  • 22.3.2012 12:25
Olen miettinyt, että tuomitseeko Raamattu ylipäätänsä homoseksuaalisuutta? Siinä tuomitaan miesten välinen seksi, mutta esimerkiksi kahden samaa sukupuolta olevan suhdetta ei ymmärtääkseni suorasanaisesti tuomita. Voisiko siis väittää, että Raamattu hyväksyy homosuhteet, muttei seksiä, koska sitä ei harrasteta lisääntymistarkoituksessa. Uskonnot painottavat usein juuri lisääntymiseen tähtäävän seksin legitimiteettiä ja ovat siksi päättäneet syrjiä homoja ja kieltää homoliitot. En tunne Raamattua niin hyvin, että voisin sataprosenttisesti seistä väittämäni takana, mutta en näe syytä sille, mikseivät kirkot Suomessa voisi hyväksyä homoavioliittoja seksineen päivineen, sillä onhan selvää, että kirkossa vihityt heterotkin käyttävät ehkäisyä. Kirkko ei voi kontrolloida kaikkea ja se on jo luopunut naisten ja vasenkätistenkin syrjinnästä, joita perusteltiin aikanaan Raamatulla. Miksei samaa elettä voisi ulottaa koskemaan myös homoja. Ei Raamattua sanatarkasti noudateta, se on ristiriitainen kirja. Jos joku tuntee Raamattua paremmin, kysyisin onko näkemykseni varteenotettava?
  • 2 / 8
  • Ilopilleri
  • 22.3.2012 12:57
Carter on oikeassa. Jeesus ei koskaan tuominnut homoja. Jeesus on puhunut vain epämääräisesti "avioliittoon sopimattomista" ihmisistä, mutta tästäkään ei siis oikeastaan voida tietää, että keitä hän tällä tarkoitti.

Mielestäni huvittavin kohta homouden tuomitsevissa raamatunteksteissä on se, jossa sanotaan, ettei miehen tule maata miehen kanssa, kuten naisen kanssa maataan (tai jotain tähän suuntaan). Luulisi jokaisen hiemankin ihmiskehon anatomiaa tuntevan ymmärtävän, että eihän tämä ole edes fyysisesti mahdollista. :D
  • 3 / 8
  • Ossi Halme
  • 22.3.2012 13:44
Carterin saavutuksiin kuuluu myös Nobelin rauhanpalkinto. Ikävä kyllä sama palkinto kuuluu Liberian presidentti Ellen Sirleaf Johnsonin saavutuksiin, vaikka kyseinen täti ei ihan laatikon terävin veitsi näissä asioissa olekaan.
  • 4 / 8
  • Yesman
  • 22.3.2012 19:10
Tuntuu hitusen nurinkuriselta miettiä, miten mikäkin ihmiselon ilmiö sopii uuden testamentin kanssa yksiin. Eikö tulisi miettiä, miten raamatun teksti auttaa missäkin ihmiselon ilmiössä (tai auttaako ylipäätään). Jos kyseinen teos ei anna vastauksia mieltä askarruttaviin asioihin, olisiko syytä kääntyä hakemaan vastauksia muualta? Lienee melko selvää, että raamatun teksti tuomitsee samaa sukupuolta olevien ihmisten seksuaalisävytteisen kanssakäymisen niissä harvoissa kohdissa, joissa asiaa sivutaan. Mutta ehkä homokin voi kutsua itseään kristityksi ja vähän valehdella itselleen pyhän kirjansa suhteen.
  • 5 / 8
  • Jochanan
  • 22.3.2012 21:53
Ei Jeesus tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma Hänen kauttaan pelastuisi (Joh.3:17). Ei Jeesus tuominnut ketään ihmistä. Sen sijaan HÄNET TUOMITTIIN meidän kaikkien syntisten edestä, jotta meillä olisi Hänessä iankaikkinen elämä.
  • 6 / 8
  • Public eye
  • 22.3.2012 22:54
Jos ei Jeesus tuominnut, niin monet hänen seuraajiksi itseään väittävät näkyvät tekevän sen sitäkin innokkaammin.
  • 7 / 8
  • Jochanan
  • 22.3.2012 23:40
No älä pidä sellaisia Hänen seuraajinaan! Kristityille ei oo annettu tuomiovaltaa.
  • 8 / 8
  • human
  • 28.3.2012 14:30
Ottaen huomioon, miten miestenkeskinen ja miehiä palvova raamattu on, sekä miten narsistinen sen jumalakin oli (loi kuulemma ensin vain yksistään miehen omaksi kuvakseen, heh heh), onhan täysiin epäloogista se, että raamattu-uskomus tuomitsisi miesten keskistä syvää rakkautta.

Siinä Lähi-Idässä asustaneen yhden heimokunnan uskomus-kirjasessahan on myös valtavan paljon enemmän tarinaa tappamisesta, joukkosurmista, vihaamisesta ja tuomitsemisesta, kuin rakastamisesta, rakkaudesta ja elämän hyvistä arkisista asioista, joten elämänfilosofiana se on kyllä aika mätä juttu.

Hulluintahan on sitten vielä se, että siihen jotkut uskovat vielä nykyäänkin ihan muuallapäin maailmaa.

Euroopassahan kävi nykyajanlaskun ensimmäisellä vuosituhannella myöskin niin ikävästi että tuo kristinuskon kreikkalais-roomalaistettu aate peitti alleen keskisen, läntisen ja muun Euroopan sitä aiempia elämän- ja yhteiskuntafilosofioita, kuten vaikkapa kelttien lakien sukupuolten tasa-arvoa ja heikompiosaisista välittämistä, verrattuna roomalaiseen naisten ja vammaisten oikeudettomuuteen ... Sitten nykyajanlaskun toinen vuosituhat ollaankin otettu takaisin sitä alkuperäisempää henkistä eurooppalaisuutta.

Toki kristinuskomuskin on pikkujutuissaan muuttunut, sillä nykyäänhän heikkonäköiset rillipäät voivat toimia pappeina, kuukautisten aikaan naiset voivat mennä sinne kirkonpenkille ja avioliiton ulkopuolella syntyneitten ei tarvitse odottaa 10 sukupolvea seurakuntien ulkopuolella, puhumattakaan joulupossukinkun syömisestä.

Siellä raamatussahan se jumala on myös umpi-itsekäs, kieltää niissä 10 käskyssä ihmisiä tappamasta, mutta itse kertomusten mukaan tappaa ja käskee tapaamaan liki koko ajan.

Samoin siellä 10 käskyssä kielletään varastamasta ja ottamasta luvatta mitään, mutta sitten (luukkaan evankeliumi 19:29-34) se jeesus käskeekin niitä opetuslapsiaan mennä ottamaan hevosvarsa käyttöönsä - eli käskee vain mennä ottamaan, eikä pyytämään sitä hevosvarsan omistajalta. Omistaja sitten ihmetteleekin siellä raamatussa, miksi häneltä varsaa otetaan. Sitten omistajalle sanotaan että menee jeesuksen ja herran käyttöön - eli raamatun jumaluus varaa itselleen varastamisoikeuden ja jopa varastamaan kehoittamisoikeudenkin, käskee ottamaan lupaan kysymättä.

Hupaisinta on raamatussa se, että siellä liki kaikista asioista, mitkä jossain kohtaa tuomitaan, niitä toisessa kohtaa liki kehoitetaan tekemään tai ei ainakaan tuomita. Siellähän uuden testamentin puoliskossa (kun trilogian valmistumista on vielä odoteltu) määritellään kaikki oletus-syntisiksi, eikä synneillä tehdä eroa - mutta sitten liki kaikkien eri kirkkokuntien edustajat, johtohenkilöitään myöten ovat laatineet jotain ihme syntien hierarkiaa. Siinä hierarkiassa on kummallista se, että vaikka raamatussa oletusheteroparin, aatamin ja eevan kerrotaan tehneen perisynnin, eli heteroudensa harjoittamisella syyllistyneen synnintekoihin, joiden seuraukset langetettiin sitten koko ihmiskunnalle, tai no, ainakin kristinuskovaisille, on silti homoista tehty heteroita muka suuremmin syntisiä. Tuohan on täysin raamatun tekstin vastaistakin syyllistämistä.

Toki koko jeesuksen olemassaolohan on vain uskomusten asteella ja raamatun tekstit ovat ristiriitaisuudessaan "vertaansa vailla":

http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html

http://www.vapaasana.net/artikkelit/2007/11/raamatun-julmuuksia-ja-ristiriitoja

Käytännössä pahimpia asioita raamattu-uskossa ja sen harjoittamisessa oat olleet naisten eriarvoistaminen, uskonnon aliarvostaminen (oma uskonto vs muut uskonnot), sekä edistyksen, kehityksen ja tieteen arvostamattomuus (siitähän raamattu ei puhu juuri mitään).