Räsänen jyrää uskonnollista toimintaa ´yleishyödylliseksi´ (juttukommentit)

  • 1 / 5
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 23.12.2011 11:24
No nyt sitä räsäs-vastustusta alkaa näkyä ja kuulua.

Kuuntelin radiossa jonkin tutkijan lausuntoa ilotulitusraketti/ohjus-jupakasta. Tutkija kehotti varsin suorin sanoin Räsästä pitämään päänsä kiinni asioista, jotka ovat kesken tutkinnan ja ministerille epäselviä. En ole koskaan aikaisemmin kuullut noin suorasukaista puhetta ketään ministeriä kohtaan.
  • 2 / 5
  • Alamainen
  • 23.12.2011 12:07
Taitaa olla Rouva Ylijumalan laaksosta muumit vähissä ja murokulho tyhjä kun tällä tavalla käyttää valtaansa väärin ja asettuu lain yläpuolelle. Tosin mitä muutakaan voi odottaa tavallisesta elämästä vieraantuneelta jeesustelijalta.
  • 3 / 5
  • Hannu, Tre
  • 23.12.2011 15:54
Räsänenhän on jo kuukausia, ainakin syyskuusta asti, yrittänyt saada rahankeräyslupia homovastaisille järjestöille. Tosiuskovaisten hurmoshenkiset lehdet ovat olleet innoissaan, ja suurin osa niiden lukijoista pitää tietenkin saarnaamista, vanhojen epäinhimillisten satujen levittämistä ja homojen solvaamista yleishyödyllisenä toimintana, kyselyt kertovat.
Vasta nyt valtamedia on vaivautunut kiinnittämään asiaan huomiota, ja ilmeisesti liian myöhään.

Räsänen on vauhdittanut uskonnollisen propagandan yleishyödyllisyyttä vetoamalla, uskokaa tai älkää, yhdenvertaisuuteen. Homojen yhdenvertaisuudella ei ole väliä, kunhan kristilliset järjestöt saavat avustuksia voidakseen tehostaa toimintaansa homojen ja lesbojen oikeuksia vastaan.

Homovastaisten kristillisten järjestöjen rahankeräyslupien saamiseksi ovat aktiivisimmin toimineet kansanedustaja Jouko Jääskeläinen (kd), joka oli kevääseen saakka Kansanlähetyksen talousjohtajana, ja kristillisdemokraattien puoluesihteeri Asko Maanselkä.
He kertovat, että ”toisenlaisen ministerin toisenlainen tulkinta olisi voinut johtaa katastrofaalisiin seurauksiin lupaa hakeneiden yhdistysten kannalta. Tämä on yhteiskunnalliselta kannalta katsottuna juuri sitä toimintaa, jota esimerkiksi uusi hallitusohjelma tukee”, kertovat Jääskeläinen ja Maanselkä homovastaisten yhdistysten toiminnasta.
---

Jossain vaiheessa sen jälkeen, kun Räsänen oli valittu sisäministeriksi, Ranneliikkeen keskusteluissa kirjoitettiin mm.: ”Räsänen ei ole päivittänyt lääkärintietojaan ja -taitojaan 30 vuoteen, mikä käy ilmi hänen lausunnoistaan. Yleistiedoissakaan ei ole kehumista, ja pahinta on tietenkin hänen taikauskonsa yliluonnollisiin olentoihin ja vanhaan taruteokseen, jonka perusteella hän on ottanut elämäntehtäväkseen eriarvoisuuden ajamisen” ja ”Räsänen on yhtä pätevä sisäministeriksi (suomalaisen demokratian kannalta) kuin aikanaan Yrjö Leino 40-luvullla”.

Mielestäni Räsänen on paha ja vihamielinen ihminen. Hän on todistanut sen lukemattomia kertoja vuosikymmenien aikana. Nyt hän vaatii homovihaa levittävien järjestöjen nostamista ihmisoikeusjärjestöjen kuten Setan rinnalle vetoamalla tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen.
  • 4 / 5
  • Jouluenkeli
  • 24.12.2011 16:45
Pitäisi kokonaan erottaa yleishyödyllisyys ja yhdistyksen oikeus vastaanottaa lahjoituksia. Esimerkiksi yhdistys, joka on uskonnollinen, mutta jonka toiminta ei tuota voittoa (vaan on tavallisesti mitä tappiollisinta), pitäisi minun mielestäni saada vastaanottaa lahjoituksia, ja minun pitäisi saada lahjoittaa.

Toisaalta uskonnollisuus on yleishyödyllistä, mutta saman instanssin harjoittamat muut toimet (kuten homojen eheytyshoidot) eivät sitä ole.
  • 5 / 5
  • Hannu, Tre
  • 25.12.2011 16:21
Pari selvennystä väärinkäsitysten välttämiseksi.

Jokainen saa vapaasti lahjoittaa mille yhdistykselle tahansa. Näin tehdäänkin. Kansanlähetyskin on saanut amerikkalaiselta fundamentalistikirkolta 600 000 dollaria sillä ehdolla, että vastustaa homojen oikeuksia. Tuhannet Suomessa toimivat kiihkouskovaisten järjestöt, yhdistykset ja kuppikunnat saavat vuosittain valtavat määrät lahjoituksia. Lisäksi valtio kerää kirkollisveron, joka siirretään kirkkojen pankkitilille, ja kirkot puolestaan tukevat valtiolta saamillaan verorahoilla homovastaisia kristillisiä yhdistyksiä.

Nytkin on kyse homovastaisten piirien valtakunnallisesta keräysluvasta. Niitä ne ovat jo saaneetkin, koska sisäministeri Räsäsen mielestä niiden työ, homovastaisen uskonnon levittäminen on yleishyödyllistä eli se hyödyttää yhteiskuntaa. Esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa Healing Rooms Finland ry, jolle on myönnetty keräyslupa koko Suomeen ajalle 3.11.2011 - 2.11.2013, ja jossa eri taustoista tulevat kristityt rukoilevat yhdessä parantumisen puolesta. Homous on niiden mielestä sairaus, josta pitää parantua.
Eräs rukouspiirin avulla ”parantunut” kertoo:
”Jeesus vapautti minut homoseksuaalisuudesta jota elämää vietin 12 vuotta.”

Ihmisvihamielisen uskonkäsityksen levittäminen ei ole yleishyödyllistä, ja valtakunnallisten keräyslupien myöntäminen vastoin ohjeita on täysin moraalitonta. Keräysluvan saaneet kristilliset yhteisöt eivät aja tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, päinvastoin.

Aiemmin keräysluvan ovat saaneet pääasiassa vain yleishyödylliset järjestöt ja yhdistykset kuten Punainen Risti, YK:n lastenjärjestö Unicef, Seta ry (keräyslupa 19.7.2011 - 18.7.2013) ja monet muut yhteiskuntaa ja kanssaihmisiä tukevat ja auttavat järjestöt.

Sisäministeriön laintulkinta (lue: Räsäsen) lisää yhteiskunnan eriarvoistumista vähentämällä yleishyödyllisten, yhteiskuntaa ja kansalaisia tukevien järjestöjen saamia keräysvaroja. Sisäministeriön tavoitteena on myös homovastaisuuden lisääminen. Tästä todistaa myös se, että homovihamielisten, niin kutsuttujen taivas- ja jeesuskanavien tukijärjestöillä on valtakunnallinen keräyslupa.