YLE Areena Kalle Haatanen: Ääriajattelu nyky-Suomessa (juttukommentit)

  • 1 / 9
  • vaeltaja2006
  • 18.8.2011 11:35
Tämä ohjelma oli uusinta viime vuoden keväältä. Siinä kerrotaan, että haastateltava on juuri valmistelemassa kirjaa ääri-ilmiöistä Suomessa.Kirja ilmestyi viime syksynä.

Kirjassa on laaja luku homofobisista ääriliikkeistä. Aika tarkkaan seurataan islamistisia ja homofobisia ilmiöitä Saksassa. Monet kirjan esimerkit ovat löytyneet ranneliikkeestä ja ranneliikkeessä olleiden linkkien kautta.

Ranneliikkeessä seurattiin vuosi, pari sitten melko paljon homoihin kohdistuneita väkivaltaisuuksia mm. Berliinissä. Tilanne on nyt rauhallisempi.

Ranneliikkeessä painopiste on siirtynyt kotimaan kiemuroihin.
  • 2 / 9
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 18.8.2011 12:06
Harmillista, että noita ohjelmia ajastetaan siten, että ne muka julkaistiin vasta nyt. Päivitys tällä ohjelmalla on eilinen.

Samoin kävi homojen itsemurhia käsitellyn haastattelun kanssa. Kuulin haastateltavalta itseltään, että se olikin ajettu ulos ensimmäisen kerran puolta vuotta aikaisemmin.

Nämä Haatasen aiheet eivät kuitenkaan vanhene hetkessä.

Ilmeisesti kirja ääriajattelusta on jo julkaistu, eli ryhdyn sitä etsimään seuraavaksi.
  • 3 / 9
  • Public eye
  • 18.8.2011 12:54
Tuhansien aatteiden maa - Ääriajattelua nyky-Suomessa
Hänninen, Jera - Hänninen, Jyri
ISBN: 978-951-0-36072-9
EAN: 9789510360729

"Seksuaalianarkisteina esiintyvien mustapinkkien, Suomalaisuuden Liiton nuorisojärjestö Suomen Sisun, aselobbausjärjestö NRA Finlandin ja vaikkapa ympäristövallankumouksellisen Vihreän Puolueen jäseniä yhdistää kaikkia vankkumaton usko siihen, että juuri he ovat oikeassa.
Tuhansien aatteiden maa on ensimmäinen Suomessa julkaistu yleisteos suomalaisesta ääriajattelusta."

http://wsoy.fi/yk/products/show/81764
  • 4 / 9
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 18.8.2011 14:15
Kiitos kirjan tiedoista.
Tuosta lainauksesta tulee mieleen heti kymysys, mikä on syy tuollaiseen "minä/me olemme oikeassa ja tiedämme kuinka asiat ovat oikeasti" -ajatteluun. Pikatulkintani on, että se kumpuaa yksilön syvästä sisäisestä epävarmuudesta ja tarpeesta löytää jotakin tukevaa omalle itselleen.

Seuraava mieleen nouseva kysymys, miksi joku on tai joutuu tuollaiseen tilanteeseen. Jos muistan oikein radio-ohjelmasta, niin pelkkä syrjäytyneisyys tai köyhyys ei ole yleisselitys asialle.
  • 6 / 9
  • Poris
  • 18.8.2011 21:40
Siinä, että määrittelee sen, mikä on ääriajattelua on vaarallista se, että samalla tulee määritelleeksi sen, mikä EI ole ääriajattelua. Kun kirjaa oltiin julkaisemassa, radikaalit queerit ja nimenomaisesti Saarikoski mainittiin äärihenkilönä, mutta kirjassa ei sitten ollutkaan mitään mainintaa. Ei ilmeisesti tarpeeksi äärtä.
  • 7 / 9
  • Onnellinen mies
  • 25.8.2011 10:32
Tuossa edellä Public eye toi esille kirjan Jera Hänninen & Jyri Hänninen Tuhansien aatteiden maa - Ääriajattelua nyky-Suomessa. Sain eilen kirjan luettavaksi ja suosittelen sitä muillekin. Kiitos Public eye!
  • 9 / 9
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 26.8.2011 18:25
Paperisella kirjalla menee huonosti. Mielestäni kustantajat ja kirjakaupat pitävät huolta, että alamäki jatkuu. Tilasin kirjan Tuhansien aatteiden maa - Ääriajattelua nyky-Suomessa WSOY:n nettikaupasta. Olisin halunnut sen e-kirjana, mutta kun ei ole. Rahat napattiin tilitäni heti. Meni viikko ja päivä ennen kuin kirja tipahti postilaatikkoon. Oheiskuitissa luki: Pikatoimitus. Kirjakaupassa vastaus hiemankin sensaatiokirjasta harvinaisempaan kirjaan on, että tilaamme ja saatte sen 5-6 päivän kuluttua.

Normaalisti lauhkea mieleni synkistyi. Soitin suoraan kustantajalle ja luin heille madonluvut siitä kuinka asiakasta pitää palvella, jos aikovat olla kirjabusineksessa mukana jatkossakin. Verkon kautta tilattavalle kirjalle sopiva toimitusaika on yksi vuorokausi, etenkin jos veloitus tapahtuu heti.

He valittivat muutostilannetta kustannustoiminnassa ja tietojärjestelmien päivityksiä. "Kirjakaupat pitävät heitä varastonaan". Totesin heille, että se ei saa näkyä asiakkaalle huonona palveluna. Kerroin heille, että tamperelaiseen Niin & näin verkkokauppaan tekemäni tilaus oli kotiin toimitettuna jo seuraavana päivänä. Kirjan mukana tuli lasku, jossa taisi olla jopa viikon maksuaika.

Nyt vihdoin odottamani kirjan kimppuun.