Berliini: Vaalitaistelu alkoi (juttukommentit)

  • 1 / 3
  • Torontolainen
  • 7.8.2011 8:18
Vaalien alla ilmaistuun homomyönteisyyteen CDU:ssa kannattaa kuitenkin suhtautua terveellä epäilyllä. Ehkä siellä Suomen suurlähetystön naapurissa (CDU:n toimisto) on tullut tietoon, kuinka Suomessa kokoomus loi itsensä uudelleen HLBT-asiassa, luodakseen nahkansa kuitenkin taas poliittisten konjuktuurien käännyttyä suvaitsemattomaan suuntaan.
  • 2 / 3
  • vaeltaja2006
  • 7.8.2011 9:10
Aloitin tämän jutun teon torstaina maalla ja mietin otiskkoa. Ehkä "Taistelu Berliinistä". Onneksi tuo otsikko ei jäänyt, koska tänä iltana tv:ssä alkaa klo 22.05 kaksiosainen dokumentti Berliinin viimeisestä taistelusta keväällä 1945.

Kiinnostus Berliiniä kohtaan on kovasti lisääntynyt 2000-luvulla. Vielä 1990-luvulla Berliiniin vievät Finnairin koneet olivat melko tyhjiä. Turistin mieleen ei tullut lähteä Berliiniin lomalle. Oli vain joitakin historiafriikkejä, joita kaupunki kiinnosti. Nyt tilanne on täysin muuttunut. Berliini on matkakohteena MUST. Tänä aamuna Berliner Morgenpostin ykkösaiheena on ollut: Berliinin asukasmäärä kasvaa ennätysvauhtia. Eniten Berliiniin muuttaa nuoria ulkomaalaisia.
  • 3 / 3
  • Torontolainen
  • 7.8.2011 10:10
Berliinissä alkaa olla etenkin Mitten ja Prenzbn tienoilla aiemmin lähinnä Frankfurtista tuttua englanninkielistä ulkomaalaisuutta. Ilmeisestipalvelujen puolesta osassa kaupunkia pärjää saksatta. Iltaelämänpoistuminen Kudammilta ehkä vaikuttanut siihen, että ilmiö on alueellisesti suppea. Keskiluokkaisessa Zehlendorfissa ollaan kuin ennenkin. Mahdollisesti näille uusmuuttajille kaupunki jää ihan muuksi kuin aiemmin sinne suunnanneille. Saksan avattua nyt työmarkkinat uusille unionimaille kaupunkiin muuttaa paljon nuoria aikuisia lähimaista. Se joukko saksalaistunee nopeasti eikä välttämättä kuulu samaan luokkaan länsitulokkaiden kanssa.