USA: Homokortilla pelaaminen saattaa olla riskialtista (juttukommentit)

  • 1 / 4
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 28.7.2011 9:58
Yhdysvaltain poliittiset taistot ovat joskus hyvin raakoja ja likaisia. Ehdokkaiden lähipiirikin joutuu auttamatta suurennuslasin alle ja mustamaalauksen kohteeksi pienimmänkin syyn tullessa julki. Jos jollakin tavalla tulisi vahvistetuksi se, että herra Bachmann olisikin todellisuudessa kaappihomo, se olisi mitä luultavimmin kuolinisku hänen vaimonsa haaveille presidenttiydestä ja rankka takaisku homovastaisille tahoille USA:ssa.
  • 2 / 4
  • Havainnoija
  • 28.7.2011 18:56
Minnesotan viranomaiset ovat nimenneet piirikunnan ja lähialueet, joita Michele Bachmann edustaa, itsemurhapiirikunnaksi useiden hlbt-teinien tekemien itsemurhien vuoksi. Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että monet hlbt-nuoriin kuuluvat ovat kärsineet koulukiusaamisesta. Vanhemmat ovat suruissaan, ja jotkut ovat sitä mieltä, että heidän lapsensa olisi elossa, mikäli he eivät olisi muuttaneet alueelle.

Minnesotassa on yritetty puuttua koulukiusaamiseen, mutta Bachmann on vastustanut kaikkia toimenpiteitä kiusaamisen lopettamiseksi.

Bachmannien tueksi on kiirehtinyt myös Family Research Council. FRC ei nimestään huolimatta auta perheitä eikä tutki mitään. Se on ihmisoikeusjärjestö SPLC:n listaama vihajärjestö:
http://www.splcenter.org/get-informed/intelligence-report/browse-all-issues/2010/winter/the-hard-liners

FRC puolustaa Micheleä ja hänen miehensä puoskarointia. Kuten arvata saattaa, FRC ja paikallinen järjestö Minnesotassa vaativat homoja olemaan suvaitsevaisia, ja väittävät teinien itsemurhien johtuvan homojen aggressiivisesta agendasta.

Bachmannin klinikalla tapahtuvan puoskaroinnin paljastanut Truth Wins Out -järjestö vastaa homoviharjärjestö FRC:lle:

http://www.truthwinsout.org/pressreleases/2011/07/17793/

Michele Bachmann ei suostu vastaamaan, vaan lopettaa haastattelun, jos hänelle esitetään tärkeitä kysymyksiä.

Ääriuskovaisten homovihajärjestöt, joita sikiää kaikkialla, vahingoittavat eniten lapsia ja nuoria. Se että tällainen toiminta sallitaan kaikissa länsimaissa, on käsittämätöntä. Suomessakaan ei haluta puuttua yhteiskuntaa ja kansalaisia vahingoittavaan toimintaan.
  • 3 / 4
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 28.7.2011 20:02
Hyvää taustoitusta Havainnoijalta.

Amerikkalaisen yhteiskunnan pyhinä varjellut arvot sananvapaudesta ja uskonnon harjoittamisen vapaudesta antavat mahdollisuuksia ikäviin tekoihin ja ilmiöihin. Ihmisten rahastaminen uskonnon varjolla on myös tuottava liiketoimi Yhdysvalloissa.

Vaikuttaa siltä, että Michele Bachmann on joutunut vakavasti puolustuskannalle. Häneltä ovat loppuneet jopa poliitikon taidot väistää hankalat kysymyset. Advocate raportoi tuoreessa uutisessaan Michele Bachmannin keskeyttäneen haastatteluja, katkaisseen tv-haastatteluyhteyksiä kesken kaiken ja hänen henkilökuntansa tekemästä suoranaisesta medioiden häirinnästä ja estämisestä, jota pidetään sananvapauden kannalta täysin sopimattomana.

Michele Bachmann ei pääse pakoon vastaamattomia kysymyksiä. Elokuun 11. hän joutuu seuraavan kerran julkisessa debaatissa takuuvarmasti näihin asioihin ottamaan kantaa. Media ei häntä näiden temppujen jälkeen jätä rauhaan. Se on myös amerikkalainen tapa.

Linkki Advocaten uutiseen:
http://www.advocate.com/News/Daily_News/2011/07/27/Bachmann_Has_Cold_Shoulder_for_Tough_Questions/

Kommenttia muokattu: 28.07.2011 klo 20:06
  • 4 / 4
  • onneksi itse uskonvapaa
  • 29.7.2011 1:30
Varsin useinhan törmää siihen että jostain syystään kiihkeimmät homojen vastustajat ovat jollain lailla itse jonkin seksuaalisen vähemmistön edustajia, eivät välttämättä homoja, mutta jotain muuta kuin heteroita.

Sitten toisaalta on myös syvästi uskovaisia homojakin, joille se raamattu ja uskonto on kaikkein korkein asia. Joskus, jos heidän seurassaan tulee puhuneeksi kristinuskon ongelmasta homoja kohtaan ja siitä, mitä se nuorille äärimielisen kristinuskon piiriin joutuneille homoille aiheuttaa, ovat he jopa saattaneet vaatia ettei asiasta pitäisi puhua, koska kristinuskovaiset nuoret voivat ahdistua siitä uskossaan. Siis että äärikristillisyyden homo-ongelmasta puhuminen ahdistaisi heidän uskonnollisuuttaan. Nuo uskonnot ovat niin mukaansavievä voima, etenkin jos niitä on pienestä pitäen iskostettu mieleen.