Ministeri Wallin: »Päivi Räsänen tulee kirkolle kalliiksi» (juttukommentit)

Jumalalle on kaikki mahdollista. Uskominen Häneen ei edellytä heteroseksuaalisuutta. "Annin" tarinassa BIseksuaali valitsee mieluummin heteroseksuaalisen elämäntavan.
Martin, mielestäni "Annin" seksuaalisen identiteetin valintaan ei olisi tarvittu uskonnollista puolta lainkaan. Nuo kampanjaväitteet ovat ainakin minun korvissani höttöjä ja mittasuhteiltaan kohtuuttomasti suurenneltuja.

Rovasti Liisa Tuovinen toteaa HS:n tämän päiväisessä mielipidekirjoituksessa "Annilla" olevan seksuaalisuutensa toteuttamisessa liikkumavara kumpaankin suuntaan. Hän voi valita, mutta homo ei voi.

Tuovinen:
- ...kampanjan eettisesti mieliä kuohuttanut asia on tekojen ja olemisen tason sekoittaminen. Teoista voi tehdä parannusta, mutta siitä, mitä ihminen on, ei voi. "Saat olla sitä mitä olet, mutta et saa sitä toteuttaa", on ollut vuosia homoseksuaaleille kristilliseltä taholta tarjottu resepti. Jos ihminen ei saa toteuttaa itseään, hän kyllä tietää, ettei ole hyväksytty myöskään olemukseltaan.

Haavoittavinta on ollut kuulla julistusta: "Jumala ei ole voinut luoda sinua tuollaiseksi."
Kuuntelin tuon videon toistamiseen. Nyt parikymppinen, vuoden kihloissa ollut ja kolmisen vuotta "heterona ollu" tyttönen siinä kertoo tuntemuksistaan naista rakastaneena naisena. Hän oli vuoden seurustellut naisen kanssa. Elon laskuopin mukaan n. 16-17 -vuotiaana. Ei ollut "tuntenut itseään ihanaksi naiseksi" niin kuin nyt. Kuulemma lesbosuhteissa aina "toinen on miehisempi osapuoli". Kovin on isoja sanoja kuusitoistavuotaalta. Anteeksi nyt vain, mutta koko juttu vaikuttaa keski-ikäisille, kirkollisesta kiistelystä kiinnostuneille kirjoitetulta puheelta. Kovin vähän siinä kuuluu murrosikäisen tai teini-ikäisen äänenpainot ollakseen sellaisen kertoma ja toisille samanikäisille suunnattu.
JuhaniV.
Ei minunkaan mielestä olisi tarvittu. Kommentoin videota siltä pohjalta mitä se nyt on.

Kommenttia muokattu: 28.03.2011 klo 00:36
  • 6 / 15
  • näin on
  • 28.3.2011 12:04
Annin tarina oli Annin tarina ja sitä ei käy kieltäminen. Mutta kun siitä tehdään kampanjan esimerkkikeissi ja sillä yritetään normeerata ihmisyyttä niin tilanne muuttuu toiseksi. - Mikä Annia johtaa: Jumala vai yliminä ahdistavine käsityksineen voitaisiin tässä yhteydessä kysyä.

Kuulin asiat siten, ettei Anni kyennyt sinänsä hyväksymään rakkauttaan toiseen tyttöön vaan pakotti itseään katarsikseen, joka löytyi hänen jumalakäsityksensä kautta. Taakoittavasta tyttörakkaudestaan hän pongahti heterouteen, joka vaati muille kuuluttelua. Esiintymistä, poseerailua.

Kampanjan alkuunpanijat eivät ymmärrä, että joku voi täysin luontevasti hyväksyä homoseksuaalisen identiteettinsä. Heillä on Raamattuun pohjautuvia traumoja, joita he yrittävät kierrättää homoille.

Kampanjan fundamentaali opettavaisuus on lähinnä hölmöä - mutta tietenkin vaarallista siellä missä nuori pyrkii ymmärtämään ja ymmärryttämään homoseksuaalista itseään. On muistettava että tosiaankin elämme pääsääntöisesti homofobisessa ja homoutta yliseksualisoivassa kulttuurissa. Semmoiseen lapset syntyvät.

Vähän säälittää kuitenkin tuo Anni. Hän ehkä kumminkin tahtoi kertoa vain oman tarinansa ilman että häntä käytettiin hyväksi. Todelliset manipulaattorit ovat taustalla. Manipulaattorit nielaisivat sekä Annin että homot. Tämän oivaltaminen saa aikaan varsin kuvottavan olon.

Kehitys on kehittynyt ja todellisuuskuvamme muuttunut siten, että pilkuntarkka Raamatun luenta on muuttunut perversioksi. Juuri se on perversiota, juuri se on väärin, juuri se on moraalitonta. Yritys kaventaa todellisuutta on ajattelun ja toiminnan kieroutumista.

Oliko niin että Päivi Räsänen käytti kampanjasta ilmaisua "sielunhoidollinen"... tämä on esimerkki miten suurenmoiset ja tärkeät käsitteet on mahdollista kääntää irvikuvikseen ja päälaelleen. Mitään sielunhoidollista kampanjasta ei seuraa, se ei ole sielunhoitoa vaan taitavaa päsmäröintiä ja paremmintietämistä asioista joitten suhteen kampanjalaiset ovat ulkopuolisia.

En usko ns. pitkässä juoksussa että edes Annin sielua hoidettiin. Varsinkaan jos hän jossain vaiheessa kokisi sittenkin jonkinlaista syyllisyyttä.

Hyvistä sanoista emme voi päätellä kuinka niitä käytetään - mikä kuuluu maailman ja ihmiskunnan kauhuihin.
  • 7 / 15
  • Public eye
  • 29.3.2011 11:12
Todella huutava paradoksi kampanjan nimen ja sen sisällön välillä.

Jos joku tässä on alistunut ympäristön painostukseen ja hänen pelastamisensa asiakseen ottaneen "ystävän" manipulointiin, se on "Anni". Voin kuvitella, miten "Anni" on saatu mukaan tekemään videota kokemuksistaan, joita on varmasti huolella yhdessä työstetty jotta kokonaisuus saataisiin kuulostamaan mahdollisimman "oikealta". Kenties hänet on jopa suostuteltu kampanjaan katumusharjoituksena menneistä hairahduksistaan. Mutta tämän tietävät luonnollisesti vain kampanjan puuhamiehet ja "Anni" itse.

Jostain syystä "Anni" nimittää itseään biseksuaaliksi (ja lisäksi entiseksi sellaiseksi), vaikka videolla ei ymmärtääkseni missään kohdassa käy ilmi, että hänellä olisi ollut seksikokemuksia miesten kanssa. Hän on sittemmin suggeroinut mielestään seksuaaliset tuntemukset naisia kohtaan, ja pystyy nyt mielestään rakastamaan heitä sisarellisesti.

Myös kihlattuaan hän kertoo rakastavansa. Hänellä on heterosuhde, mutta ei luonnollisestikaan heteroseksisuhdetta. Jeesuksen seuraajana hänelle on kai sanomattakin selvää, että seksi saa odottaa, kunnes he mahdollisesti joskus menevät naimisiin, millä ei tunnu olevan kiirettä. Siinä häntä kiehtoo perheen perustaminen ja lasten saaminen - eli alistuminen taas kerran siihen, mitä ympäristö jokaiselta kunnialliselta naiselta odottaa.

Ehkä "Annista" jonain päivänä tulee onnellinen, Raamatun sanan mukainen miehelleen alistuva vaimo ja lapsilleen omistautunut äiti. Toivon vilpittömästi, että hän saa elämässään tyydytyksen olemalla ympäristönsä mielen mukainen, onnistuu tukahduttamaan vääränlaiset tunteet ja välttyy katkeroitumasta elämättä jääneen elämän vuoksi. Päinvastaisiakin kohtaloita nimittäin tässä(kin) maassa on jo ennestään aivan riittämiin, mikä taas heijastuu monin tavoin seuraavaan sukupolveen ja vääristyneet elämänarvot saavat jatkoa.
  • 8 / 15
  • Tuomas-petteri@suomi24.fi
  • 31.3.2011 12:41
Älä (V)alistu -kampanja EI ole sielunhoidollinen!
Olen juuri sieluhoitokurssilla.
Rinnastus murhaajaan *parantumiseen* on gigaloukkaava!
Mielestäni Annin-tarinaa kritisoivissa artikkeleissa puutteena on se, että
asia tahdotaan tietoisesti nähdä negativisena manipulaationa, koska se ei palvele heidän homofiilisiä tarkoitusperiään. En ole katsonut
Anni-videoa mutta uskon, että asian pääsisältö on evankelinen. Videon tarkoitus on kertoa homoseksuaalisuutta kokevan ihmisen mahdollisuudesta Jumalalle otolliseen elämään Jeesuksen yhteydessä.
Homoseksuaalisuus on synti. Jos Jumalan evankeliumi julistaa vapautusta synnin kahleista, se myös julistaa, että ihminen voi elää
ilman homoutta, ei ehkä omassa voimassansa mutta Jumalan voimassa. Jos joku väittää asiasta toisin, hän väittää Jumalaa
valehtelijaksi. Mutta totuus on se,
että Jumala on, eikä Hän valehtele. Jumalan lupaukset pätevät
kaikille niille, jotka ne tahtovat ottaa vastaan. Tämä tarkoittaa, että Jumala pitää itse huolen sanastansa ja lupauksistansa. Tämä ei
kuitenkaan tarkoita, että ihmisen lihanhimot välttämättä muuttuisivat, vaan että ihminen saa voiman taistella niitä vastaan.
Jeesus sanoi: henki ja liha taistelvat toisiansa vastaan, ja kuoletakaa lihan himot hengellänne. Synnin turmelema liha on kuitenkin meidän kaikkien ihmisten osa, eikä siitä koskaan tule pyhää. Mutta kun Anni
on valinnut itsellensä hengellisen ja Jumalalle otollisen tien, kuka häntä
siitä voi syyttää. Katsoin myös erään dokumentin FST:tä, missä kerrottiin entisestä tanskalaisesta homoaktivistista. Hän oli naimisissa miehen kanssa, ja molemmat tulivat uskoon. He katsoivat, että
heidän systeeminsä eivät sovellu yhteen Jumalan tahdon kanssa, ja he erosivat. Tänä päivänä mies sanoo olevansa hetero, ja etsivänsä
itsellensä naista elämän kumpaniksensa. Lähes vastaava tapaus on
paikallisessa helluntai seurakunnassa, paitsi hän on onnellisesti naimisissa ja kahden lapsen isä.
Nostin taman uutisen ylos Tuomas-Petterin kommentin vuoksi. Han kertoo olevansa nyt sielunhoitokurssilla.

Kommenttia muokattu: 04.04.2011 klo 07:02
  • 11 / 15
  • Tuomas-Petteri@suomi24.fi
  • 6.4.2011 2:28
JuhaniV
Mikä uutinen? ja yhteys sielunhoitokurssiin? Ymmällä olen.
Muuten vastaa, jos sinulla on Korkeampaa Tietoa.
Jumala loi ihmisen…
Herää kysymyksiä:
Onko Jumala ?
a) mies
b) nainen
c) hetero
d) homoseksuaali
e) muu
rodultaan ?
f) valkoinen
g) musta
h) keltainen
i) punainen (intiaani)
j) inuiitti
k) muu

Mitä vastaavat ? Nuo kirjanoppineet!
Saanko Vanhan Testamentin mukaan pari vaimoa ja tusinan orjia? Saanko kivittää myös avionrikkojamiehet? Voinko erottaa Jumalan kirkosta myös avioeronneita vihkivät papit? Jne,

Tuomas-Petteri@suomi24.fi
Päivi Räsänen mainitsi blogissaan "Älä alistu" -kampanjan olevan pelkästään sielunhoidollinen. Siitä yhteys sinun ilmoitukseesi osallistumisestasi sielunhoitokurssille.

Oletko muuten tuolla kurssilla hoidokkina vaiko opiskelemassa sielunhoitoa?
Hei,
räsäshuumassa unohtui ministeri Wallinin osuus asiaan. En ole hänen vaalityössään, mutta tiesittekö, että hän on käynyt viime vuonna kutsuttuna tapaamassa Dreamwear Clubin jäseniä heidän kesänviettoviikonlopussaan keskustelun ja mielipiteenvaihdon merkeissä. Sillä tapaa rohkea mies. Ja poliitikko.
  • 14 / 15
  • Olli Stålström
  • 16.5.2011 21:59
Olen itsekin osallistunut tiedotus- ja koulutuskampanjaan kristillisdemokraattien ja heidän tiedontuottajansa Patmosin suuntaan. Oman taustani ja koulutukseni vuoksi olen kuitenkin valinnut rauhanomaisen ja asiallisen tiedon jakamisen linjan.

Olen itse nuorena ollut ex-gay, josta kerron teoksessa Saanko olla totta? Siksi tiedän melko paljon eheytystä hakevien ihmisten ajattelutavasta ja siitä millainen lähestymistapa heihin saattaisi tehota. Omat isovanhempani isän puolelta kuuluivat Moraalisen jälleenvarustautumisen (MRA) liikkeeseen, joka oli eräänlainen 1940- ja 1950-lukujen Aslan.

Isäni veli ajettiin itsemurhaan, koska hän oli homo. Itsekin jouduin rankan aivopesun kohteeksi, josta kerron kirjassa, mutta selvisin hengissä joskin vammautuneena.

Itse pidän asiallisimpana ja tehokkaimpana lähestymistapana tiukan asiallista ja kohteliasta, mutta samalla kriittistä henkilökohtaisesti annettua tietoa - julkisen uhittelun ja nimittelyn sijasta.

Olenkin vienyt kirjan henkilökohtaisesti lääkäri Päivi Räsäselle eduskuntaan sekä hänen taustajoukkoihin kuuluvalle Patmos ry:n raamatuntutkija Pasi Turuselle. Keskustelin heidän kanssaan vakavasti ja pitkään näistä kampanjoista ja osoitin heidän levittämänsä tiedon puutteet.

Olen lähettänyt kirjan myös Ari Puontille, jonka kanssa pyrin pitämään kommunikaatiokanavat auki ilman julkisuudessa tapahtuvaa uhittelua ja nimittelyä. Osallistuimme yhdessä Ari Puontin kanssa yhteishaastatteluun vuonna 2010 Image-lehdessä. Siinä totesimme molemmat, että maalliset keinot eivät muuta yksinomaisesti homon suuntautumista.

Merkki siitä, että tällainen lähestymistapa saattaa toimia, on mm. Päivi Räsäsen audiohaastattelu Ranneliikkeessä päivää ennen äänestystä. Siinä Päivi Räsänen myönsi että homous ei ole häiriö. Annoin Räsäselle tunnustuksen siitä, kun kävin eduskunnassa viemässä hänelle oman kirjan.

Tätä edelsi viime syksynä Kotimaa24:ssa pitämäni blogi jossa pyrin mahdollisimman hillitysti ja asiallisesti antamaan oikeaa tieteellistä tietoa asiasta. Blogini on Kotimaa24:n kymmenen luetuimman blogin joukossa viime syksynä:

http://www.kotimaa24.fi/blogit/article/?bid=427&id=11876

Toivon, että voisimme kaikki jatkaa samalla asialinjalla eteenpäin.

Kommenttia muokattu: 16.05.2011 klo 22:04

Kommenttia muokattu: 16.05.2011 klo 22:05
  • 15 / 15
  • Onnellinen mies
  • 18.5.2011 11:23
Ministeri Stefan Wallin ja Olli Stålström, te olette molemmat ihailtavan rehtejä, ryhdikkäitä, selkeitä, asiallisia ja viisaita miehiä, jotka sopivat hyvin arvostetuiksi esikuviksi kaikille nuorille ja meille jo ikääntyneimmillekin. Kaikesta sydämestäni, mielestäni ja sielustani toivon, että kaltaisianne miehiä tulisi enemmänkin esiin suomalaisen kulttuurin parista nyt ja tulevaisuudessa. Onnea elämään teille molemmille toivottaen!