Unkarin medialaki käytännössä (juttukommentit)

  • 2 / 6
  • Ossi Halme
  • 25.12.2010 0:26
Näin järeistä sananvapauden rajoitustoimista on syytä olla huolissaan. Unkarin taloudellista ja poliittista painoarvoa ajatellen EU-maat voivat halutessaan painostaa maata takaisin avoimen yhteiskunnan suuntaan.
  • 3 / 6
  • Hannu, Tre
  • 25.12.2010 3:54
Kylläpä taas otti aikaa ennen kuin poliitikot ja järjestöt heräsivät. Unkarin hallinto valmisteli medialakia vuoden päivät, päätti siitä kesäkuussa 2010 ja laki allekirjoitettiin syksyllä. Lakia valvova medianeuvostokin on kokoustanut ensimmäisen kerran jo kaksi kuukautta sitten. Etyj ja poliitikot heräsivät vasta jouluksi, kun housuissa oli ollut jo kauan tai kuten vapaa (vielä muutaman päivän) unkarilaislehti kirjoitti lapsen pudonneen kaivoon, mutta vanhemmat puuhastelevat vallan muuta.

EU:sta on muodostunut kauppa- ja talousliittto, jossa demokratia ja ihmisoikeudet on unohdettu (=jätetty tahallaan) sivujuonteeksi, josta voi kyllä puhua korkealentoisesti mutta siinä kaikki. Kuten joku aiemmin kommentoi tällä palstalla, EU ei edes kykenisi nykyisellä jäsenmäärällä - jos edes haluaisi - puuttumaan Unkarin tilanteeseen esim. konkreettisella boikotilla.

Unkarin homojärjestöt eivät ole protestoineet medialakia eikä uutta perustuslakia vastaan tai ainakaan tietoja ei löydy, ei edes kommentteja. Esimerkiksi Saksassa ja Amerikassa kadut olisivat täyttyneet mielenosoittajista.

Unkarin uusi ns. isänmaallinen perustuslaki, joka rajoittaa yhä enemmän meidän oikeuksia, astuu voimaan huhtikuussa. -EU ja Etyj reagoivat närkästyneinä sitten syyskuussa.

EU:n ja Etyjin virkahenkilöille ja politiikan johtohenkilöille täytyy varmaan ruveta lähettämään tekstareita Euroopan tilanteesta, jotta eivät olisi ihan pihalla. Pysyisivät kenties paremmin ajan hermolla.
  • 4 / 6
  • Hannu, Tre
  • 4.1.2011 17:33
Unkarin tilanne on tällä hetkellä niin sekava, että kenties aikaisintaan puolen vuoden kuluttua voidaan arvioida, millä tavalla medialaki ja tuleva perustuslaki vaikuttavat unkarilaishomojen ja -lesbojen elämään. Sekavasta tilanteesta voidaan rehellisesti syyttää poliitikkoja, joiksi pääsee näköjään suuren suun avaamisella ilman järjen häivää. Mihin tahansa muuhun työpaikkaan pyrittäessä testataan taitoja ja soveltuvuutta.

Medialain sisältämä vihapuheisiin puuttuminen on ristiriitainen asia. Katolinen kirkkohan on suurelta osin homoihin kohdistuvien vihapuheiden ja vihanlietsonnan taustalla – kuten uskovaiset kaikkialla maailmassa - kannustaen täten äärioikeistolaisia ja muita ääriryhmiä homovihaan. Koska nykyisen hallinnon tarkoituksena on muuttaa Unkari Vatikaanin ohjeita noudattavaksi jumalavaltioksi (=unkarilaisten käyttämä nimitys), joka perustuu ns. perinteisille arvoille, kirkko saa varmaan jatkaa vihapuheitaan entiseen malliin. Kenties jopa tehostaa sanomaansa.

Unkarin uusi perustuslaki, joka kieltää samaa sukupuolta olevien avioliitot, alentaa unkarilaishomot ja -lesbot toisen – siis kymmenennen – luokan kansalaisiksi, ja johtaa vähitellen syrjintään kaikkialla.

Sekä Unkarin presidentti että pääministeri ovat vierailleet Vatikaanissa ja kutsuneet paavin Unkariin levittämään katolisen kirkon sanomaa. Paavi on vuolaasti kiitellyt Unkarin nykyjohtoa, ja odottaa innolla Unkarin-matkaa.

Artikkelissa kerrotaan Unkarin ja Vatikaanin suhteista. Kuvassa Unkarin nukkepresidentti Pál Schmitt hyväilee paavin kättä:

http://www.pesterlloyd.net/2010_46/46palschmittverfassung/46palschmittverfassung.html

Seuraavassa hieman Unkarin tilanteesta ennen viimekesäistä pride-tapahtumaa:

http://www.pesterlloyd.net/2010_20/20seifenblasen/20seifenblasen.html

Jälkikirjoitus. Yritin etsiä unkarilaislehdestä homoja koskevia artikkeleita. Koko tietokone pysähtyi, ja kaikki vaivalla kirjoittamani teksti katosi. Iskikö sensuuri?
Helsingin Sanomien verkkosivuilla kerrotaan, että Unkarin pääministeri on valmis muuttamaan kiisteltyä medialakia, jos EU niin määrää. "Jos EU määrää, että Unkarin uutta medialakia pitää muuttaa, hallitus hyväksyy tämän ja noudattaa määräystä. Olemme osa EU:ta, ja tässä pelissä on sääntönsä", pääministeri Viktor Orban kertoi medialle torstaina Helsingin Sanomien mukaan.

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Unkari+lupaa+muuttaa+kiistelty%C3%A4+medialakia/1135262858267
  • 6 / 6
  • Hannu, Tre
  • 6.1.2011 15:04
Kuulostaa jo paremmalta: jos EU määrää. EU:n pitää nyt siis pelkän kritiikin sijaan antaa selvä medialain muutosmääräys, ja lisäksi määritellä tarkasti, mitä laki saa sisältää. Parastahan olisi, jos esim. Suomi ja Ruotsi laatisivat sen (toiveajattelu sallittakoon). -En vieläkään ymmärrä, mihin medialakia tarvitaan, sillä vihanlietsonta ja muut viharikokset kuuluvat rikoslakiin.

Hesarin uutinen kieltämättä yllätti. Toisaalta Unkari on tällä hetkellä melko huonossa jamassa taloudellisesti ja monella muulla tavalla, joten sekin osaltaan vaikutti Unkarin taipumiseen. -Oikealla tiellä ollaan, ja koska tämä on tavallaan ennakkotapaus, EU:n tulee toimia jämäkästi, jotta uskottavuus edes jotenkin säilyisi.

Mielenkiintoinen vuosi alkanut: Liettuan homofobialaki, Unkarin medialaki ja uusi perustuslaki, Saksan ja Suomen parlamenttivaalit huhtikuussa sekä Yhdysvaltain siirtyminen homovastaisten republikaanien johdettavaksi.