Tämän aiheen mielenkiintoisuus on pahasti negatiivisen puolella :D
Yrjönkadun uimahalllissa ei ole mitään hienoa. Vanha & kulahtanut aivan kuten asiakaskuntakin =))
Saunoissa harjoitettava seksi on yleinen tapa Keski-Euroopan kylpylöissä. Heterot haluavat kieltää sen homoilta, koska sukupuolijaon vuoksi hetskuilla ei ole mahdollisuutta sekstailla uimahallien ja kylpylöiden saunoissa. Katsokaa nyt kuitenkin esim. itsetyydytys.org:ista mistä he haaveilevat.
Ahdasmieliset seksinkieltäjät paheksuvat Yrjönkadun saunasessioita, koska he ovat kateellisia. Miettikääpä, minkälaiset orgiat olisi joka uimahallin saunassa, jos niissä olisi naisten ja miesten yhteissaunat. Eikä kukaan paheksuisi asiaa mitenkään, paitsi tietysti kukkahatut.
Vartijoitten kylvämisessä uimahalleihin on selkeästi kyse homovastaisuudesta - ei mistään muusta. Suomi on jo täynnä vihaa ja vihaajia: kaikenlaisia pikku-Hitlereitä ja muita pieniä Perkeleitä, joitten ainoa elämänsisältö on toisten ihmisten kurittaminen. Olen sitä mieltä, että sellaiset ääliöt, jotka koko ajan takovat, miten tätä ja tuotakin asiaa pitää entisestään rajoittaa, kuuluvat hirteen.
Olisi mielenkiintoista kuulla, missä "Keski-Euroopan kylpylöissä" saunoissa harjoitettava seksi on yleinen tapa. Tämä on minulle aivan uusi tieto, joten laajentaisin mielelläni tietämystäni parilla esimerkillä.
Olen kyllä tietoinen joissakin Keski-Euroopan suurkaupungeissa olevista homosaunoista, joista minulla on jopa omakohtaista kokemusta. Luokittelen ne kuitenkin aivan eri kategoriaan kuin Yrjönkadun uimahallin.
Nimimerkki "suvaitsevaistoa":n luetteloon lienee syytä lisätä maininta heteroiden suvaitsemisesta. Baarin vessassa olen lukuisia kertoja törmännyt siihen, että heteropari tekee temppujaan saniteettitiloissa. Olen kyllä päässyt todistamaan myös homoseksiä ravintolan wc-osastolla.
Jos vessaseksiä ei lasketa, niin olen pari kertaa ulkomailla nähnyt julkista homoseksiä. Suomessa julkista ei-wc-seksiä olen nähnyt ainoastaan heteroversiona, mm. eräänä 1990-luvun puolivälin juhannusaamuna töistä tullessani Helsingin Ruttopuistossa.
En minä näkemästäni järkyttynyt, mutta kyllä vaakamambon paikka on jossain aivan toisaalla kuin kaiken kansan nähtävillä. Oli sitten hetero tai homo tai jotain siltä väliltä.
no voi voi,eikö homppelit saakkaan tehdä mitä vaan vähemmistön nimissä?..esim.hässiä yleisellä paikalla..eikun eduskunta talolla pandalollien kanssa koko yhteisö.
Eniten tässä varmaan nostattaa ärtymystä se, että seksiä on harrastettu ilmaiseksi. Perinteinen tapa varsinkin heterokulttuurissa on, että siitä pitää maksaa.
Sille joka mielellään fantasioi toisten seksin harrastamisesta ja sitten sitä suureen ääneen paheksuu suosittelen, että kysyvät äidiltä ja isältään (mikäli mahdollista) oman syntytarinansa yksityiskohdat.
Mielestäni taas ollaan vähän hakoteillä, kuun syyllistetään tiettyä ryhmää eli "homokansaa" Sanoisin että melkeinpä härskeintä menoa olen nähdyt naimisissa olevien miesten siis be-miesten touhutessa uimahalleissa. Heillä ei ole ilmeisesti muunlaista paikkaa purkaa seksuaalisuuttaan kuin uimahallit, pimeät metsät jne.
Kun höyrysaunoja aikoinaan tuli, monet olivat aluksi yhteissaunoja. Mutta siellä oli tavallista, että siinä sumussa naisten eteen ihan liki työntyi seisoskelemaan mies "juhlakunnossa". Sen jälkeen alkoivat tulla eri karsinat miehille ja naisille.
Vaeltajan edellinen huomio sai minutkin muistelemaan otsikoita parin vuosikymmenen takaa. Nyt mielen sopukoista työntyy esiin muistikuvia lehtijutuista, joissa yhteissaunassa olleet naiset kertoivat kokeneensa höyrysaunassa ahdistelua.
Aluksi naisten ja miesten puolet koetettiin erotettiin kaiteella, mutta se ei aina estänyt lemmenkipeitä miehiä hakemasta fyysistä kontaktia. Sen jälkeen tuli lasiseiniä, jotka eivät puolestaan tehonneet tuijotteluun tai vihjaileviin katseisiin ja eleisiin. Joissain paikoissa lienee nykyisin omat höyrysaunat miehille ja naisille, tai ainakin näköesteet karsinoiden välissä.
On se Päivi saanut paljon pahaa aikaan, mutta tätä asiaa en kyllä sotkisi hänen sanomisiinsa ja mielipiteisiinsä.
Ei kyseinen käyttäytymisongelma Yrjönkadulla mikään uusi ilmiö ole, ja jos se on nyt noussut enemmän tapetille henkilöstön mitan tultua täyteen tai huonosti käyttäytyvien toiminnan lisäännyttyä, pidän hyvin kaukaa haetulta ajatusta, että kyseessä olisi ilmaus mistään protestimielialasta kumpuavasta kansalaistottelemattomuudesta.
Kaupungin uimahallit suhtautuisivat aivan samalla tavoin vastaavaan heterokäyttäytymiseen yleisissä tiloissa, siitä ei ole epäilystäkään. Tämän osoittaa myös yhteishöyrysaunomisen nopea loppuminen uimahalleissa. Ilmeisesti tuolloin tuli yliarvioitua nykysuomalaisten kyky jatkaa ikiaikaista yhteissaunaperinnettä.
Nyt ajankohtaisessa kalabaliikissa ainoa häiritsevä asia on tapa, jolla ongelmaa on lähdetty ratkaisemaan. Tyyli- ja tilannetajua sekä asiakaskunnan enemmistön huomioimista peliin!
"Ilmeisesti tuolloin tuli yliarvioitua nykysuomalaisten kyky jatkaa ikiaikaista yhteissaunaperinnettä."
Eihän sitä edes esiintynyt joka paikassa. Esimerkiksi perheiden sisällä oli eri käytäntöjä.
Naapurin mies jopa totesi, ettei hän ole nähnyt koskaan vaimoaan alasti. (Molemmat taisivat olla ateisteja)
Joissain opiskelijapiireissä on ollut yhteissaunaperinnettä ja joissain opiskelijapiireissä (AMK?) ei edes tiedetä, että sellaista harrastetaan ylemmissä oppilaitoksissa.
Tosin aikoinaan Naantalin kylpylässä homma lähti lapasesta, kun oli vähän liikaa pirtua vohkittu lääketieteellisen bileisiin. Tai tiedä millä sitä boolia oli terästetty.
Ei minustakaan Päivi Räsästä voi eikä pidä tästä asiasta syyttää. Oletettavasti tässä yhdistyy joidenkin ihmisten tarve saada satunnaisten seksikokemusten ja niistä kiinni jäämisen tuoman jännityksen suomaa jonkinmoista tyydytystä. Tällainen käytös ei ole mikään homoseksuaalisen käytöksen ominaispiirre.
Tässä palataan jälleen kerran stereotypioihin, joista on keskusteltu Hartwallin mainoskampanjan yhteydessä. On erittäin surullista, jos kenenkään mielessä tällainen uimahallikäyttäytyminen määrittyy osaksi hänen yleiskäsitystään homoseksuaalisuudesta.
Toivottavasti media kantaa vastuunsa ja käsittelee asiaa niin, että tekee kaiken voitavansa, ettei väärää kuvaa pääsisi syntymään. Sellainen syntyy erittäin helposti juuri nyt, koska homot ovat niin voimakkaasti olleet tapetilla.
On totta, että homot ovat syrjivien vuosikymmenten saatossa joutuneet totuttautumaan käytökseen, jossa seksuaalista tyydytystä haetaan epämääräisistä paikoista. Nykyään tällaiseen ei ole enää samalla tavoin tarvetta homolle, joka voi tulla kaapista. Homoja on kuitenkin monen ikäisiä, ja homoillakin voi olla homovaltavirrasta poikkeavia seksuaalisia taipumuksia.
Heteroiden seksiklubit ja homosaunat ovat tämän päivän arkea useissa Helsingin kokoisissa kaupungeissa. Ehkä Helsingissä pitäisikin nyt miettiä sitä, että onko suomalaisessa kulttuurissa jatkuvasti lisääntyvä angloamerikkalaisvaikutteinen dualismi, jolle on ominaista toisaalta lisääntyvä yleinen häveliäisyys ja toisaalta sopivien seksipaikkojen puute syynä siihen, että jotkut homot harrastavat seksiä kaupungin keskustassa olevassa saunassa?
Ehkä Helsingin kannattaisi ottaa mallia joistakin keskieurooppalaisista kaupungeista, joissa ihmisten seksuaaliseen käyttäytymiseen osataan suhtautua sellaisella luontevuudella, joka perinteisesti voitiin yhdistää Pohjoismaihin? Saksalaisissa uimahallien saunoissa ei kuulemani mukaan ole esimerkiksi tarvetta erotella miesten ja naisten alueita. Satunnaista seksuaalista tyydytystä tarvitsevat ihmiset ilmeisesti hakevat sitä paikoista, jotka ovat sellaista kaipaavia varten rakennettu.
Tutkimuksesta käy ilmi mm., että yhteissaunoissa oli yleisesti järjestystä ja siveyttä ylläpitämässä saunottaja, jonka tehtäviin myös löylynheitto kuului.
mut tuo yrjönkadun uimahallihan on vakipaikka homppeleille aktia hakeville miehille,siel katellaan estoitta toisen miehistä varustusta ja ollaan hanakoita tulemaan kalukukkarolle palleja kiillottamaan tai paineista purkamaan
Yrjönkadun uimahallia ei ole tarkoitettu julkisen seksin harjoittamispaikaksi eikä kanssakylpijän seksistiseksi ahdistelupaikaksi, vaan siveelliseksi alastonuimahalliksi. Näin ollen on puhtaasti sivistymätöntä käyttäytymistä, jos siellä pyrkii ja toteuttaa seksin piiriin kuuluvia tekoja toisten asiakkaiden tai henkilökunnan tahtoa vasten. Pelkkä alastomana oleminen ei oikeuta seksin piiriin kuuluvaan käyttäytymiseen, jos olosuhde ei ole siihen tarkoitettu. Oli sitten kyse tavallisesta kylpylästä tai uimahallista, tai Yrjönkadun uimahallista.
En todellakaan halua, että pieni poikani uimareissullaan joutuu katselemaan homojen runkkailua.
Ettekö te yhtään häpeä. Kirjoitukset pursuavat vain tunnelmaa, että homoilla on kaikki oikeudet tehdä mitä tahansa missä tahansa ja myrkyttää vaikka keskenkasvuisten maailmankuvaa.
Nimimerkki "kyllästynyt tähän": Jos luet tarkemmin mm. tämän sivun kommentteja, niin päällimmäinen tunnelma on, että pääosa homoistakaan ei oikein pidä julkisesta runkkailusta.
Suomen monissa uimahalleissa oma henkilökunta uinnin valvojien puolella on ns. bi seksuaaleja mies henkilöitä. Nämä henkilökuntaa kuuluvat " bi-tyypit" haluat syyntä mm. saunojen löylyhuoneet ja höyrysaunat. Olen itse törmännyt tähän ilmiöön kun reissun päällä käynyt uimahalleissa. Tilanne mm. kärjistyi keväällä 2013 Joensuun Vesikon uimahallissa niin pitkälle, että nämä pikku pojat "bi-tyypit" jakoivat mielivaltaisesti porttikieltoja kuulemma ihan vuosikymmeniä käyneille vakio asiakkaille, joilla oli halussaan joku vuosikortti systeemi Vesikkoon. Olen yrittäjä ja minulle on asiakkaat aina kaikki kaikessa, mutta toisin taitaa olla jos on mm. jonkun kaupungin organisaation palveluksessa, voi käyttää mieli valtaa omissa työ tehtävissään. Ei muuta.
Marraskuun 24. päivänä tiistain miesten uintivuorolla 85- ja 73-vuotiaat miehet olivat höyrysaunassa tyydyttäneet toisiaan seksuaalisesti. Miehet eivät kiistäneet tekoaan paikalle saapuneelle poliisipartiolle. Molemmille seurauksena oli kymmenen päiväsakkoa; vanhemmalle miehelle pahennusta aihuttanut teko maksoi 240 euroa ja nuoremmalle 210 euroa.
Viikkoa tapausta myöhemmin Helsingin kaupungin liikuntapaikat laitettiin kiinni koronapandemian vuoksi.
Uutisen kommenteissa tapaukseen suhtaudutaan jossain määrin huvittuneesti. Monissa kommenteissa todetaan siihen sävyyn, että jos iässä homma vielä onnistuu, niin suotakoon se heille.
Keski-Euroopan naturistikylpylöissä ovat kaikki alasti kaikkialla, uima-altaassa, porealtaassa, baarissa ja kesällä terassilla. Naiset, miehet, pariskunnat, lesbot ja homot. Kaikille löytyy paikka, myös hetken käyttöön tarkoitettuja kabiineja ja kaikilla on hauskaa. Minulla on näistä vain positiivisia omakohtaisia kokemuksia.