Kehitysbiologit: homomiehillä rooli geenien jatkuvuudelle (juttukommentit)

No niin. Tämänhän on voinut päätellä ns. maalais- tai kaupunkilaisjärjellä. Nyt on siis tutkittuakin faktaa.
  • 2 / 8
  • Ransom
  • 6.2.2010 16:14
Samasta tutkimuksesta oli kerrottu myös tiedeportaali sciencedaily.comissa. Siinä tutkimuksen taustaoletuksia ja lähdeaineistoa pidettiin ongelmallisina; lähdeaineisto oli koottu eksklusiivisesti Polynesiasta, joka on sekä homoystävällinen sekä perhekeskeinen kulttuuri. Myös taustaoletus on ongelmallinen, sillä länsimainen yhteiskunta ei ole kumpaakaan, mikä tekee kovin vaikeaksi yleistää tutkimuksen tuloksia, vaikka homoseksuaalisuus on tunnettu kaikkina aikoina kaikissa ihmisyhteisöissä. Ristiriita on silmiinpistävä.

Muitakin tutkimuksia on tehty asian tiimoilta; erään teorian mukaan homoseksuaalisuuteen vaikuttava geenistö lisäisi merkittävästi naisten hedelmällisyyttä. Näyttäisi nimittäin siltä, että niissä suvuissa, missä homoseksuaalisuutta esiintyy, perheissä on enemmän lapsia. Näin homoseksuaalisuus olisi eräänlainen harmiton "sivutuote", joka ratsastaa samojen geenien tuoman evolutionäärisen edun harjalla. Vaikka muutama perheenjäsen väistääkin suvunjatkamisesta, geenistö antaa siitä huolimatta merkittävän edun luonnonvalinnassa ja pitää siinä sivussa huolen siitä, että homous säilyy sukupolvesta toiseen.
  • 3 / 8
  • mapleapple
  • 6.2.2010 16:45
Mullistavan tiedon mukaan homoseksuaalisuutta esiintyy myös naisilla. Ovatko lesbot huonoja tätejä vai onko oletusarvona että lesbot hankkivat lapsia siinä missä heterotkin?
  • 4 / 8
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 6.2.2010 22:53
Joku uutista seuranneessa keskustelussa ehtikin vinoilla, että homomiehet opettavat veljen- ja sisarenlapsilleen taiteita ja musiikkia. Lesbonaiset opettavat vastaavassa tilanteessa puukäsitöitä ja pallopelejä.

Niin ne ennakkoasenteet kukoistavat.
  • 5 / 8
  • SaintJudy
  • 7.2.2010 15:16
Surullista jos homoseksuaalisuus on "ymmärrettävissä ja hyväksyttävissä" jos kun se rinnastetaan heteroseksuaalisuuteen tai ylipäätään mitä "hyötyä" siitä sille on. -Heteroista on se hyöty homoille että luovat uusia homoja?

Toisaalta hajatelmana; ohjelmaformaattina joku Fab Five ei ollut tuosta teoriasta kaukana...?
  • 6 / 8
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 7.2.2010 20:06
Fab Five on oikein hyvin kohdalleen osuva oivallus tuon tutkimuksen idean kanssa.

Onko luonto siis tarkoittanutkin homot vain palvelemaan oman suvun heteroita??? ;-)

Jonkinlainen rinnastuksen yritys:
Mehiläisyhteiskunnassa kuhnurit (urokset) ovat vain palvelemassa geenien siirtoa. Yksi kuhnuri hedelmöittää kuningattaren. Talveksi kuhnurit ajetaan pesästä ulos kuolemaan tarpeettomina. Ne muuten kuluttaisivat pesän ravintoa pitkin talvea.
Omassa maailmankuvassani luonto ei ole missään yhteydessä tarkoittanut yhtään mitään. Sillä ei ole päämääriä, tavoitteita, tunteita, tarpeita tai haluja. Se ei mieti hyötyjä tai haittoja. Se vain on. Siksi luonto ja koko maailmankaikkeus ovat niin suurenmoisia juttuja.

Ne perinnöllisyysketjut (=suvut) menestyvät pitkällä tähtäimellä, joilla on parhaat edellytykset monistaa hallitusti omia perintötekijöitään. Edellytyksiä luovat monet erilaiset asiat. Homot ehkä ovat joissain suvuissa menestystekijöitä setinä ja enoina (ehkä työvoimana, ehkä muunlaisena apuna) - ja samalla hedelmällisissä suvuissa korostuneesti esiintyvä perinnöllinen ilmiö.


Minusta suvunjatkaminen ei ole heteroseksuaalinen ilmiö. Se liittyy kaikenlaiseen elämään. Se, että homoseksuaalinen mies ei usein henkilökohtaisesti pane omia geenejään matkaan, vaan avittaa jotenkin sukua muuten, ei ole "hyödyn" antamista heteroseksuaalisuudelle, vaan omille perintötekijöille ja ihmissuvun jatkumiselle.

Ihminen on utelias ja tiedonhaluinen. Siksipä ei ole yllätys, että ongelmat askarruttavat ihmistä ja ihminen haluaa löytää näihin pulmiinsa ratkaisun. Homoseksuaalisuuden periytyvyys on ehkä ollut tällainen. Tuomiopäivän saarnaajien ja useiden perussuomalaisten mielestä homoseksuaalisuutta ei olisi, jos homoseksuaalisuus olisi perinnöllinen piirre ihmisissä. Yksinkertaisten päättelyketjujen perusteella homoseksuaalisuus loppuisi siihen, ettei homoseksuaalinen mies useinkaan saa henkilökohtaisesti jälkeläisiä aikaan.


Näistä tutkimuksista on saatu pari ihan hyvää teoriaa ratkaisemaan tällainen perinnöllisyyden dilemma. Tämän "hyvä setä" -ajatuksen lisäksi myös "hedelmällisten sukujen sivutuote" -ajatus. Sitten on vielä olemassa biseksuaalisuuden rooli.

Ihminen tarvitsee tarttumapintoja ymmärtääkseen asioita. Siksi näitä tutkimustuloksia esitetään näin; tutkittava asia suhteessa johonkin muuhun ymmärrettävään. Tutkimuksen kysymyksenasettelun, alkuoletuksen ja tulosten sanamuotodoista voi kyllä esittää kritiikkiä, mutta kiinnostavimmillaan tutkimustulokset ovat jos niitä lukee ilman omia arvolatauksia.

Tutkimusotoksesta vielä. Ei mielestäni ole olennaista, onko otos sellaisesta kulttuurista, jossa homoseksuaalisuus ollut hyväksyttyä vai ei - eli onko homo voinut toteuttaa suuntautumistaan avoimesti vai ei. Tämä "hyvä setä" -ominaisuus ei mielestäni liity siihen mitenkään. Sukuyhteisön liepeillä elellyt naimaton setä on tästä riippumatta ollut työvoimaa yms.


PS. Naisten homoseksuaalisuuden selityksenä olen kuullut mm. tätien toimimisen sijaisimettäjinä, lasten kasvattajina ja muuna työvoimana.

Vielä kerran; se että asioita tutkitaan, ei mielestäni ole sidoksissa siihen, onko jollain asialla oikeus olla olemassa. Se on ihan toinen asia. Asioita tutkimalla saadaan vastauksia kysymyksiin.
  • 8 / 8
  • SaintJudy
  • 8.2.2010 15:20
Luulen että se on ollut edullista "luolamies" aikoina että kotinurkille on jäänyt joku mieheke alfojen rientäessä metsästämään...? Maalaamaan kato luolans seiniä ja tekemään turkiksista jotain nättiä samalla kun pitää vieraan heimoon uroot loitolla. Tuoltako juontaa myös homoseksuaalien ylikompensoitunut maskulinisuuden tavoittelu? -woooof...
_____________

Ja kai äidille on edullista jos tämä kasvattaa yhden pojan joka pitää hänestä huolta tämän vanhetessa...? Ihan looginen päätelmä kun ajattelee millaineisena esitetään äidin ja homopojan tunneside. Luulisin jos tutkittaisiin heteroseksuaalisuutta samanlaisella pieetillä kuin homoja, voitaisiin selvittää ylipäätään enemmänkin ihmisyydestä...?