Kommentti darkroom-asiaan (juttukommentit)

  • 1 / 24
  • Tero Kankaanperä
  • 10.6.2009 8:37
Seksi huomaamattakin harrastettuna on hyvän tavan vastaista jos teet sitä väärässä paikassa?
  • 2 / 24
  • vaeltaja2006
  • 10.6.2009 8:54
Mitkä asiaat kuuluvat ns. hyviin tapoihin? Googlettamalla selviää, että paras asiantuntija on Kaarina Suonperä.

Eduskunnan asiakirjoista löytyy mm. tällainen oikeusministeri Johannes Koskisen kannanotto (vuodelta 2005):

Yhdistyslain (503/1989 ) 1 §:n mukaan rekisteröidyn tai rekisteröimättömän yhdistyksen tarkoitus ei saa olla lain tai hyvän tavan vastainen. Oikeuskirjallisuuden mukaan hyvien tapojen vastaisuus ei ole laissa tarkasti määriteltävissä, vaan se saa sisältönsä kunkin ajan oikeus- ja moraalikäsityksistä. Se, mikä on hyvien tapojen vastaista, on tavallisesti myös lainvastaista. On kuitenkin myös sellaisia tarkoituksia, jotka eivät ole lainvastaisia, mutta joiden voidaan ajatella olevan hyvän tavan vastaisia. Vaikka yhdistyksiä on vielä 1980-luvulla lakkautettu hyvien tapojen vastaisen toiminnan vuoksi, tulkinnassa on viime vuosina yleensä oltu sallivia.

Vuonna 1994 KHO eväsi Suomen kannabisyhdistyksen rekisteröinnin, koska yhdistyksen tarkoituksena oli vaikuttaa päihdepolitiikkaan ja lainsäädäntöön siten, että huumausaineen käyttö, saatavuus ja kotikasvatus tulisi lailliseksi. Päätöksen perusteluiden mukaan yhdistyksen säännöissä ilmaistu pyrkimys muuttaa yhteiskunnassa vallitsevia käsityksiä ja lainsäädäntöä ei sinänsä ollut hyvän tavan vastaista, mutta kannabikseen liittyvien terveyshaittojen ja vastikään voimaan tulleessa laissa säilytetyn käytön rangaistavuuden vuoksi KHO piti pyrkimystä edistää kannabiksen käyttöä hyvien tapojen vastaisena.

Mainittu KHO:n tapaus on annettu ennen perusoikeusuudistusta. Ennen perusoikeusuudistusta hallitusmuodossa säädettiin yhdistymisvapaudesta, että kansalaisilla on oikeus edeltäpäin lupaa hankkimatta perustaa yhdistyksiä tarkoitusten toteuttamista varten, jotka eivät ole vastoin lakia tai hyviä tapoja. Perusoikeusuudistuksessa perustuslaista jätettiin pois edellytys siitä, että yhdistyksen tarkoitus ei saa olla vastoin lakia tai hyviä tapoja.

Koskisen vastaus kokonaisuudessaan Päivi Räsäsen kysymykseen:
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_80_2005_p.shtml
"Ripatin mukaan kopit, joissa asiakkaat saattavat harrastaa seksiä, ovat kuitenkin hyvän tavan vastaisia."

Ravintoloiden vessoissa saatetaan harrastaa ajoittain seksiä. Niinno, onhan niillä muutakin käyttöä...
On jotenkin oireellista, että Etelä-Suomen lääninhallituksen sosiaali- ja terveysosasto asettuu noinkin voimakkaasti juopottelun kannalle - samalla kun se suhtautuu kovin nuivasti seksiin. Seksin hyödyllisyydestä terveyteen on oikein tutkittuakin tietoa!

Tupakkaakin saa kärhentää ravintolan tupakkakopissa, mutta koppia ei saa olla "lihan iloja" varten. Onhan seksin harrastaminenkin tietynlaista seurustelua...

Hassua ja kovin kovin ristiriitaista laukoo tarkastaja Ilkka Ripatti. Jospa herra Ripatti tarkastelisi yhtä nokkelasti myös tupakoinnin ja oluenjuonnin ja ihmisten kanssa seurustelun suhdetta.
  • 5 / 24
  • Public eye
  • 10.6.2009 11:54
Meneeköhän tässä nyt puurot ja vellit sekaisin yhdeltä jos toiseltakin.

Minusta on hyvä, että yritystoiminta on selkeästi sitä, mitä sen maalaisjärjellä voi toimialan perusteella olettaa olevan. Kuluttajansuojakin tätä edellyttää. Yökerho on yökerho, siellä tavataan ihmisiä, kuunnellaan musiikkia, katsellaan show-ohjelmia ja nautitaan juomia alkoholilla tai ilman, ja aukioloaika on pitempi kuin tavallisilla baareilla.

Seksin harrastamiseen tarkoitetut paikat kuten Keltainen ruusu ovat asia erikseen, ne eivät väitäkään olevansa yökerhoja.

Jos joku juo itsensä perskänniin (mikä ei ole eikä saa olla ravintolatoiminnan tarkoitus) tai erehtyykin harrastamaan seksiä vessassa (mikä ei ole vessan tarkoitus) - noh, sellaista sattuu ja siihen tarvittaessa puututaan. Mutta jos yökerhossa on varta vasten rakennettuja naintikoppeja, joilla ei selkeästi ole mitään muuta tarkoitusta, silloin ei olla enää yökerho- tai ravintolatoiminnan toimialalla. Ainakaan minun mielestäni. Tai sitten pitää luoda erikseen aivan uusi ravintolakategoria - runkkukerho?
En oikein ymmärrä nimimerkin "Public eye" ajatuksenjuoksua. Hänen määrittelynsä yökerhosta on aika subjektiivinen. Monessa yökerhossa / baarissa ympäri maailmaa on tarjonta erilaista kuin Suomessa. Ei tarvitse mennä kuin Saksaan, Hollantiin, Belgiaan, Ranskaan.... (jne jne) kun myös seksi (ja takahuoneet) kuuluu virallisesti kuvaan. Miksi se on kielletty Suomessa?

Ja islamilaisissa maissa alkoholi ei kuulu kuvaan. Miksi se sallitaan Suomessa?

Suomalainen ravintola on kansainvälisesti täysin surkuhupaisa ilmestys kaikkine säännöstelymääräyksineen. Sinänsä siis darkkarikielto sopii siihen loogisesti. Mutta tämä on kyllä ihmisten pompotusta. Ilmeisesti Public Eye on tähän tyytyväinen. Mutta en ymmärrä tuota logiikkaa. Sillä jos niitä darkkareita baareissa olisi, niin ei niitä olisi kenenkään pakko käyttää. Ketä ne häiritsevät?

Lueskelin jossain vaiheessa Suomen ravintoloiden määräyksiä alkoholin anniskelusta. Päälinjana näyttää olevan se, että suomalainen alkoholilainsäädäntö haluaa kieltää alkoholiin liittyvän kaiken mukavan toiminnan. Lukutoimituksen jälkeen olin lähinnä hämmästynyt siitä, että meillä vielä sallitaan musiikki ja jopa tanssiminen alkoholia tarjoilevissa ravitsemusliikkeissä. Johdonmukaisesti ajatellen nämä tominnot pitäisi alkoholipaikoista kieltää! Tässä on aivan selvästi tapahtunut lipsahdus virkamiehiltä.

Minä haluaisin antaa seksikopit kaikkiin niitä haluaviin ravintoloihin. Ravintolat voitaisiin velvoittaa jakamaan niissä kondomeja, luikkaria ja turvaseksiesitteitä.
Onneksi suomalainen ravintolakulttuuri on kehittynyt ja monipuolistunut. Enää ei ravintolan ole pakko käyttää valkoisia pöytäliinoja! ;-)
  • 8 / 24
  • Public eye
  • 10.6.2009 13:13
Näkemykseni on toki subjektiivinen, koska ... no se on minun mielipiteeni, kuten taisin jopa mainita tekstissäni. Moni muukin asia on monessa muussa maassa erilainen kuin Suomessa. Enkä itse taas oikein ymärrä, millä tavalla se on asiakkaan "pompotusta", jos hän ei pääsekään ravintolatilassa viralliselle runkulle.

Eikä siinä mitään, lobbaamaan vaan viranomaisia runkkukerhojen perustamiseksi. Ulkomailta löytyy varmasti riittävästi myönteisiä kokemuksia niiden siunauksellisuudesta, joten asian perusteleminenkaan ei liene kohtuuttoman vaikeaa. Mutta epävirallisia seksinharrastamiskopperoita anniskelutoiminnan oheistuotteena en ole vieläkään valmis tuosta vaan sulattamaan, ja haluan jo ravitsemusliikkeeseen ensimmäistä kertaa sisään astuessani olla noin suurin piirtein selvillä, millaista toimintaa siellä harjoitetaan ja mihin minun oletetaan olevan siellä valmis osallistumaan.
  • 9 / 24
  • Public eye
  • 10.6.2009 13:19
P.S.
Ilmeisesti Herculla ei ollut perusteluita käytettävissään, koska se itse päätti sulkea koppinsa. Lääninhallitushan antoi sille mahdollisuuden puolustaa niiden tarpeellisuutta asiakasviihtyvyyden lisääjinä.
Ei kait Herkussa tähänkään asti ole vaadittu kaikkia asiakkaita runkkaamaan, enkä kait siellä käydessäni ole sitoutunut suostumaan seksiin, jos joku sitä minulta paikan päällä pyytää. Käsittääkseni Suomessa ja muullakin voi missä vaiheessa tahansa 'projektia' sanoa ei, ja jos sen jälkeen pakotetaan jatkamaan on kysymyksessä raiskaus.

Vastaavasti olen kuvitellut, että saan käydä ravintoloissa ja anniskeluliikkeissä, vaikka en olekaan muutamaan vuoteen viinaa juonut. Ei asiakkaita vaadita humaltumaan ja juomaan alkoholia, enkä ole siihen sitoutunut, vaikka ravintolassa tai muussa alkoholin anniskeluun tarkoitetussa tilassa käynkin.

PS. Miksi monissa ravintoloissa vesi on kalliimpaa kuin olut?
No joo, ei niitä koppeja tullu käytettyä ja muutenkaan asia ei nappaa. Lähinnä nyt vaan ärsyttää tälläinen asioihin puuttuminen järjestelmän taholta. Mielummin soisin että entinen darkin tila olisi tähänkin asti ollut KAIKKIEN asiakkaiden käytettävissä.
Ei ne ole mua ennenkään häirinneet ja tuskin tulee häiritsemään jos saisivatkin taas luvan olla.

Bublic eye kuulostaa hieman körttiläiseltä besserwisseriltä joka on juuri lukenut turhankin tarkkaan anniskelulainsäädäntöä.

"Jos joku juo itsensä perskänniin (mikä ei ole eikä saa olla ravintolatoiminnan tarkoitus)" Vittu viinan juonnillahan ne Herkunkin omistajat on rikastunu. Mä ainakin vedän perseet kun sinne seuraavaks meen ja tuun juttelee kaikille ihan omituisia =))

Tekis mieli nistii se tyyppi joka jaksaa tuollaisesta asiasta tehdä valitusta lääninhallitukseen. Kyse tais olla varmaan vaan kertomisen riemusta.
Juice Leskinen kysyikin hyvin: "Onko täällä nauttiminen kielletty?"

Minusta tämä on looginen jatkumo uussivellisyystrendissä. Ei tarvita kristillisdemokraatteja kun me itse luovumme seksistä, jee Ollaan vain "tosi hyviä kavereita" niin kuin 1910-luvulla ja ihmetellään kuinka meitä suvaitaan!
Olen pitkän pohdinnan jälkeen löytänyt vain yhden funktion noille pimeille huoneille: Kun asuu kaapissa mamin ja papin luona, ei ole paikkaa mihin iskutuloksen kuskaisi äksöniä varten. Tuohon tarpeeseen ilmeisesti noita pimeitä huoneita on perustettu.

Eikös nämä tuntihotellit olisi noita kopperoita inhimillisempiä ratkaisuja? Olisi lakanat ja suihkukin. Tässä liikeidea vapaaseen käyttöön.
Koska hesarin uutinen ei kerro eikä muuallakaan ole tuotu esille, koko ongelman voi päätellä koskevan ravintolalle myönnettyä jatkoaikaa. Jatkoaika tarkoittaa oikeutta anniskella tässä tapauksessa puoli neljään saakka yöllä. Eräinä edellytyksinä jatkoajan saamiselle ja voimassaololle on, että toiminta ei ole hyvien tapoijen vastaista ja jatkoaikaa vaatii korkeatasoinen viihdeohjelmisto.

Asiaa tai ainakaan sen yksityiskohtia paremmin tuntematta lääninhallituksen yhteydenotolla ravintoloitsijaan ja dark roomien paheksunnalla viitattiin ilmeisesti siihen, että nimenomaan jatkoaika saattaisi olla katkolla. Tämä tarkoittaisi anniskelun päättymistä yöaikaan viimeistään kello 1:30. Jokainen voi itse muodostaa mielipiteensä, ovatko tällaiset pimeät kopit korkeatasoista viihdettä. Minun mielestäni eivät.
Ravintolan "pussauskopit" ja ravintolan ohjelmatarjonta ovat mielestäni kaksi eri asiaa.

Varsinaista ohjelmatarjontaa Hercussa ei suuressa mittakaavassa tietääkseni ole ollut - ja käsittääkseni DJ:n soittamaa musiikkia ei lasketa tällaiseksi ohjelmatarjonnaksi. Kopit taas ovat (tai ajattelen niiden olevan) varsinaisesta ohjelmatarjonnasta irrallinen ykstyiskohta. Ohjelmatarjontaa siis voisi olla tai voisi olla olematta koppien kanssa tai ilman koppeja. Areena on eri.

Itse en ole viehtynyt "lihan ilojen" harrastamisesta ravintolan kopeissa tai yleensäkään irtonumeroista. En siis arvosta koppien olemassaoloa erityisesti. Eivät ne kyllä ole minua haitanneetkaan, siellä syrjässä, kaukana esiintymislavasta ja valtaväylistä. Eri asia voisi olla, jos kopit olisivat kovin keskeisellä paikalla.

Tässä "pussauskoppikinassa" taustalla lienee eniten se, että mikä on moraalitonta, hyvien tapojen vastaista jne.

Omasta mielestäni on hyvätapaista mennä naida naksuttelemaan ulkopuolisten katseilta piiloon, vaikka sitten sinne pussauskoppiin. Se on paljon moraalisempaa kuin vaikkapa viaton helikopterin heiluttaminen ulkopuolisten katseiden alla. Mielestäni kopissa häärääminen on moraalisempaa kuin toilettikopissa, mitä sitäkin kuuluu harrastettavan monissa paikoissa ympäri kaupunkia - niin hetero- kuin homoanniskeluravintoloissakin.

Minusta joidenkin ihmisten seksiharrastus ei ole asia, joka aiheuttaisi minkäänlaisia vaaratilanteita tai minkäänlaista terveysriskiä ulkopuoliselle. Siksi olen sitä mieltä, että noihin koppeihin puuttuminen on lähinnä naurettavaa.
Kuten joku tuolla aiemmin totesi, kyseessä ovat juuri säännökset siitä, millainen ravintola voi toimia Suomen lainsäädännön mukaisesti yökerhona. Lainsäätäjien ideana lienee ollut ravintolapalvelujen tarjonnan tason pitäminen yllä sellaisena, että se ei ole omiaan edistämään esimerkiksi prostituutiota, ihmiskauppaa tai muuta lainvastaista toimintaa.

Valviran ohjeissa lääninhallituksille todetaan muun muassa: "Jatkoaikaa ei tule
myöntää esimerkiksi silloin, kun ravintolassa järjestetään yksityisiä striptease-esityksiä tiloissa, jotka eivät ole tehokkaasti valvottavissa."
Nähtävästi tämän tulkitaan nyt tarkoittavan myös asiakkaiden omatoimisesti toisilleen järjestämiä esityksiä ;)

Hercun "ohjelmatarjontaa" tarkasteltaessa väliin vähän ihmetyttää, mitä ja milloin siellä on tarjolla säännösten yökerholta vaatimaa Tasokasta Viihdeohjelmaa? Lisäksi anniskelun jatkoaika puoli neljään edellyttää poikkeuksetta, että ravintola joko toimii hyvätasoisen hotellin yhteydessä tai se "on varustelu- ja palvelutasoltaan erityisen hyvätasoinen".

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston jatkoaikaohje lääninhallituksille löytyy täältä:
http://www.valvira.fi/files/jatkoaikaohje.pdf

Sovellettavien sääntöjen oikeellisuudesta tai oikeudenmukaisuudesta voi olla montaa mieltä, mutta niiden mukaan on tällä hetkellä elettävä.
Ongelma vain on siinä, että sääntöjen yksityiskohtia ei - jälleen kerran - ole määritelty niin tarkasti, että ne olisivat tähän koppiasiaan mitenkään yksiselitteiset. Virkamiehellä on liikaa harkintavaltaa.

Ehkäpä tämän tarkastajan olisi pitänyt poiketa testaamassa kopit ja muodostaa käsityksensä "varustelu- ja palvelutasosta" tämän jälkeen. Vaikuttaahan esimerkiksi laverien pehmeys suoraan siihen, millaiseksi varustelutaso koetaan; ovatko laverit kyllin mukavat useissa eri asennoissa, onko tykötarpeet helposti saatavilla jne.

En ota kuitenkaan kantaa Hercun hyvyyteen tai huonouteen millään tavoin. Ainoastaan siihen, että joku virkamies pillastuu jostain asiasta, vaikka siitä ei tiettävästi ole (ollut) haittaa.
Public eye:

> "Lisäksi anniskelun jatkoaika puoli neljään edellyttää poikkeuksetta, että ravintola joko toimii hyvätasoisen hotellin
> yhteydessä tai se 'on varustelu- ja palvelutasoltaan erityisen hyvätasoinen'."

Nyt varustelutasoa laskettiin kieltämällä osa anniskelupaikan tarjoamista palveluista... outoa virkamieslogiikkaa.

Koko episidi hönkii sellaista vuosikymmenten takaista henkeä jonka olisin jo toivonut olleen kuollut ja kuopattu aikoja sitten.
Pitäisiköhän meidän alkaa puhua "suomalaisesta siveysviranomaisesta"... ;)
Pitäisikö meidän puhua myös siitä, miksi normaalin, työssä käyvän ihmisen pitäisi notkua jossakin juottolassa aamuneljään asti. Sellainenhan on monella tavoin myös terveydellinen uhka.
"Pitäisikö meidän puhua myös siitä, miksi normaalin, työssä käyvän ihmisen pitäisi notkua jossakin juottolassa aamuneljään asti. Sellainenhan on monella tavoin myös terveydellinen uhka."


-Ilmeisesti pitäisi.
"Pitäisikö meidän puhua myös siitä, miksi normaalin, työssä käyvän ihmisen pitäisi notkua jossakin juottolassa aamuneljään asti. Sellainenhan on monella tavoin myös terveydellinen uhka.
JuhaniV ~ 10:58"

Niin. Niin ovat myös työ, seksi ja normaali.
Miksi ei neljään asti - jos vaikka oma työaika on iltapäivä-neljästä puolille öin? :)