Tukholman gaypaikat (juttukommentit)

  • 1 / 7
  • kartpen
  • 20.8.2007 22:13
Tukholmassa saattaa biletysrintamalla olla alkuviikosta hiljaista, mutta sen sijaan siellä voi joka päivä viettää aikaansa lukuisissa gaykansalle suunnatuissa tasokkaissa ruokaravintoloissa ja kahviloissa. Meillä taasen kaikki toiminta keskittyy alkoholijuomien kittaamisen ympärille. Mistä löytyisivät meille ne rohkeat yrittäjät, jotka panisivat pystyyn tasokkaan, nuorekkaan kahvila-ravintolan, joka voisi iltaisin toimia myös baarina? Asiakkaita riittäisi varmasti tällaiselle yritykselle, jos se vain sijaitsisi tarpeeksi keskeisellä paikalla. Valitettavasti Espan ja Aleksin vuokrat lienevät liian korkeat!
  • 2 / 7
  • Statisti
  • 21.8.2007 7:43
Kävin heinäkuussa "turhaan" Tukholmassa, kun Barbra Streisand perui konserttinsa, mutta lentojen ja hotellin peruutusehdot saivat minut kuitenkin viettämään illan Tukholmassa. Piti oikein katsoa netistä tarkkaan, että tähtään oikeisiin paikkoihin keskiviikkoiltana. Syötyäni ensin hyvin Vanhassa kaupungissa kävin sen jälkeen Vanhan kaupungin kuninkaanlinnan lähellä olevassa pienessä sympaattisessa gaybaarissa, taisi olla nimeltään tuo Mandus, jonka tunnelma isäntineen toi mieleeni "Maanalainen armeija iskee jälleen" -sarjan ja sen baarinpitäjän Renén. Sieltä sai tilata myös ruokaa.

Sitten illemmalla tähtäsin Connectioniin. No, olihan se jotain parempaa kuin ei mitään ollakseen yökerho. Tuli kyllä ikävä Helsingin menomestoja, varsinkin kun GT:n hinta tuntui vaihtelevan baarimikon kasvojen tahtiin. Parhain pyynti oli 118 SEK, eli yli 10 € mokomasta drinkistä. Pienen väittelyn jälkeen hinta laski samaan 80 SEK:n tasoon millä ensimmäinen baarimikko myi minulle illan ensimmäisen GT:n. Silti liian kallista. Väkeä oli kuitenkin tuvan täydeltä keskellä viikkoa. Tosin ruokaravintolan miljöö nurkassa nököttävine aterinpurkkeineen ja pöytäliinapinkkoineen oli ristiriidassa yökerhomeiningin kanssa.

Totesin saman, eli ei Tulholmassa gay-yöelämä ole yhtä hyvissä kantimissa kuin Helsingissä. Sen sijaan minäkin kaipaisin hyvää gay-ruokapaikkaa tai vastaavaa tasokasta päiväkohdetta Helsinkiin.
  • 3 / 7
  • Public eye
  • 21.8.2007 9:28
kartpen kirjoitti: "Mistä löytyisivät meille ne rohkeat yrittäjät, jotka panisivat pystyyn tasokkaan, nuorekkaan kahvila-ravintolan, joka voisi iltaisin toimia myös baarina?"

Niin. Kukapa perustaisi Helsinkiin gaykahvilan, joka aukeasi päivittäin vaikkapa yhdeksältä, ja vaikka se ei olisikaan ihan Espalla, niin ainakin mielellään keskustassa jonkin kävelykadun varrella. Ja illalla se voisi toimia baarina ja miksei se voisi olla auki vaikka neljään saakka yökerhona, jossa olisi tanssittavaa musiikkia ja silloin tällöin gaykansalle suunnattua lavaviihdettä. Ideoita otetaan vastaan!
  • 4 / 7
  • Peetu78
  • 21.8.2007 16:43
Statisti kirjoitti: Sitten illemmalla tähtäsin Connectioniin. No, olihan se jotain parempaa kuin ei mitään ollakseen yökerho. Tuli kyllä ikävä Helsingin menomestoja, varsinkin kun GT:n hinta tuntui vaihtelevan baarimikon kasvojen tahtiin. Parhain pyynti oli 118 SEK, eli yli 10 € mokomasta drinkistä. Pienen väittelyn jälkeen hinta laski samaan 80 SEK:n tasoon millä ensimmäinen baarimikko myi minulle illan ensimmäisen GT:n. Silti liian kallista. Väkeä oli kuitenkin tuvan täydeltä keskellä viikkoa. Tosin ruokaravintolan miljöö nurkassa nököttävine aterinpurkkeineen ja pöytäliinapinkkoineen oli ristiriidassa yökerhomeiningin kanssa.

Kannattaa huomioida, että Ruotsissa alkoholiannoksen koko on 6cl ja Suomessa 4cl. Tuo selittää ainakin osan 80 kruunun ( n. 9 euroa) hinnasta. Suomessa kun gt maksanee 6-7 euroa niin suhteessa samahan tuo hinta on alkoholimäärä huomioon ottaen.
  • 5 / 7
  • Statisti
  • 21.8.2007 22:01
Kiitos Peetu78! Enpä tuota annoksen määrän eroa huomannut ;-)
  • 6 / 7
  • k_ma
  • 22.8.2007 18:06
Kyl Turuus Börsis maksaa GT 8,30e.

Täytyykin varmaan lähteä tonne läntiseen pääkaupunkiin pämppäämään...
  • 7 / 7
  • vaeltaja2006
  • 30.8.2007 15:16
QX-lehden syyskuun numero on netissä imuroitavana. Pääkirjoituksessa päätoimittaja ihmettelee, että Tukholman gayklubitarjonta on kovin heikkoa. Lauantaisin on vain yksi pysyvä gayklubi. Mistä se johtuu? Viekö netti asiakkaat? Ovatko yli kolmikymppiset kyllästyneitä? Onko kaikissa paikoissa liian samnalainen musiikkitarjonta? Käyvätkö nuoret mixed-klubeissa? Joku on sanonut, että gayklubit ovat kuin McDonaldsit. Sama konsepti kaikkialla.

Lehti löytyy tästä. Lehdessä on laaja Gran Canaria– ja Playa del Ingles-matkaopas.
http://www.qx.se/buypdf/download.php?year=2007&issue=9

Z-lehteä saadaan odottaa vielä viikko. Ilmestymispäivä on 6. syyskuuta.