'Paskaduunit' eivät kelpaa mutta yhteiskunnan palvelut kylläkin

Olen täällä jo aikaisemminkin narissut niistä ihmisistä, jotka ovat työkykyisiä, mutta kun mitkään hommat eivät kiinnosta heitä. He edellyttävät, että kraanasta tulee vettä, tiet on rakennettu kaikkien kulkea ja työttömyyskorvaus tai muu tuki tulee kuin manulle illallinen. Muistan tapauksen vuosia sitten, jossa äiti kehotti aikuista, yhteiskunnan hyvin kouluttamaa lastaan jatkamaan lorvimista siihen asti kunnes työttömyyskorvauksen jokin 500 päivän karenssi tms. päättyy.

Katsoin Silminnäkijä-ohjelman, jossa nuoret kertoivat, ettei heille "paskaduunit kelpaa". He itse haluavat määrittää mitä työtä ottavat vastaan, mieluiten ei mitään työtä. Yhteiskunnan tuilla pelataan niin, että tukiketju ei missään kohtaa katkea. Valitellaan toki inhottavaa byrokratiaa, joka häiritsee lorvimista.

Oululainen entinen kansanedustaja Tuulikki Ukkola ottaa kantaa US:n Puheenvuoro-osiossa otsikolla "Hyvinvointivaltion loiset".
http://tukkola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/99908-hyvinvointivaltion-loiset

Tuon tv-ohjelman jälkeen jäin pohtimaan, että haluanko minä elättää noita loisia. Olen virallisesti saavuttanut eläkeiän. Jatkan siitä huolimatta yrittäjänä työelämässä, vaikka minkäänlaisia eläkekannustimia minun ikäluokalleni ei ole tarjottu. Eläkkeeni ei siis nouse senttiäkään, vaikka tienaan palkkaa kuinka paljon tahansa. Tein kuukausi sitten kuperkeikan jäätiköllä ja loukkasin koipeni. Lääkäri ehdotti sairaslomaa. Totesin, että yrittäjälle sairaslomilla ei ole merkitystä. Hommat on hoidettava vaikka koipi paketissa. Hän kirjoitti sitten vain kipulääkettä. Koen valintani mielekkääksi ja aion jatkaa työtehtäviäni siihen asti kun jaksan.

Tämä koko paskaduuninkartteluongelmahan on lopulta rakenteellinen, kuten Tuulikki Ukkolakin kirjoitti. Minä lisään siihen vielä huomion asenteista paskaduunin tekijöitä kohtaan.

Minusta olisi hyvä, jos ihmiset voisivat oikeasti elättää itsensä työtä tekemällä, ei tukiverkostoon turvautumalla. Tukiverkoston pitäisi tulla vastaan vasta siinä vaiheessa, kun on jostain syystä todella estynyt huolehtimasta itsestään tai perheestään. Nyt näin ei ole. Toisaalta itsensä ja mahdollisen perheensä elättäminen "paskaduuneja" tekemällä ei välttämättä myöskään onnistu nykyisin.

Näinä epävarmoina aikoina tukiverkoston rakenne on toden totta oiva este vihreälle oksalle kurottamista ajatellen. Kuten Ukkolakin totesi, tahtomattaan tuille joutunut saa pätkätyötä tai matalapalkkatyötä vastaanottaessaan osakseen byrokratiarumban ja entistä suuremman taloudellisen epävarmuuden, koska tukijärjestelmän joustavuus on jokseenkin olematon. Päivärahan ja muiden tukien sovittelun automaattisuus pitäisi olla täysin automaattista ja luonteeltaan työhön kannustavaa. Tällä hetkellä on myös yrityksille tehty hankalaksi ottaa tilapäistä työvoimaa.

Ja sitten monet yritykset vielä paikkaavat työntekijävajetta erilaisilla harjoittelijaratkaisuilla, jossa harjoittelija saa käteensä lähinnä känsät. Samalla tällainen harjoittelijoilla tai "harjoittelijoilla" keinottelu myös heikentää merkittävästi perinteisesti palkatun työvoiman asemaa.

Suurimpana syynä koko tilanteeseen on mielestäni oikeastaan se, että näitä "paskaduuneja" ei arvosteta tarpeeksi. Siis suomeksi: niiden tekemisestä ei haluta maksaa niin paljon että niitä säällistä määrää tekemällä voisi oikeasti elää. Paskaduuneja ei nähdä oikealla tavalla tuottavana. Paskaduunien hoitaminen pois alta nähdään usein vain ylimääräisenä kulueränä.

Arvostukset ovat jotenkin kieroutuneet.

Miksi joku on valmis maksamaan mukavapenkkisestä autosta 50000 kolikkoa, mutta parin tunnin mittaisesta toimiston perussiivouksesta vain viisikymppisen (sisältäen oheiskulut)? Miksi kaupassa pitäisi yleensäkään odottaa palvelua, kun henkilökunta on vedetty minimiin, minimipalkalle ja katkeamispisteeseen?

Minusta tätä kaikkea voi muuttaa vain arvostamalla paskaduunin tekijää siten, että omien rahkeiden mukaan käyttää sellaisia ja on samalla valmis ostamaan palveluita "eettisesti". Siis olla tinkaamatta viimeiseen rahapenniin ja ostaa palvelun mieluiten muualta kuin polkuhinnoittelua harrastavilta "tehokkuusajattelun" kyllästämiltä suurpääoman pyörittämiltä jättimäisiltä palveluyrityksiltä.

Kysymys on valinnasta: Olemmeko valmiita reilusti jakamaan hyvinvointiamme tarjoamalla työtä ja maksamalla siitä kylliksi (jopa ilman välikäsiä), vai pitääkö yhteiskunnan huolehtia siitä, että kaikilla on riittävät elämän edellytykset ja samalla kaikki kansalaiset pystyvät edustamaan edes jollain tasolla ostovoimaa.

Minä valitsisin ensimmäisen vaihtoehdon.

Kyllä minusta Juhanin esittämä ongelma on hyvin marginaalinen siihen nähden, kuinka paljon meillä on työtöntä työvoimaa, joka työpaikkojen puutteessa ei saa tehdä töitä vaikka haluaisi. Kun työpaikkoja ei kuitenkaan riitä kaikille, eikö oikeastaan ole ihan hyväkin, ettei koko työttömien porukka ole niitä aktiivisesti kärkkymässä?

Kaikkia meistä ei ole veistetty samasta puusta eikä kukaan ansaitse vähempiarvoista kohtelua kuin toiset. Jos paskaduunien työnantajat eivät kykene tekemään työpaikoistaan houkuttelevampia, vikaa voit hakea siitä päästä. Ainahan voit siirtyä itse tekemään siitä konkurssikypsästä firmastasi ne paskaduunit. Saadaan silllä tavalla parempien duunien markkinoille yksi paikka lisää jollekin nuorelle.

Erikoinen sattumus

Tämän tekstini otsikko voisi olla vaikkapa "kitkatyöttömyys". Juuri kun olen moittinut suomalaisia työhaluttomuudesta, kohtaankin aivan päinvastaisen ilmiön.

Kävin iltapäivällä lähistön kahvilassa. Paikalla oli nuori perhe syömässä vohveleita hillon ja kermavaahdon kera. Lapset olivat vilkkaita ja puhuivat sekaisin brittiä ja suomea. Lapset ottivat kontaktia, josta seurasi keskusteluyhteys isään, joka on syntyjään britti, mutta asunut Suomessa lähes kymmenen vuotta. Hän on koulutukseltaan diplomi-insinööri. Hänelle on käynyt huonosti Nokian antaessa kenkää suurelle joukolle duunareita. Potkujen jälkeen hän on etsinyt intensiivisesti työtä. Sitä ei löydy. Hänen putoamiseensa työelämästä on vaikuttanut se, että Nokialla käytettiin työkielenä englantia. Hänellä ei ollut tarvetta opiskella suomea työtä varten eikä myöskään yksityiselämään. Suurin osa hänen privaattitutuistaan puhuvat sujuvaa englantia. Nyt hän ei saa oikeastaan mitään muuta työtä kuin varastohommia ja vartiointitehtäviä. Tämä siitäkin huolimatta, että hän on hankkinut aikamoisen kasan pätevyyksiä suomalaiseen työelämään. Useimmiten työhönoton este on kehno kielitaito tai sitten ylikoulutus. Hän arvioi kohdanneensa myös ennakkoluuloja työhönotossa pelkästään ulkomaalaisuutensa vuoksi. Totesin hänelle, että vaikeudet saattaisivat olla Suomessa vieläkin isommat, jos hän sattuisi olemaan tummaihoinen.

En kehdannut udella tarkemmin, mutta vaikutelma oli se, että isä on kotona lasten kanssa ja äiti tuo leivän perheeseen. Juuri tässä ajassa näyttää siltä, että työn tarvitsijat ja työn tarjoajat eivät kohtaa. On kysymys kitkatyöttömyydestä. Minulla ei ollut hänelle muuta neuvoa kuin perustaa jonkinmuotoinen yritys ja tarjota sen kautta omaa osaamistaan. Hän jäi vaimonsa kanssa pohtimaan ideaani. Juttutuokioon, minulla yhden teekupin juontiin, kului peräti puolitoista tuntia.

Tuntuu kyllä, että työn määrän (ja vastuun tietenkin, mutta tämä on jo vaikeampi kapitteli) jakautumisessa on jotain vinossa. Ei pelkästään niin, että on töitä tekeviä ja töitä tekemättömiä, vaan niin, että tilanne on toisinaan hyvin hyvin "on-off" tyyppinen. Joko et tee töitä ollenkaan tai sitten juokset kerralla 8-24 tuntia paikasta toiseen toisinaan niin, ettet ehdi käydä vessassa tai syömässä. Vähän kärjistäen. Tämäkin "markkinavoimien" aikaansaama ilmiö vai mikä?

Tässä maassa on ihan oikeita työttömiä, ja sitten tässä maassa tietenkin on niitä "oikeita töitä" - niistä vaan ei makseta oikeaa palkkaa.

Minulla on ns. "oma ala", parikin. Päätoimista pitkää työsuhdetta minulla ei omilta aloilta ole ollut ikinä (päätoiminen = se min. vajaa 40 tuntia palkallista työtä viikossa, ja pitkä = enemmän kuin vuosi).

Olenkin tehnyt pätkätöitä. Omilta aloilta ja sitten ihan muita, monenlaisia. Tärkeintä on että niihin ihan muihin ei tarvitse sitoutua parempaa odotellessa kovinkaan tanakasti.
Pisin aikuisiän paskaduuni oli puolitoista vuotta lehdenjakoa.
Paskaduuni se oli, ja esimerkiksi näistä syistä: Palkka aleni suhteessa tehtyyn työhön kaksi kertaa työsuhteeni aikana.
Piirit oli käytännössä mahdollista suorittaa vain autolla. Työsuhdeautoa ei saanut, eikä ajokorvauksia, koska piirit nyt vaan oli merkitty polkupyöräpiireiksi.
Yöllä saatettiin sylkeä päälle. Kirjaimellisesti.
Ylimääräisiä myöhästyneitä lehtilähetyksiä tuli jaettavaksi usein. Näistä sai ilmoitusluontoisen tiedon yön mittaan. Ne vaan oli tehtävä. Aamuruuhkassa.
Ei ylityökorvauksia, mutta haukut asiakkailta, tietty, vaikka ylimääräisten jakojen syynä olikin painotalojen tai kuljetusten myöhästyminen.
Työhön kuului etuja, mm. kuntosali/liikuntakortti. Lähipomo oli kuitenkin niin kiireinen ettei puoleentoista vuoteen ehtinyt minulle tämänkaltaisia työsuhde-etuja antamaan.
Kun lehti meni väärään paikkaan niin nuhteet, nimellä reklamaatio, tuli toki heti seuraavaksi yöksi.
Muiden töiden takia tarvitsin joskus yön tai kaksi ylimääräistä vapaata. Joskus = 3-4 kertaa vuodessa.
Näitä oli hyvin hankala sopia, ja lopulta ilmoitettiin että ylimääräisten vapaiden aika on nyt loppu.
Silloin, tähän ilmoitukseen vastaten ja kun se muutoin ja muiden töiden ansiosta oli mahdollista, irtisanouduin.

Heh, olen sittemmin ehtinyt kyselemään sijaisuuksien perään, mutta minun työpanostani ei kaivata, vaikka hoidin toki kaikki sovitut työt enkä tullut olleeksi yhtäkään yötä koko aikana esim. sairaslomalla.
Olinpahan lopuksi hankala.

Työterveydenhuollosta nautin, toki. Iso talo, isot edut. Ja onnellisesti erillään niistä yhteiskunnan terveydenhuollon palveluista, joita jokaisen joka pystyy, kannattaa nykyään kiertää kaukaa.

Omasta puolestani sanon että paskaduunit kelpaavat tässä osoitteessa vain kun on pakko.
En ole tekemisissä työvoimatoimistojen tms. kanssa, mutta jos olisin, nauttisin reilut 400 euroa työttömyyspäivärahaa kuussa.
Sellaista, joka menisi katkolle joka ainoan vaikka yhdenkin päivän mittaisen keikkatyön seurauksena.
Onneksi yhdestäkin keikkatyöstä saa äkkiä kasaan tuon loisten elättämisen kuukausiavun verran rahaa.

Maailma on kaiken kaikkiaan eri paikka kuin se jossa mentiin navettaan apupojiksi ja saatiin ruokapalkkaa ja taskurahaa.
Tässä puhuvat aikuiset ihmiset.
Osa heistä haistattaa p*skat kaikelle tälle, ja minulta riittää kyllä vähän ymmärrystäkin.
Osa tuupertuu.
Osa tekee sen verran töitä kun on pakko, ja yrittää muutoin elää elämää ohi työnteon.

- - -

Ajatusleikki: Jos jokin poliittinen taho lähtisi painokkaasti ajamaan ajatusta että nyt loppuu "loisten elättäminen", niin saisiko vaalivoiton?
Äänestäisitkö sinä?
Mihin saakka mahdettaisiin olla valmiita menemään?
Eutanasiaan?

- - -

"Paskaduunien" (mitä ikinä ovatkaan!?) arvon pienuuden korostaminen kasvaa sitä myötä kuin talouselämän eriarvoistuminen jatkuu ja ihmisten mielissä kuultaa materiaalinen rikkaus vailla töitä. Eli kuinka kauan luulette? ... . Yhteiskunnan palvelujen tarjoaminen vain tietyt ehdot täyttäville on tuhoisa tie: tilanteeseen, jota itse ei elämässään halua, voi ajautua kuka tahansa.

Tossa JuhaniV:n kuvailemassa tapauksessa ainoo syy huonoon työtilanteeseen on huono kielitaito. Jos ei kieltä viitti opetella, ei saa töitä, mikä on tietysti aivan oikein. Oma asenne ratkasee. Ja miten muuten kielitaidoton britti voi toimii vartijana?

Voihan v***u...

Taas joudun komppaamaan "my arch enemyäni" Riqumania.

Totuus nimittäin on, että turvallisuusalan tehtäviin on nykyisin aivan hiton tiukat kriteerit. Minimivaatimuksena on "Vartijan työn perusteet" (40h) eli viikon kurssi, josta ei kyllä selviä ilman selvää suomea. Sillä saa väliaikaisen vartijakortin.
Sitten tulevat lisäksi Vartijan Perustutkinto (60h sen neljänkymmenen lisäksi), Turvallisuusvalvojan Erikoisammattitutkinto ja kaikki muut vastaavat nykyiset hörhötykset.

Suomen kansalaisuus on useimmiten täysin ehdoton vaatimus.

En jaksa uskoa.

EDIT: Tiedän, koska itsekin silloin tällöin kouluttelen näitä kavereita.
EDIT2: Oma puoliskonikin on muuten samassa tilanteessa; kotoisin Skotlannista, tuli tänne Nokialle töihin ja siellä loppuunajettiin. Meidän kotikielemme ja kielemme kaikkien kavereidemme kanssa on englanti, joten vaikka virallinen suomenkielen YKI on läpäisty, todellinen kielitaito on lähes nolla.
Onneksi löysi opettajanhommia...

Juhani sanoi: "Nyt hän ei saa oikeastaan mitään muuta työtä kuin varastohommia ja vartiointitehtäviä."
Siis britti valittaa työttömyyttään, mutta on omasta mielestään liian hieno tekemään moisia "p-kaduuneja"? Olisikohan omalla asenteellakin osuutta asiaan? On siis mieluummin työtön, kuin tekee esim. näitä em. duuneja; jotka saattavat toimia parhaimmillaan ponnahduslautana näihin *parempiin* *oikeisiin* töihin. Ja kyllä: niin se vaan Suomessa on, että jos ei osaa suomea; ei työllisty. Suomenkielenkurssi?
-----------
Junassa tapahtui jokin aika sitten: kolme n. 20-25 v. nuorta naista keskusteli. Pitäisköhän mennä jonnekin työkkärin hölynpölykurssille, niin saisi vähän enemmän rahaa? Eli töissä käydään ilmeisesti vain jos sattuu huvittamaan. Toinen tapaus; niinikään julkisessa kulkuneuvossa: nuori nainen "neuvoo" kännykkään kaveriaan menemään työhaastatteluun kännissä, niin ei ole pelkoa että tulee valituksi... että näin. Todennäköisesti työkkäri osoittanut työhaastatteluun.
Veikkaan että jo 10-15 vuoden päästä tilanne on sellainen ettei paljoa kysellä haluaako mennä töihin vai ei kun suuret ikäluokat ovat eläkkeellä ja muutenkin valtava määrä ihmisiä työelämän ulkopuolella.

No, suuret ikäluokat alkavat nyt olla eläkkeellä. Paitsi JuhaniV, tietty.

Vartiointihomista en tiedä, paitsi että rekrytoivat kroonisesti, mutta ilman ammattitaitoja töitä kyllä saa:
Itse esim. puutarhurina ja, HALOO!, siivoojana, joka on työ jota oikeasti pitäisi osata myös tehdä.

Hemmetillinen työvoimapula tuohon työhön on, mutta enpä suosittele. Leppoisan siivoojan ajat olivat joskus Kekkosen aikoihin.
Myöhempiä aikoja kuvaavat liian isot työalueet liian vähillä tekijöillä.

Ja tuntipalkka? Ja tämä suhteutettuna nykypäivän muihin aikuisen ihmisen kustannuksiin, kiitos.
(Vinkki: se riittää grillissä hampurilaiseen muttei muuhun.)

Eräällä kurssilla, jossa opeteltiin opettamaan, yksi siivoustyön esihenkilö piti luennon vessan siivoamisesta. Silloin tajusin, kuinka paljon siivoojan pitää tietää esimerkiksi puhdistusaineista ja niiden vaikutuksista eri pintamateriaaleihin. Nuorena itse paljon siivoustyötä tehneenä tajusin, tuon(kin) työn muuttuneen aiempaa vaativammaksi. Esitys sai muuten koko kurssin parhaan arvosanan ja raikuvat aplodit.

Paitsi että eri ammattien työntekijöitä arvostetaan eri tavalla, usein vaikuttaa, että myös eri ammattien työttömiä arvostetaan eri tavalla. Käsi sydämelle, JuhaniV: olisitko suhtautunut yhtä ymmärtäväisesti, jos pöydässä olisikin istunut työtön autonkorjaaja tai raksamies korkeasti koulutetun teknologian huippuammattilaisen asemesta? Olisitko jäänyt edes juttelemaan?

Nermal, keskustelu kulki alkuun suomen kielen oppimisen hankaluuksista. Minun vakiosuositukseni on, että pärjätäkseen Suomessa myös työelämässä, kieli pitää opetella nopeasti. Kerroin esimerkin naapuristosta. Amerikasta tuli Suomeen aikuinen mies, joka opiskeli kielen 2,5 vuodessa. Nyt hänellä on koulutustaan vastaava työpaikka. Vasta keskustelun loppupuolella kysyin tarkempia yksityiskohtia työtilanteesta ja koulutuksesta.

Oletan, että olisin keskustellut aivan samankaltaisesti, jos henkilö olisi ollut vaikkapa raksamies tai -nainen.

Haluaisin huomauttaa kohteliaimmin, että täällä on toinenkin töissä käyvä suurten ikäluokkien edustaja, eli minä. Jos ollaan ihan tarkkoja, olen jo yli-ikäinen siihenkin kategoriaan, koska olen syntynyt sodan aikana. Suurten ikäluokkien kai yleensä katsotaan syntyneen (heti) sodan jälkeen.

Minusta on vain hauskaa olla duunissa ja se on ainoa keino, jolla voimme rahoittaa pariisinmatkan kesällä :)

Jokin aika sitten tv:ssä esitettiin filmi Japanista satavuotiaista ja sitä vanhemmista. Mietittiin mitkä kaikki tekijät vaikuttivat heidän pitkään ikäänsä. Joku haastatelluista totesi, että hänellä pitää olla joka aamu syy nousta vuoteesta ylös. Hän hoiti päivittäin hedelmäpuutarhaansa. Minä ainakin aion jatkaa oman "hedelmäpuutarhani hoitamista" niin kauan kuin kintut kantavat.

Joku tuolla aiemmin tässä keskustelussa kehotti lopettamaan hommat yrittäjänä ja ryhtyä tekemään niitä paskahommia. No, ei se vain niin käy. Näihin hommiin on koetettu oikeasti saada tekijöitä, tuloksetta. Puuttuu osaamista ja puuttuu halukkuutta/uskallusta. Lähiaikoina kymmeniä tuhansia terveitä yrityksiä joutuu lopettamaan, koska ei löydy jatkajia. Nuo yritykset voisivat tarjota työtä valtavalle joukolle ihmisiä. Tarpeet ja osaajat eivät kohtaa.

Omasta puolestani voin sanoa sen verran, että Suomesta töyn saanti on, jos mahdollista, vielä vaikeampaa kuin esim. Yhdysvalloista.

Olen hakenut työtä Suomesta tammikuun puolivälistä lähtien Suomeen palattuani. Työhakemuksia olen lähettänyt laskelmieni mukaan yli 75kpl, alani hommista ihan hampurilaispaistajaan saakka. Tähän mennessä olen saanut yhden työhaastattelun, senkin vuokrafirmaan. Enkä siis päivääkään työtä yli kolmeen kuukauteen.

Puhun kuutta kieltä, minulla on alempi korkeakoulututkinto, enkä kaihda mitään työtä. Suomesta ei vain yksinkertaisesti löydy edes hanttihommia kaikille hakijoille.

Se on vain niin tekopyhää paskapuhetta, ettäkö tässä olisi välttämättä työnhakijassa vika.

Älä huoli, kohta pääset työttömänä työnhakijana työharjoittelemaan 9 eurolla päivä!

Tuota Vermillionin kertomaa kuulee aika usein, joten olisi mielenkiintoista kuulla tämän sivuston rekrytointia harjoittaneilta mistä tämä ulkomaankokemusta hankkineiden suomalaisten vieroksunta voisi johtua? Vai voisiko kysymyksessä olla kuitenkin väärä yleistys ja todellisuudessa työnhakijat ovat ulkomaankokemuksen ja - koulutuksen suhteen samalla viivalla tai jopa halutumpia?

Itse en ole rekrytoinut ketään, mutta ainahan arvella voin. Työntekijän perehdyttäminen maksaa ja aiheuttaa lisävaivaa, joten mieluiten otetaan kaveri, jolla on jo vastaavaa työkokemusta tai sitten kaveri, joka vaikuttaa motivoituneelta ja valmiilta jäämään hommaan pidemmäksikin aikaa (joko pysyväksi työntekijäksi tai extraajaksi/kesälomatuuraajaksi useampana vuotena). Kontakteilla on myös merkitystä, tuttuja suositaan käsittääkseni kaikkialla (tosin toimii toisinkin päin). Olen kuullut myös sellaisesta, että esimiehet varovat palkkaamasta kaveria, joka voisi haastaa tämän (esim. viedä tältä tavoitteena olevan ylennyksen). Ulkomaankokemuksen voisi nähdä tietynlaisena rohkeudenosoituksena ja herkkyytenä lähteä pois epätyydyttävästä työstä. Toisaalta kielitaitoa arvostetaan erityisesti asiantuntija- ja johtotehtävissä, joten tällainen kaveri päästessään organisaatioon, voisi yletä siellä nopeammin?

Olen kuullut monista suista ulkomaankokemuksella varustetuista ja heidän palkkaamisestaan juuri tuon, että työnantaja voi kokea niin, että "seikkalijat" ovat helpommin lähdössä metsästämään uusia tuulia ja rekrytointiprosessi pitäisi pian aloittaa taas alusta.

Kokemuksesta: Tämä pätee myös ns. "ylikouluttautuneisiin" työnhakijoihin.

Että ei me tuolle edes vastata, se ei hae tosissaan, ja jos hakeekin, lähtee heti muualle kun saa parempaa työtä.

Niinpä varmaan hyvän tilaisuuden lähteekin, mutta moni tarvitsisi *jotain* työtä ennen niitä mahdollisia parempia.

Tai saattaisi vaikkapa ihan tarkoituksella pyrkiä downshiftaamaan...

Tuli vietettyä reilut 10 vuotta ulkomailla puolison töiden perässä. Itselläni on aukkoja cv:ssä, kun ei niitä töitä yksinkertaisesti löytynyt ja niiden aukkojen myötä sitä äkkiä leimautuu. Suomeen palattiin yhteisestä päätöksestä, mutta kyllä todellisuus heittää märkää rättiä päin näköä. Olen hakenut töitä täällä ja alkaa mennä usko. Paikkoja on auki, mutta ilmeisesti myös hakijoita on paljon. Yhteen perustoimistohommaan oli lähetetty yli 160 hakemusta.

Etsin siis töitä aika naisvaltaisilta aloilta ja olenkin miettinyt vaikuttaako se tässä. Olen myös yllättynyt kuinka monta vuokrafirmaa on tämän kokoisessa kaupungissa, niidenkin kautta olen yrittänyt saada määräaikaisia pestejä ilman menestystä.

Minusta ihmiset eivät tiedä, mistä ammateista on pulaa esim. toimintaterapeuteista on koko ajan pulaa. Insinöörit saavat työtä mistä maasta haluavat-olettaisin. Lääkärit saavat työtä. Sairaanhoitajat-ehkä.

Paljon on myös sitä, ettei syrjäsuduille haluta mennä-ja homona on minusta viisastakin olla menemättä syrjäkylille-voi mennä henki.

Monesti kunnalliselta on hankalaa ellei mahdotonta saada vakipaikkaa ilman suhteita-sama tehdastyössä. Joissakin paikoissa työ lähes periytyy vanhemmilta lapsille, kuten paperitehtaissa. Se jopa vaaditaan!

Ongelma on, että suhteilla saa paikan eikä pätevyydellä.

Minusta ne nuoret olivat jollakin tavalla fiksuja siinä ohjelmassa, koska olivat kiinnostuneita osuustoimintatyöstä. Minusta ihmisten leimaaminen on typerää. Työn alttarille ei kannata uhrata omaa terveyttään, kuten minulle on käynyt-vaivoja on vaikka muille jakaa ja suurin osa on työperäisiä. Nyt työn tekemisestä on niiden takia tullut yhtä helvettiä. Aikanaan olin niin hullu, että tein kun käskettiin ja paljon, nyt kaduttaa, kun vedettiin nenästä koko ajan: paskaduuni!

Ilmankos porno vetää porukkaa, kun ei tarvitse kuin maata ja antaa panna. Ulkonäkö säilyy hyvänä.

En kehota ketään yksityisyrittäjäksi, koska tiedän, mitä se on: yhden lajin helvetti!

Ainoa nopea keino ulos pitkäaikaistyöttömyydestä on: maastamuutto tai opiskeleminen uuteen ammattiin. Maastamuutto vaatii sekin paljon tahtoa ja jonkinlaista verkostoitumista, mutta tyhjän päälle ei kannata lähteä, kuten minä tein. Tuli yhdessä vaiheessa niin kova stressi, että tunsin kuolevani: todella! Tuntui niin epätoivoiselta, että ajattelin, että saan infarktin ja kuolen-otti sydämestä. Sitten menin kovaa kyytiä todella syvään depressioon ja mietin siinäkin, että kuolen, kun en pääse sängystä ylös. Kannattaa ottaa etukäteen selville -ja opiskella maan kieltä. Minä vain nostin kytkintä! Vitutti! Älkää tehkö niin impulsiivisesti mitään. Siitäkin seuraa kaikenlaista paskaa: melkein kuin heittäisi sitä tuulettimeen!

Etelä-Afrikassa on paljon aikuiskoulutusta, koska maa on niin nuori, mutta ne yliopistot ovat maksullisia ja maa on hirvittävän väkivaltainen, että valkoiset pakenevat sieltä Englantiin ja noin.

Kielen opiskeleminen ei oikein onnistu, jos on kova stressi päällä. Ei ainakaan minulla. Jos on koko ajan monta rautaa tulessa, niin se vie paljon energiaa. Sitäpaitsi maastamuutossa tulee niin paljon aivojen ylikuormitusta, ettei yksinkertaisesti uppoa. Kannattaa ottaa aikaa itselleen eikä hermostua. Usein siinä sitten masentuu eikä se ole mitään pientä, vaan hirveätä. Turha ihmetellä, miksi 50-luvulla suomalaisia makasi Slussenin siltojen alla ja sinne kuolivat. Koska he masentuivat-ja syvästi.

Se on totta, että kun menee ulkomaille, niin 3 vuotta menee, että asiat alkavat rullaamaan. Kun sen tiedostaa ja odottaa, niin sitten huomaa, että pikkuhiljaa alkaa kehittymään jotakin. Ulkomaalaisia ei haluta mihinkään enää. Niihin ollaan jo jokapaikassa kyllästyneitä. Mutta minusta jokaisella on oikeus yrittää parantaa omaa elämäänsä muuttamisella.

En ymmärrä, miksi opiskellaan kouluissa englantia, jos tai kun englanninkielinen ei sitten saa ollenkaan työtä skandinaviassa, vaikka suurin osa taitaa kielen hyvin. En tajua.

Minusta monikulttuurisuus merkitsee nimenomaan oikeutta omaan kieleen!

Minusta vaikkapa Elopin allekirjoitusbonukset "menetetyistä ansioista" on kaken työn tekemisen ivaa ja pilkkaamista, koska itsehän lähti entisestä työstään. Muutenkin nuo ilmaiset rahat, ovat kaiken moraalittomuuden huippu. Tosi sikailemista.

Sitten kuitenkin, kun istutaan niiden rahakasojen päällä ilman suuria velvoitteita kuin jotkut aateliset aikoinaan, jotka ryöstivät sodissa rikkauksia, niin sama tapahtuu nyt noilla ihmeellisillä eduilla-ryöstö kuin ryöstö. Eihän kukaan järkevä yrittäjä tekisi tuollaista-antaa rahaa yrityksen pääomasta...ja lisäksi muut keplottelut.

Älkääkä syyttäkö työttömyydestä itseänne, koska ongelmat ovat usein rakenteellisia. Syy ei ole teissä.

Kolmoisritti, kertomasi ja kokemasi on hyvin ikävää. Sain monta ajatusta kirjoituksistasi, joista voisi jatkaa. Nyt kuitenkin vain pari kommenttia.

Olit kokenut, että tarvitaan suhteita työpaikan saamiseksi. Mitä sellaisesta havainnosta (tosi tai epätosi, ei väliä) pitää seurata? Mielestäni ahkeraa verkostoitumista.

Kirjoitit: "En kehota ketään yksityisyrittäjäksi, koska tiedän, mitä se on: yhden lajin helvetti!"
Tästä en ole kanssasi samaa mieltä. Ensinnä: jos ei ole yrittäjiä ja yrityksiä, ei ole työpaikkoja. Toiseksi: työ voi olla tavalliselle duunarillekin itsensä toteuttamisen ja onnistumisen paikka taikka täydellinen helvetti. Yrittäjä ottaa riskin. Hän voi onnistua tai epäonnistuessaan menettää jopa terveytensä. Minulla on esimerkkejä.

Juttelin tänään kahvilassa pitkään espoolaisen perheyrityksen toisen omistajan kanssa. Hän lähentelee eläkeikää. Heillä on pitkään toiminut yritys, joka joutui edellisen lamaan aikaan todella tiukille otettuaan valuuttaan sidottua lainaa. He selvisivat nipin napin. He työllistävät nyt useita työntekijöitä ja ovat järjestäneet asiat niin, että ehtivät nykyisin pitää pitkiä lomiakin. Hän oli yrityksestään ylpeä ja erittäin tyytyväinen elämäänsä tällä hetkellä.

Eipä taida ulkomaalaistaustaisilla Suomessa olla muuta vaihtoehtoa kuin alkaa yrittäjäksi ellei bussikuskin tai siivoojen hommat kiinnosta. Olen tavannut useita Suomeen muuttaneita jotka ovat joutuneet perustamaan firman pakon edessä kuin muita töitä ei ole löytynyt.

Eikä se töiden hakeminenkaan mitään helppoa ole syntyperäisillekään. Kavereiden työnhakuja seuratessa ei voi kuin ihmetellä kuka sitä hommaa jaksaa. Miksi ihmeessä työn hakemisesta on tullut niin järjettömän hankalaa?

Itse suosittelisin yrittäjäksi ryhtymistä sen sijaan että käyttää kuukausia työpaikan hankkimiseen. Pitkäaikaisessa työnhaussa menee helposti järki ja itsetunto. Samassa ajassa ehtii jo tehdä paljon oman yrityksen eteen. Ja työtä varmasti aina riittää monella alalla, eikä kukaan kysy koulutusten perään.

Ennen yrittäjäksi ryhtymistä olen saanut omat duunini aina suhteilla, vaikka muitakin hommia olen hakenut. Suhteita kannattaa luoda, koska siihen käytetyn ajan säästää varmasti myöhemmin työnhaussa.

"muuta vaihtoehtoa kuin alkaa yrittäjäksi"

Tää on jännä. Minulle henkilökohtaisesti yrittäjyys tuntuu juurikin viimeiseltä vaihtoehtolta.

Rokkihomo, sinulla on varmaan hyvä perustelu tuolle mielipiteellesi?

Joo, yrittäjyys tuntuu liialta itsensä likoon laittamiselta. Ajatuksena sellaiselta että ei siinä mitään että kiinnittää aikansa ja persoonansa mutta vielä rahansakin.
Epävarmuus ja tuntien laskematta jättäminen sinänsä on kyllä tuttua.

Ajatus "viimeisestä vaihtoehdosta", jostain mitä pitää tehdä kun mitään muuta töitä ei löydy, sehän sisältyi tuohon aiempaan viestiin, joten päätin kommentoida.

Entäs sitten tämä mielipide maahan muuttajien työn saannista?

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/122022-huippuosaajia-ulkomailta-%E2%80%93-%E2%80%9Dsuomella-on-ongelma%E2%80%9D

Hauska lukea tuollaisesta kokemuksesta.

Varsinkin vaikkapa sitä vasten miten ystäväni aviomies, sisilialaissyntyinen uus-helsinkiläinen joka työskentelee taksikuskina, on saanut tällaisia "s**tanan mutakuono painu takaisin sinne Intiaan" -toivotuksia.

Entisenä p*skaduunin tekijänä toistan sen että sanomalehdenjakajana päälleni on syljetty. Sekä ohi mennessä että parvekkeelta.
Ehkä yrittäjänä olisin jäänyt moista kunnianosoitusta paitsi, mutta en halunnut silloin enkä halua nyt jättää ihan muita enemmän omia alojani sivuun.

Sitä ihmettelen, miten suomalaisten huono tilanne täällä Ruotsissa on salattu tai vaiettu eikä sille meinata tehdä mitään: suomenruotsalaiset ovat aivan hiljaa. Sisuradion sivuilta voi lukea.
http://sverigesradio.se/sisuradio/