Raskaudesta ja armeijasta vielä sen verran, että itse menisin mieluummin vaikka USAn merijalkaväkeen kuin hankkisin lapsia. (Olen siis nainen.)
G
G
Armeija, sivari, totaali
Henri, minä en taas ymmärrä, miksi täällä pitää veivata tätä samaa itkuvirttä kerta toisensa jälkeen: "...intissä on niin kamalaa, etteikö siellä pärjäisi ...". Minä ihmettelen suuresti sitä, että jos yli 80 ikäluokasta suorittaa tuon instituution, jonka on suorittanut aikaisemmista ikäluokista vielä suurempi osa ja vieläpä sellaiset pösilöt, joiden älykkyydessä ja kunnossa ei ole tasan mitään kehumista, niin miksi ihmeessä pitää vedota tuohon iänikuiseen pärjäämiseen. Uskokaa jo, että ei se armeija ole mikään meriitti - kuuliaista tykinruokaa siellä koulutetaan.
Suurin osa tuntemistani miehistä pitää sitä ikävänä velvollisuutena, suorastaan kehua retostelevat, millä tavalla pääsivät siitä ja siitä hommasta kuin koira veräjästä. Ymmärrän toki niitä, joiden parisuhde meni karille armeijan aikana ja sen vuoksi kokevat sivarin epäoikeudenmukaisena, mutta sitten juuri homoista löytyy näitä, joiden mielestä armeija on jotain ihmeen "pärjäämistä". Jos koette alitajuisesti olevanne niin heikkoja, niin neitejä, niin eksyksissä seksuaalisuutenne kanssa suuressa heteromaailmassa, että ette muuten pärjää... Hienoa, olette sitten vihdoin päässeet maskuliinisuudessa sille asteelle, mikä lankeaa luomuheteroille luonnostaan. Mutta ei kannata yleistää; kaikki homot eivät kärsi akuutista elämänpituisesta identiteettikriisistä.
Suurin osa tuntemistani miehistä pitää sitä ikävänä velvollisuutena, suorastaan kehua retostelevat, millä tavalla pääsivät siitä ja siitä hommasta kuin koira veräjästä. Ymmärrän toki niitä, joiden parisuhde meni karille armeijan aikana ja sen vuoksi kokevat sivarin epäoikeudenmukaisena, mutta sitten juuri homoista löytyy näitä, joiden mielestä armeija on jotain ihmeen "pärjäämistä". Jos koette alitajuisesti olevanne niin heikkoja, niin neitejä, niin eksyksissä seksuaalisuutenne kanssa suuressa heteromaailmassa, että ette muuten pärjää... Hienoa, olette sitten vihdoin päässeet maskuliinisuudessa sille asteelle, mikä lankeaa luomuheteroille luonnostaan. Mutta ei kannata yleistää; kaikki homot eivät kärsi akuutista elämänpituisesta identiteettikriisistä.
Itse sanoisin näin, että tarvitsemme sekä sivareita että armeijan käyneitä. Olen myös tutustunut totaaleihin ja ymmärrän heidänkin näkemyksensä. On totta, että tarvitsemme hädän tullen kaikenlaisia ihmisiä auttamaan. Tosin todennäköisyys joutua sotatilaan on pieni, mutta ei mahdoton.
Itse en ole mitään, vaan rauhanaikaisesti vapautettu. Periaatteessa kärsin siitä esim. joissakin opiskelijavalinnoissa. Esimerkiksi tietyissä esivalinnoissa jään armeija-/siviilipalveluspisteistä paitsi.
Valitettavasti nyt jokin sisäinen sanoo, että on aika mennä nukkumaan ja jatkaa tämän kommentointia yö-/aamu-unien jälkeen lisää.
Itse en ole mitään, vaan rauhanaikaisesti vapautettu. Periaatteessa kärsin siitä esim. joissakin opiskelijavalinnoissa. Esimerkiksi tietyissä esivalinnoissa jään armeija-/siviilipalveluspisteistä paitsi.
Valitettavasti nyt jokin sisäinen sanoo, että on aika mennä nukkumaan ja jatkaa tämän kommentointia yö-/aamu-unien jälkeen lisää.
Kuuliasta tykinruokaa? Tiesitkö että joissakin tilanteissa on parempi kuolla kuin elää? Jos voit estää kumppanisi tai parhaan kaverin / vanhempiesi ja sisarustesi kuoleman / kidutuksen / raiskauksen omalla kuolemallasi, tekisitkö sen? Vai jäisitkö mieluummin henkiin syyllisyydentuntoinesi? Homoilla ei usein ole kunniantuntoa, se on valitettavaa.
On opittu olemaan välittämään muiden mielipiteistä, samalla valitettavasti on opittu olemaan välittämättä muista.
On opittu olemaan välittämään muiden mielipiteistä, samalla valitettavasti on opittu olemaan välittämättä muista.
Hmm, taisit sanoa totuuden tuossa:
'On opittu olemaan välittämään muiden mielipiteistä, samalla valitettavasti on opittu olemaan välittämättä muista.'
'On opittu olemaan välittämään muiden mielipiteistä, samalla valitettavasti on opittu olemaan välittämättä muista.'
Niinpä. En väitä että itse olen sen parempi vaikka armeijan hyvin kävinkin. Katkeroituminen ei ole homona vaikeaa.
Ja tuosta elämänpituisesta identiteettikriisistä sanoisin, että homo joka ei kärsi seksuaalisuudestaan, on todellisuudesta irtaantunut. Homous on sosiaalinen rajoite, jonka joutuu kohtaamaan yhä uudestaan ja uudestaan alusta asti, joka ikinen päivä.
Vrt. pysyvä liikuntavamma. Toiset kohtaavat sen tyylikkäästi, kunniakkaasti, päivä toisensa jälkeen, toiset katkeroituvat terveisiin ihmisiin ajan myötä.
Vrt. pysyvä liikuntavamma. Toiset kohtaavat sen tyylikkäästi, kunniakkaasti, päivä toisensa jälkeen, toiset katkeroituvat terveisiin ihmisiin ajan myötä.
hmm aika ontuva kommentti tuo... En minä ainakaan kärsi ja en kyllä ole todellisuudesta irtaantunukkaan. Elämä on sellaista, millaiseksi itse sen rakennat. Näin se asia on. Jos haluat surkuutella asiaa, jolle et voi mitään, ja vielä lopunelämäs, niin se on ihan sun oma häpeäs. :) Kukaan ei kuitenkaan pakota surkuttelemaan...
Ja mitä tulee sosiaaliseen rajoitteeseen niin huomasin että KAAPISSA OLO, oli sosiaalinen rajoite. Kaapista ulostulon jälkeen elämä on ollut huomattavasti antoisampaa ja mukavampaa (vrt: voi olla oma itsensä, peittelemättä mitään)... Ja ei ainakaan mun ystäväpiirissäni ole ihmisiä jotka tuomitsisivat, vaikka jotkin ovat olleet samassa hytissä hässimässä muijiaan kun mä hässin miestä :P
Eli vielä kerran, elämä on juuri sellaista kuin itse sen rakennat. Kaikkiin asioihin et voi vaikuttaa, mutta omaan sosiaalisuuteesi kyllä voit enevissä määrin! Ja tuolla asialla ei ole homouden tai heterouden kanssa mitään tekoa; todiste: yksinäisiä heteroitakin on suomi täynnä!
Ja mitä tulee sosiaaliseen rajoitteeseen niin huomasin että KAAPISSA OLO, oli sosiaalinen rajoite. Kaapista ulostulon jälkeen elämä on ollut huomattavasti antoisampaa ja mukavampaa (vrt: voi olla oma itsensä, peittelemättä mitään)... Ja ei ainakaan mun ystäväpiirissäni ole ihmisiä jotka tuomitsisivat, vaikka jotkin ovat olleet samassa hytissä hässimässä muijiaan kun mä hässin miestä :P
Eli vielä kerran, elämä on juuri sellaista kuin itse sen rakennat. Kaikkiin asioihin et voi vaikuttaa, mutta omaan sosiaalisuuteesi kyllä voit enevissä määrin! Ja tuolla asialla ei ole homouden tai heterouden kanssa mitään tekoa; todiste: yksinäisiä heteroitakin on suomi täynnä!
Rajoite se kyllä on. Mutta sen kanssa voi oppia elämään, olenko muuta väittänyt. Kaapista tulokin on loputon prosessi.
Seksuaalisuus sinänsä on rajoite, oli homo tai hetero. Kenen tahansa elämä olisi yksinkertaisempaa, jos seksuaaliviettiä ei olisi. Olisiko sen myös enemmän elämisen arvoista - tuskinpa.
On pilvin pimein heteroita, joiden elämä on mennyt enemmän tai vähemmän pilalle syistä, jotka liittyvät pitkälle heidän seksielämäänsä. Seksuaalisuuden etuliite (homo-, bi-, hetero- jne.) ei niinkään ratkaise, miten se elämääsi vaikuttaa. Seksuaalisuus sinänsä yhdistettynä omaan persoonallisuuteen on se asia, jota olisi opittava käyttämään rakentavalla tavalla, jotta oman elämänsä voisi kokea onnelliseksi. Muita varten omaa persoonallisuuttaan ei kannata yrittää muuttaa, sillä kaikkein eniten se kuitenkin vaikuttaa vain omaan itseen.
On pilvin pimein heteroita, joiden elämä on mennyt enemmän tai vähemmän pilalle syistä, jotka liittyvät pitkälle heidän seksielämäänsä. Seksuaalisuuden etuliite (homo-, bi-, hetero- jne.) ei niinkään ratkaise, miten se elämääsi vaikuttaa. Seksuaalisuus sinänsä yhdistettynä omaan persoonallisuuteen on se asia, jota olisi opittava käyttämään rakentavalla tavalla, jotta oman elämänsä voisi kokea onnelliseksi. Muita varten omaa persoonallisuuttaan ei kannata yrittää muuttaa, sillä kaikkein eniten se kuitenkin vaikuttaa vain omaan itseen.
Hmm, mutta etkö sinä tuolla aikaisemmissa teksteissäsi peräänkuuluttanut kunnon opportunismia, individualismia ja itsekkyyttä? Meidän pitää olla itsekkäitä, olla ylpeitä tuosta ihmisluonnon jaloimmasta ominaisuudesta eikä hävetä sitä. Koko elämä on ilmeisesti sinulle yhtä eloonjäämistaistelua; heikot sortukoon elontiellä. Mietin tässä kovasti, mutta en vain voi ymmärtää, että miten tämä ominaisuus ikään kuin istuu tähän sinun kunniallisen ritarin määritelmääsi. Mistä tämä yhtäkkinen "jalouden puuska", vai saitko armeijan jälkeen ikään kuin "kaupanpäällisiksi" pyhimyksen sädekehän? Voisitko valaista minua hiukan lisää?
Ja mitä tulee ystäviini tai vanhempiin tai entisiin poikaystäviin; kavereista sivareita löytyy paljon, pari parasta heterokaveria on sivareita, ex-bf oli sivari, itse asiassa jopa äitini kannusti minua valitsemaan siviilipalveluksen. Lainatakseni hänen sanojaan ennen kutsuntoja; "Jos minä olisin syntynyt mieheksi, olisin mennyt suoraan totaaliin, mutta koska sinä olet minun poikani, mene sivariin". Eli miksi minä tuntisin häpeää? Kerropa se?
Ai niin, osa ystävistäni ei ole edes suomalaisia, enkä minä aio viettää Suomessa loppuelämääni, enkä muuten ole edes syntynyt täällä. Ei, tämä ei tarkoita sitä, että minulla olisi antipatioita Suomea kohtaan vaan sitä, että kielet/rajat/kulttuurit eivät ole enää päteviä. Ei siis millään pahalla, mutta sinun tunkkainen nationalismisi ei oikein jaksa sytyttää enää vuonna 2005, jolloin Suomi on osa EU:ta ja kansallisvaltio vetelee viimeisiä henkosiaan. Ei ole omaa rahaa eikä edes omaa lainsäädäntöä, jotka olivat sentään Venäjän vallan aikaisen autonomisen valtion tunnusmerkkejä ja näistä saavutuksista irtisanoutui etunenässä sinun ikioma kokoomuksesi. Aiotko tulevaisuudessa puolustaa rakkaitasi myös Balkanilla, jos niikseen tulee? Tai kenties Turkin rajoilla? Vai puhutaanko tässä nyt ihan muista eduista, sillä isänmaallisuus kun on ollut aina loistava keppihevonen poliittisten tarkoitusperien ajamiseen.
Joten mielenkiintoinen tämä sinun romantiikan ajan kunniakäsityksesi, joka juontaa jonnekin esihistoriallisten heimosotien ajalle, missä miehet kamppailivat uljaasti keskenään suojellakseen omaisuuttaan (vaimo/lapset/orjat/maa). Roomalaiset oivaltivat jo, mistä sodassa on kyse; heille se oli pelkkää strategiaa ja tekniikkaa - ja menestys seurasi kannoilla, eikä siltä tieltä ollut paluuta. Sinun kunniasi kuuluu samaan vastenmieliseen propaganda-arsenaaliin kuin sotapapit, jotka siunaavat joukot ja huutavat jumalaa puolelleen tai kuolleiden muistolle pyhitetyt muistomerkit, joilla vannotaan kuolemanvalat ja nostetaan sotahurmosta. Varsijousi, kloori, sinappikaasu, ydinaseet - siinä ovat sotien menestystarinat ja pahemmaksi menee kerta kerralta. Suurimmat kärsijät ovat aina olleet siviilejä.
Itse asiassa, jos minä sinunkaltaisena opportunistina harkitsisin parasta hengissäselviytymisstrategiaa, hakeutuisin kohtuullisen korkealle yhteiskunnan hierarkiassa, kohtuullisen kauaksi siviileistä ja miinantallaajista, joihin kuuluvat myös sivarit, sillä sen verran minä luotan "puolustusvoimiin". Sieltä niitä nakkeja on sitten hyvä jaella ikäviin tehtäviin. Mutta senhän sinä tiesitkin Hmm ;)
Ei millään pahalla, mutta tuo sinun "sosiaalinen rajoitteesi" kuulosta siltä, kuin olisit joutunut oman kyynisen maailmankuvasi vangiksi. Ehkä olisi parempi, jos hankkisit vaimon ja lapsia, olisit kerralla onnellisempi. Tämän neuvon olet kuullut varmasti monta kertaa omilta vanhemmiltasi - kunnioita siis heitä.
Ja mitä tulee ystäviini tai vanhempiin tai entisiin poikaystäviin; kavereista sivareita löytyy paljon, pari parasta heterokaveria on sivareita, ex-bf oli sivari, itse asiassa jopa äitini kannusti minua valitsemaan siviilipalveluksen. Lainatakseni hänen sanojaan ennen kutsuntoja; "Jos minä olisin syntynyt mieheksi, olisin mennyt suoraan totaaliin, mutta koska sinä olet minun poikani, mene sivariin". Eli miksi minä tuntisin häpeää? Kerropa se?
Ai niin, osa ystävistäni ei ole edes suomalaisia, enkä minä aio viettää Suomessa loppuelämääni, enkä muuten ole edes syntynyt täällä. Ei, tämä ei tarkoita sitä, että minulla olisi antipatioita Suomea kohtaan vaan sitä, että kielet/rajat/kulttuurit eivät ole enää päteviä. Ei siis millään pahalla, mutta sinun tunkkainen nationalismisi ei oikein jaksa sytyttää enää vuonna 2005, jolloin Suomi on osa EU:ta ja kansallisvaltio vetelee viimeisiä henkosiaan. Ei ole omaa rahaa eikä edes omaa lainsäädäntöä, jotka olivat sentään Venäjän vallan aikaisen autonomisen valtion tunnusmerkkejä ja näistä saavutuksista irtisanoutui etunenässä sinun ikioma kokoomuksesi. Aiotko tulevaisuudessa puolustaa rakkaitasi myös Balkanilla, jos niikseen tulee? Tai kenties Turkin rajoilla? Vai puhutaanko tässä nyt ihan muista eduista, sillä isänmaallisuus kun on ollut aina loistava keppihevonen poliittisten tarkoitusperien ajamiseen.
Joten mielenkiintoinen tämä sinun romantiikan ajan kunniakäsityksesi, joka juontaa jonnekin esihistoriallisten heimosotien ajalle, missä miehet kamppailivat uljaasti keskenään suojellakseen omaisuuttaan (vaimo/lapset/orjat/maa). Roomalaiset oivaltivat jo, mistä sodassa on kyse; heille se oli pelkkää strategiaa ja tekniikkaa - ja menestys seurasi kannoilla, eikä siltä tieltä ollut paluuta. Sinun kunniasi kuuluu samaan vastenmieliseen propaganda-arsenaaliin kuin sotapapit, jotka siunaavat joukot ja huutavat jumalaa puolelleen tai kuolleiden muistolle pyhitetyt muistomerkit, joilla vannotaan kuolemanvalat ja nostetaan sotahurmosta. Varsijousi, kloori, sinappikaasu, ydinaseet - siinä ovat sotien menestystarinat ja pahemmaksi menee kerta kerralta. Suurimmat kärsijät ovat aina olleet siviilejä.
Itse asiassa, jos minä sinunkaltaisena opportunistina harkitsisin parasta hengissäselviytymisstrategiaa, hakeutuisin kohtuullisen korkealle yhteiskunnan hierarkiassa, kohtuullisen kauaksi siviileistä ja miinantallaajista, joihin kuuluvat myös sivarit, sillä sen verran minä luotan "puolustusvoimiin". Sieltä niitä nakkeja on sitten hyvä jaella ikäviin tehtäviin. Mutta senhän sinä tiesitkin Hmm ;)
Ei millään pahalla, mutta tuo sinun "sosiaalinen rajoitteesi" kuulosta siltä, kuin olisit joutunut oman kyynisen maailmankuvasi vangiksi. Ehkä olisi parempi, jos hankkisit vaimon ja lapsia, olisit kerralla onnellisempi. Tämän neuvon olet kuullut varmasti monta kertaa omilta vanhemmiltasi - kunnioita siis heitä.
Kiitos Ransom. Sanoit sen, mitä ajattelinkin. Kukahan täällä käy sotaa ja mitä vastaan?
Hmm kirjoitti: "Monelle lukiolaiaisellakaan ei vielä ole selvää maailman meno, armeijassa se viimeistään kirkastuu: Nopeat syövät hitaat."
Siihen nyt vaan ei mielestäni pidä alistua, vaan ennemmin tehdä jotain sen eteen, että maailma muuttuisi. Vaikka alistuminen on helpompaa.
Ikävää muuten, että koska suurin osa naisista ei käy armeijaa, heille ilmeisesti tuo maailman meno ei sitten koskaan kirkastu...
Siihen nyt vaan ei mielestäni pidä alistua, vaan ennemmin tehdä jotain sen eteen, että maailma muuttuisi. Vaikka alistuminen on helpompaa.
Ikävää muuten, että koska suurin osa naisista ei käy armeijaa, heille ilmeisesti tuo maailman meno ei sitten koskaan kirkastu...
Henri kirjoitti:
tuo puhe "tappamaan opettamisesta" kummastuttaa mua hyvin paljon. ainakaan mulle ei kukaan sanonut, miten tai mihin kohtaan pitää ihmistä ampua, että saa sen hengiltä tehokkaasti.
II/84 -palvelukseenastumiserässä (vai mikä mikä hitto se sana onkaan)
ei meille 8kk kakkua kärsineille myöskään sellaista opetettu, mihin kohtaan ammutaan. Paitsi muistaakseni vartiossa ollessa ensin varoituslaukaus ja sitten jalkoihin. Lopuksi varmaan päähän, jos ei muu auta? Tai jos sillä on mahdollisesti pommi vyötäröllä niin heti lasautetaan nuppiin?
Mutta tällaisen muistan: Kun pitää itse listiä vartija (hiivitään tietysti ekaksi sen taakse kuin mikäkin intiaani) niin aloitetaan siitä, että viilletään sen kurkku auki. Menee äänijänteet poikki eikä pysty huutamaan. Vissiin sitä sen jälkeen saa puukottaa lisääkin jos huvittaa. Kerta kaikkiaan makaaberia. Mutta vihollinen ei olekaan oikeasti ihminen. "Koskaan ei sinun pidä osoittaman pyhällä Sako-Valmetilla muuta ihmistä kuin vihollista kohti". Kyllä on asiat muistissa vielä 23 vuoden jälkeenkin - hyvin aivopesivät nuoren ihmisen.
tuo puhe "tappamaan opettamisesta" kummastuttaa mua hyvin paljon. ainakaan mulle ei kukaan sanonut, miten tai mihin kohtaan pitää ihmistä ampua, että saa sen hengiltä tehokkaasti.
II/84 -palvelukseenastumiserässä (vai mikä mikä hitto se sana onkaan)
ei meille 8kk kakkua kärsineille myöskään sellaista opetettu, mihin kohtaan ammutaan. Paitsi muistaakseni vartiossa ollessa ensin varoituslaukaus ja sitten jalkoihin. Lopuksi varmaan päähän, jos ei muu auta? Tai jos sillä on mahdollisesti pommi vyötäröllä niin heti lasautetaan nuppiin?
Mutta tällaisen muistan: Kun pitää itse listiä vartija (hiivitään tietysti ekaksi sen taakse kuin mikäkin intiaani) niin aloitetaan siitä, että viilletään sen kurkku auki. Menee äänijänteet poikki eikä pysty huutamaan. Vissiin sitä sen jälkeen saa puukottaa lisääkin jos huvittaa. Kerta kaikkiaan makaaberia. Mutta vihollinen ei olekaan oikeasti ihminen. "Koskaan ei sinun pidä osoittaman pyhällä Sako-Valmetilla muuta ihmistä kuin vihollista kohti". Kyllä on asiat muistissa vielä 23 vuoden jälkeenkin - hyvin aivopesivät nuoren ihmisen.
Korjaan: 21 vuoden jälkeen. Ei saa sanoa "anteeksi" eikä "eiku", pitää sanoa "korjaan".
Huom. Sotatila on vähän eri asia kuin rauhanaika. silloin pätevät toiset säännöt. JOS OMAA KOTIMAATA JOUTUU PUOLUSTAMAAN HYÖKKÄÄJÄLTÄ(!!) sinun on tapettava vihollinen tai vihollinen tappaa sinut. Ei sitä kukaan mielellään tee, mutta niin se vain on. Toiset sen kestää, toiset ei. Armeijassa ei todellakaan opeteta tappamista tappamisen takia, vaan äsken mainitsemaani isänmaan puolustusta. Jos se nyt enää nykyaikana kellekään mitään merkitsee.
Asuin Italiassa ja Suomen Rooman lähtystö osoitti minulle lääkärin, jonka oli määrä todeta kuntoisuusluokkani. Sain todistuksen, jossa todettiin minun olevan "absolutely unfit for milatary service". Suomalainen sotilaspiiri ilmoitti "etteivät posetiivarit ja makarooninsyöjät ole päteviä arvioimaan suomalaista sotilasta". Kun ilmottauduin Kouvolassa 5. prikaatiin sotilaslääkäri Koskinen osoitti avoimesti vihamielisyyttään ja ilmoitti, että "sotilaskuri kyllä parantaa homoseksuaalisuuden". Tätä mieltä olivat myös joukko-osastoni kouluttajat. Eläköön Suomen armeija!
"Kun ilmottauduin Kouvolassa 5. prikaatiin sotilaslääkäri Koskinen osoitti avoimesti vihamielisyyttään ja ilmoitti, että "sotilaskuri kyllä parantaa homoseksuaalisuuden". Tätä mieltä olivat myös joukko-osastoni kouluttajat. Eläköön Suomen armeija!"
Tuntuvat paremmin nuo upseerit tietävän tuosta parantamisesta - mistähän sinnekin on tuollainen vanhakantainen käsitys juurtunut. Ainakin sillä on siellä hyvä kasvualusta =D.
Tuntuvat paremmin nuo upseerit tietävän tuosta parantamisesta - mistähän sinnekin on tuollainen vanhakantainen käsitys juurtunut. Ainakin sillä on siellä hyvä kasvualusta =D.