En jaksa olla

Taas ajatukset pyörivät samaa rataa. Pelkään jääväni loppuiäkseni yksin, kun en aikoinani nuorena uskaltanut hyödyntää poikajumaluusaikaa vaan kävelin suoraan ansaan. Vakiseksikumppania minulla ei ole ollut vaimoni kuoleman jälkeen eli runsaaseen vuosikymmeneen. Satunnaisia varastettuja hetkiä miesten kanssa kaappihomojen tapaan vain. Kovaa elää parikolmikymppisenä sillä tavalla. En vain oikein jaksa enää. Nyt minua tunnutaan painostavan uuden naisen hakemiseen, kun poikanikin on jo teini-ikäinen. Kohta kai aletaan pitää epäilyttävänä, kun ei uutta naista näy. Tässä on kuin puun ja kuoren välissä. Kivoja heteromies(työ)kavereita on, mutta he varmasti kääntäisivät minulle selkänsä, jos saisivat tietää, että miehen minä haluan.

Pelkään vain, ettei vastaanotto olisi kovin lämmintä homojenkaan keskuudessa iältään noin kolmivitoselle vasta-alkajalle. Olen miettinyt sitäkin, että minkälaista parisuhde-elämää kaksi miestä voi yhdessä viettää. Mies kun haluaa hallita ja vallita, eikä koskaan tiedä milloin mukavan seuramiehen persoonallisuudesta paljastuu se dominoiva puoli. Sain itse tuosta kerran kovan opetuksen, kun lähdin erään helppona nakkina pitämäni kotkolta vaikuttaneen miehen kotiin. Tiedostin yhtäkkiä olevani itseäni isokokoisemman ja voimakkaamman panohaluisen miehen seurassa ja minua siinä köyrittiin eikä toisinpäin. Olen lyhyehkö ja hintelä enkä edes kovin hyvä henkisen tason voimanmittelöissä, joten koko ajatus miehen kanssa asumisesta on vähän pelottava.

En kuvittele, että ongelmani ratkeavat täällä kirjoittelemalla, mutta tarjoan itseni varoittavaksi esimerkiksi vähän samalla tavalla kuin kouluissa puhumassa kiertävät liikenneonnettomuuksissa vammautuneet ihmiset.

Takaisin masturboimaan. :(

Voih

Tuota siis useimmat meistä on käyny saman läpi. Siis mä oon vasta 24 vuotias ja luulin aikanani että kaikki muka kääntäisivät selkänsä kun haluan miestä ittelleni. Noh kävi täysin päinvastoin. Sen jälkeen kun tein päätöksen että kaapista ulos ja tulin kaapista ulos niin välit ovat lähinnä parantuneet. Olen opiskelija ja kerroin myös luokkatovereille. Sattuipa siinä montaa hassua juttuakin samalla kun kerroin "hetskut" rupes ehdottelemaan että haluis koittaa seksiä ja löytypä yksi ihastunutkin sieltä tovereiden keskuudesta :)

Olet nyt 35. Et vielä ihan ikäloppu vaikka nuoruus hukassa onkin. Eli jos nyt toimit niin sulla on vielä erinomaiset mahdollisuudet saada itsellesi mahtava ja täyteläinen loppuelämä. Ja onhan sulla sellainen asia mitä monella meillä ei ole. Lapsi. Melkein täysikasvuinen jopa :) Ole ylpeä siitä ja ei muuta kuin etsimään miestä vain rohkeasti.

Ongelman ratkaisuhan alkaa ongelman tiedostamisella :) Sä oot ongelman tiedostanut ja myös jo ratkasumallit. Ei se tartte enää kun ratkasta.

Koitahan nyt pärjätä!

P.S.

Ei kaikki meistä halua hajottaa ja hallita, suhde voi olla myös erittäin rakastava ja mahtava. Sulla oli tuon dominoivan tapauksen kanssa vain huono tuuri.

Kyllä meitä on joka lähtöön. Mä uskon, että kaikille löytyy se "oikea" jossakin vaiheessa. Pitää vain uskaltaa olla ja ei saa jäädä paikalleen. Elämäänsä voi rikastuttaa esim. opiskelulla tai harrastuksilla, joiden parista tutustuu ihmisiin aivan eri tavalla, kun vain kerää rohkeutta ja on oma itsensä eikä alistu ennakkoluulojen vietäväksi. Helppoa se ei ole, mutta ei mahdotonta.

Ei kai Tomi syyllisty vääriin stereotypioihin tyyliin "mies haluaa aina hallita" jne...

> Faery:
> vääriin stereotypioihin tyyliin "mies haluaa aina hallita"

Ei kai siinä nyt mitään väärää ole jos haluaa olla mieluummin top?

> Tomi:
> Kohta kai aletaan pitää epäilyttävänä, kun ei uutta naista näy.

Jos tarkoitat poikaasi, niin tuskin hän salaa miettii asiaa ja paheksuu isäänsä joka ei ole hommannut hänelle äitipuolta. Teinillä on kyllä isompiakin huolia. Leskellä sitä paitsi on "oikeus" olla vaikka loppuelämänsä yksin ilman isompia selittelyjä, joten heterokaveritkaan tuskin vaativat paljon hämäystä jos et uskalla heille kertoa.

Pohdittavaa vielä (ei siis ehdotus kertoa vaan ihan oikeasti vain mietittävää): poikasi alkaa lähestyä aikuisikää. Miten suhtautuisit jos hän toisi joku päivä poikaystävän kotiin? Niin ei tietenkään *luultavasti* käy, mutta mahdollista se aina on. Sanoisitko, että no niinhän minäkin, mutta en vain ole ikinä kertonut sinulle vai yrittäisitkö pitää salaisuuden loppuun asti?

Hapatus... mä kyl tarkotin ihan jotain muuta mihin vastasit.

Miehillä nyt vain sattuu olemaan jalkojensa välissä hallitsemiseen tarvittava valtasauva. Uskon vakaasti, että parisuhteessa koko parisuhteeseen vaikuttaa se, miten valtasauvoja seksuaalisessa mielessä käytetään. Homojen parisuhteitten reaalitodellisuutta paremmin tuntevat toivottavasti valaisevat asiaa.

Yksi homostereotypia on peräisin Ralf Königin sarjakuvista, joissa (lähes) kaikki homot ovat seksuaalisesti aktiivista (hetero)tosimiestä (ikuisesti) odottavia kanoja. Olisi kiva kuulla arvioita siitä, missä määrin se on totta.

Tällaiset "valtasauvateoriat" taitavat olla peräisin kivikaudelta, jolloin dominoiva uros kolkkasi naaraan ja vei hänet luolaan alistettavakseen (ja kukahan sitäkään on ollut dokumentoimassa).
En usko, että tällaiseen pseudotieteeseen perustuvat parisuhteen valta-asetelmat ovat enää voimissaan edes heterosuhteissa - toivottavasti ainakaan.

Kyllä seksi on seksiä ja muu käytännön elämä sen ohessa parisuhteessakin sitten aivan jotain muuta. Ainakin meillä.

Sarjakuvien karikatyyrejä ei kannata ottaa niin tosissaan, Ralf König vain käyttää taitavasti hyväkseen yleisiä ennakkoluuloja ja haluaa itse asiassa karistaa vähemmäksi yleisiä käsityksiä machoilevista muka-dominoivista uroista.

Tosielämässä ihmiset osannevat käyttää aivoja genitaaliensa sijaan ja järjestää keskinäiset suhteensa järjen ja tunteiden pohjalta, yrittämättä pusertaa itseään mihinkään kyökkipsykologien mustavalkoiseen roolimaailmaan.

Huhhuh. Tuntuu pojat sisäistäneen top-bottom-stereotypian vähän liian perusteellisesti ja vieläpä johtaneet sen pohjalta elämänfilosofian tai ainakin teorian ihmisyydestä. Mun kokemuksen mukaan ihmissuhteet on aivan liian monimutkaisia pelkistettäväksi rooleihin sängyssä. Kaiken lisäksi asetelma saattaa vaihdella: Yhden suhteen kanssa tyyppi on enimmäkseen bottom ja toisen kanssa enimmäkseen top, eikä asento millään tavalla näy suhteen muilla osa-alueilla. Sitä paitsi monissa homosuhteissa ei edes juuri harrasteta anaaliseksiä. Unohtakaa jo heteroseksistinen mies-nainen -asetelma homosuhteissa!!!

Mikä se sellainen suhde on jossa ei yhdyntää harrasteta?

- kaverisuhde

kaikki eivät harrasta anaalisexiä....

Niin, eipä tuo peppuseksi taida ihan joka homopariskunnan taloudessa olla likikään seksinharrastamisen muoto numero 1. Minne unohtuivat käsi, suu ja moni muu? Ehkä pornovideoissa anaali on se ainoa oikea maali, mutta täytyy sanoa, että aika rajoittuneesta käsityksestä on kyse, jos olettaa että jokaisen homon elämän kliimaksi sängyssä on anaaliyhdyntä.

Ja hyvä on muistaa, että sängyn ulkopuolellakin on (kai) elämää. Kaverin ja kumppanin erottaa mielestäni vaikkapa siitä, että kumppanin kanssa mahdollisesti "leikitään kotileikkiä" - tehdään ruokaa ja syödään yhdessä, nukutaan yhdessä, käydään leffassa yhdessä... vaikka ei välttämättä asutakaan samassa osoitteessa.

Kuten tuossa ylempänä joku jo totesikin, ei suhteen valtasuhteita voi sängyn kautta oikein määritellä. Hyvin yleistä tuntuu olevan se, että sängyssä päällä oleva ja aktiivinen osapuoli ei ole arkielämässä se joka luo muulle yhteiselämälle suuntaviivat. Tasapainottavat tekijät?

Suuntaviivojen luomisen dynamiikka kahden miehen suhteessa askarruttaa minua kovasti. Vaikkei peppuseksiä olisi suhteessa ollenkaan, voi toinen osapuoli silti edellyttää kumppaniltaan säyseää ja nöyrää mieltä. Terveen miehen luontoon kuuluu johtoasemaan pyrkiminen.

Rekisteröidyissä parisuhteissa on havaittu olevan miesten kesken usein huomattavan suuria 15-30 vuoden suuruisia ikäeroja puolisoiden välillä. Z-lehti uutisoi asiasta kuluvan vuoden alkupuolella. Ehkä jonkinlaista isän ja pojan roolien ottamista pidetään pienempänä pahana kuin sarvien kalisuttamista arvojärjestyksen selvittämiseksi kahden iältään tasavertaisen miehen kesken.

"Terveen miehen luontoon kuuluu johtoasemaan pyrkiminen."

Mihin tämä perustuu? Eikö siis kahden miehen parisuhteessa se, joka ei pyrikään kaikessa johtoasemaan, ole yhtä terve kuin toinen?

Vierastan edelleen pitkän oman kokemukseni ja muiden parisuhteista tekemieni havaintojen perusteella vahvasti tällaisia yksioikoisia roolipäätelmiä. Samalla tavoin kyseenalaistan ne kyllä myös heterosuhteissa. Kaksi "tervettä" eli tunne-elämältään ja omanarvontunnoltaan kypsää aikuista ihmistä osaa järkeillä sen verran, että kumppaneiden roolit loksahtavat paikoilleen ilman sarvien kalisteluja, saati "arvojärjestyksen" määrittelyä. Toinen tai toinen on yksinkertaisesti pätevämpi joissakin asioissa. Ei siinä mitään taisteluja tarvita. Viisas on se, joka myöntää toisen paremmuuden tietyissä hommissa ja tunnistaa omat vahvuutensa joissakin muissa. Sokea johtoasemaan pyrkiminen miehisyyden vaatimusten täyttämiseksi on silkkaa typeryyttä.

Totuus ei etukäteen miettimällä valkene. Pitää vain tehdä ja mennä. Eri vaihtoehtoja voi pyöritellä loputtomiin. Tottakai uusi ja outo pelottaa, mutta kumpi pelottaa enemmän uudet mahdollisuudet vai se, että sama vanha vaan jatkuu jatkuu ja jatkuu...?

Ei taida kellään teillä olla pitkäaikaista kokemusta kahden ihmisen välisestä kummpanuudesta ja yhteiselämästä...hohhoijjaa!

Olisiko 12 vuotta pitkä aika?

Jukka kirjoittaa:

"Kyllä meitä on joka lähtöön. Mä uskon, että kaikille löytyy se "oikea" jossakin vaiheessa. Pitää vain uskaltaa olla ja ei saa jäädä paikalleen. Elämäänsä voi rikastuttaa esim. opiskelulla tai harrastuksilla, joiden parista tutustuu ihmisiin aivan eri tavalla, kun vain kerää rohkeutta ja on oma itsensä eikä alistu ennakkoluulojen vietäväksi. Helppoa se ei ole, mutta ei mahdotonta."

Hoh hoijaa itsellesi, Jukka. Onko latteampaa hymistelyä nähty. Ei kaikille mitään "oikeata" löydy, ei ikinä. Sori vaan mutta niin se vaan on, ei siinä rohkeudet ja harrastukset auta.

Jukalle

Olisiko 30 vuotta minkäänlainen kokemus kahden ihmisen parisuhteesta? Tuli meinaan juuri juhannuksen aikoihin 30 vuotta täyteen.

Hyvä! Provokaationi onnistui ja sain selville vähän kirjoittajien taustoista. Vaikuttaa siltä, että porukka onkin kokeneempaa. Mulle vain tuli sellainen kuva, kun asioita pohditaan ja esitetään jotenkin niin suppeasta ja skemaattisesta näkökulmasta, ihan kuin ihminen olisi jokin ohjelmoitu kone ja olisi vain yksi oikea tapa elää. Lisäksi hieman naiviuteen vivahtavat kommentit rooleista sun muista antoivat sellaisen kuvan.
Ehkä sitten minulla on erilainen "ihmisihanne" tai jotain, kun kuvittelen, että ihmiset kaipaavat toistensa luo, mutta jotenkin nämä mallit sun muut käsitykset ja asenteet sekä muut seksuaalisuusmallit ohjaavat ihmisiä toimimaan jotenkin sillai, että on paljon yksinäisyyttä. Toisaalta taas ei olla valmiita luopumaan itsenäisyydestäkään kovin helposti ja pikku vaikeuksien edessä tehdään rajuja irtiottoja. Lisäksi on aika hauska huomata, että olenkin optimisti, enkä syvä realisti-pessimisti, niin kuin olen luullut olevani.
No summa summarum, pointtini on siis, että todellakin uskon siihen, että meitä on niin paljon, että jokaiselle riittää "joku", kunhan vain ei jää ruikuttamaan tai ole liian itsekäs.

Vapaita miehen kanssa parisuhdetta haluavia miehiä ei ole kovin paljon. Jos siis rajaan tuosta pienestä joukosta pois vaikka tupakoijat, päihdeongelmaiset, ylipainoiset, yli 45-vuotiaat, (pitkäaikais)työttömät ja HIV-positiiviset, olen jo ehkä pelannut itseni ulos parisuhdemarkkinoilta, vaikken ole edes vaatinut noilta osin itseäni parempitasoista kumppania vaan ihan vain minimitason kriteerit ylittävää miestä.

Argh. Et liene tosissasi...? Toki sitä saa kriteerejä esittää, mutta sillä saattaa jättää monta ihanaa tyyppiä ulottumattomiin. Oletko ajatellut että joku saattaa tuon listan nähtyään lisätä sinut omalle this-me-not-want-listalleen? :)

Juuh, näin on. Kun oikein on 'picky' ja muutenkin epätoivoinen asenne elämään niin ei sellainen tee vaikutusta. Ihmiset haluaa iloa elämään ja onnellisia ihmisiä lähelleen.

"tupakoijat, päihdeongelmaiset, ylipainoiset, yli 45-vuotiaat, (pitkäaikais)työttömät ja HIV-positiiviset"

Älkää nyt ymmärtäkö väärin, mutta tuosta listasta itsekin voisin allekirjoittaa 5 kohtaa, ilman mitään omantunnontuskia. Työttömyys ei minusta kuitenkaan kuulu hylkäämiskastiin.

Ei liene hirvittävä rikos vaatia esim. savutonta kumppania, jos ei itse polta, tai antijuoppoa jos itselle ei alkoholi isommin maistu? Sama pätee muihinkin noista.

Minusta tietty vaatimustaso on itsensä kunnioittamista. Sanoisin että ei se ilo parisuhteesta synny siitä, että se parisuhde on olemassa, vaan siitä, että molemmat ovat enemmän tai vähemmän samalla aallonpituudella, ja osaavat nauttia samoista asioista.

Kuvitellaan, että itse alkaisin olemaan, machon tupakkia polttavan, ja 3 kertaa viikossa rapakännit vetävän pojan kanssa. No, jollain tasolla voisin olla ehkä onnellinen siitä, että on edes joku, mutta kuitenkin tunnen itseni sen verran hyvin että pidemmän päälle se suhde ei tulisi kestämään. Miksi siis vaivautua teeskentelemään, ja kuvitella että kaikki järjestyy, kun sydämessään tietää, ettei ole paljon mitään yhteistä?

Ja jos pidätte noita vaatimuksia pinnallisina, niin kertokaa minulle mitä suhteessa( tai elämässä ) pitäisi sitten arvostaa? Elänen siis valheessa jos elämäni koostuu vain (lähes) raittiudesta, ja omasta itsestään huolehtimisesta yms yleismaallisesti hyväksi tunnustettavasta hömpästä? Niin ja vielä, mistä asti ns. terveet elämäntavat ovat olleet halveksittava asia?

... Ja taas loin säkeet ajatusvirran voimalla, lukekaatten siis rivien välistä, oi rehdit veljeni.

Itse vierastan tuollaisten ei-toivottujen ominaisuuksien listaamista lähinnä siksi, että jos lähtee 'ostoslista' kourassa sitä oikeaa etsimään, tarpeeksi hyvin varusteltua herkkukauppaa sattuu harvoin kohdalle. Mielestäni ihmisiä ei voi luokitella tiettyjen yksittäisten ominaisuuksien mukaan 'hyviin' ja 'huonoihin' tai 'sopiviin' ja 'epäsopiviin'. Ihminen on aina kokonaisuus, ja jos jonkin mielivaltaisen kriteerin perusteella kieltäytyy näkemästä tuota kokonaisuutta, etsimisestä saattaa tulla aika epätoivoista puuhaa.

Noista edellä luetelluista ominaisuuksista peruuttamattomia ovat vain HIV-positiivisuus (tällä tietoa) ja yli 45-vuotiaisuus. Toisaalta jokaisesta tulee (jos luoja suo) joskus yli 45-vuotias, ja toivottavasti ei HIV-positiivista, mutta sekin on mahdollisuuksien rajoissa. Muut ominaisuudet ovat vaihtuvia, ne saattavat tulla joskus vastaan tai hävitä.

Mitä yritän sanoa on, että ihmissuhteisiin kannattaa suhtautua kohtuulliseen rajaan saakka avoimesti. Kaikki ostoslistan kriteerit täyttävä tyyppi voi olla muuten täysi idioottilurjus ja käänteisesti, täysin epäsopivaksi luokiteltu yksilö aivan ihana ihminen.

Tomi:

"Kivoja heteromies(työ)kavereita on, mutta he varmasti kääntäisivät minulle selkänsä, jos saisivat tietää, että miehen minä haluan."

"Pelkään vain, ettei vastaanotto olisi kovin lämmintä homojenkaan keskuudessa iältään noin kolmivitoselle vasta-alkajalle."

Koskaan et voi etukäteen varmasti sanoa mikä on ihmisten reaktio, jos et anna tilaisuutta... Olen oppinut, että niille joita eniten pelkäät selkänsä kääntäviksi kannattaa myös antaa tilaisuus..

Homo- ja lesboparisuhteet ovat usein paljon tasa-arvoisempia ja emotionaalisesti avoimempia kuin heterosuhteet, koska kummallakaan osapuolella ei ole yhteiskunnan valmiiksi luomia "parisuhdelokeroita", vaan kumpikin saa vapaasti olla oma itsensä (heikkouksineen ja vahvuuksineen). Tuon "Mahtisauva" puheen jätän ihan omaan arvoonsa.. Mutta siis näyttää siltä, että kirjoittaja on aika hyvin (tai siis pahasti) sisäistänyt heteronormatiivisen rooliajattelun. Miehen pyrkimyksessä hallita kumppaniaan ei ole mitään ns. "luonnollista" tai jaloa, tavoiteltavaa. Heteromaailmassakin olisi varmaan aika tajuta, että vaikka ihmiset ovatkin erilaisia niin olemme silti kaikki samanarvoisia.