Työn teko ei ole järin kiinnostavaa. Olen kuitenkin tämän päivän maattuani kotona varsin valmis palaamaan hommiin vaikka sitten puolikuntoisena.
Muutto pois Tampereelta on kokoajan mielessä, eikä muutenkaan mikään tunnu olevan oikein. Paremminkin sanottuna, kaikki on hyvin mutta se jokin tästä nyt puuttuu. Olen ujo kun tulee kyse tytöistä. Olen niin ujo, etten saa mitään aikaiseksi, en pyydettyä ulos, en sitten viimein saa suutani auki jos kahville asti olemme eksyneet, saati sitten etteikö viimeinenkin itsenäisyyteen kangistunut aivosolu juuri sillä kriittisellä hetkellä lähetä miljoona impulssia jalkoihini ja ennen kuin huomaan olen jo liian kaukana edes pyytääkseni uskottavasti anteeksi. Huoh.
Joskus on kovin raskasta olla sitoutumiskammoinen perheestä ja omakotitalosta, sen oikean naisen kanssa, haaveileva silloin tällöin keskenkasvuinen tyttö..
