• Emilie

Herää monta kysymystä.

Unettomat kesäyöt jatkuu edelleenkin.

Herätti monta kysymystä tuo tämän iltainen unen yritys.

Kävin tänään hyvän ystäväni kanssa muutamalla oluella.. (joka myös on Bi-seksuaali)
ja pisti väkisin ajatukset rullalle pienessä humalassa..

Olen aina kovasti tuntenut vetoa ystävääni kohtaan,
ja vasta puolisen vuotta sitten sain tietää hänenkin tuntevan seksuaalista vetovoimaa myös naisia kohtaan.

Tulin vasta puolisen vuotta sitten ulos kaapista, ja ystäväni tunnusti hieman sen jälkeen omat tuntemuksensa minulle, muttei silti ole sitä yhtä avoimesti kertonut ystävillemme kuin minä.

..kuitenkin..

Olen aina hieman aavistellut ystäväni tuntevan jotakin minua kohtaan, ja sainkin sen selville n.viikko sitten, kun olimme olleet tuulettumassa Tampereen yö-elämässä.
Kun palasimme ystäväni asunnolle, hän yritti enemmän kuin vähän saada minut "makkarin puolelle."
Kuitenkin kieltäydyin, koska pelkäsin että ystävyytemme menisi pilalle auringon koittaessa.
Ja tänäänkin vaihdoimme sähköisiä katseita pöydän toiselta puolelta toiselle olut tuoppien ylitse.

Olen seurustellut erään miehen kanssa n. nelisen vuotta, ja rakastan häntä,
vaikkakin parisuhteessamme on tonneittain ongelmia, joita emme tahdo saada selvitettyä.

En kuitenkaan pääse mitenkään ajatuksesta yli..
..minusta ja ystävästäni.

Raastaa tämä ajatus..
..yritän kuitenkin unohtaa sen parhaani mukaan, koska se todennäköisesti pilaa ystävyytemme, sekä parisuhteeni.

Todella ärsyttäviä tällaiset yöt.

***

Luojan kiitos sain tänään tehtyä hieman sitä sisustussuunnitelmaa jonka pitäisi olla tiistaina tehtynä..
Olisin muuten todella kusessa sen kanssa :D

Ja Kelalta tuli opintotuetkin etuajassa.
Minun piti ehtiä tekemään muutoslappu asumisestani,
ja nyt on ensikuussa hirveä rumba. kun joudun todennäköisesti palauttamaan suurimman osan.

..Vihaan tuollaisten lappujen täyttöä, ja nyt tämä menee vielä vaikeammaksi.
Ihan kuin stressiä ei muutenkin jo olisi joka asiasta!!

Ja tulipas eilen tehtyä suursiivous!
Pääsi siinä mopin varressa hieman agressiivioita purkamaan.. :D

***

Oli kyllä taas enemmän kuin hyvä ajatus käydä oluella! :D
..tai no..
eihän se nyt tietenkään yhteen jänyt..
tuli siinä muutaminen kiskottua,
ja jauhettua enemmän kuin vähän kakkaa. :p
Pienehkö humala vieläkin päällänsä.

Kamalasti sekin huolettaa, että mistäs sitä repisi "ylimääräiset" 62e. että Block Festeille pääsisi tämän kuun loppu puolella.
En millään tahtoisi jättää välistä, kun oli niin saamarin hieno meno viimekin vuonna!!
Kaippa sitä tarvii keksiä jotan extreme keinoja :'D
Kaupan nurkalle persii paljaana.
.. no tuskimpa.

Mustikoita nyppimään :'D

Mutta kaippa sitä taasen tarvii mennä savukeelle, ja sänkyyn pyörimän toivoen, että uni nappaa.

Kauniita unia :)