Elämän ylä- ja alamäissä

Tein eilen jotain anteeksiantamattoman typerää.
Minulla ei pitäisi olla enää ystäviä, että en voisi satuttaa heitä.

Silti minulle kerrottiin eilen kaksi kertaa, että he rakastavat minua.
Tiedän sen. Ja rakastan minäkin heitä.
Mutta rakkaus ei tuo toimeentuloa. Rakkaus ei ratkaise ongelmiani.

Vaikka he ovat tärkeimpiä ihmisiä elämässäni, he eivät voi ruokkia ja majoittaa minua (tai vaikka voisivatkin, kieltäytyisin kunniasta).
Mutta aika selittää tulee ehkä toiste.

En osaa sanoa mitä he eilen tunsivat, mutta oma oloni oli koko päivän todella huono. Kaipaan kovasti kosketusta ja he ovat liian kaukana auttamaan minua siinä.
Soitin kyllä. Aamun puhelu oli täynnä hiljaisuutta. Nautin puhelun taustamelusta, heidän äänistään, kuuntelin sitä, kuinka he ovat olemassa. Tärkeät ihmiset.
Myöhemmin päivällä oli enemmän puhetta.

Pyysin kyllä anteeksi, mutta en tiedä kuuluiko se oikeasti sinne toiseen päähän.

Opinko jotain?
Sinusta välittää useampi kuin luulet.
Ystävät (myös eläinystävät lasketaan) ovat korvaamattomia
Älä enää ikinä tee noin.