Mä tuun miettineeks aika usein nykyään mun seksuaalisuutta. Mut on kasvatettu siitä uskossa että lesbous/homous on sairaus ja olihan se aika shokki yläasteella tajuta,että tunteet erästä kaveriani (tyttöä) kohtaan eivät olleet ihan normaalilla kaveritasolla.
Vähitellen sitä kumminkin oppi elämään asian kanssa,siihen että en ole sairas vaikka välillä joku tyttökin aiheuttaa rytmihäiriöitä ja niitä kuuluisia perhosia vatsaan. Tuolle ensimmäiselle tyttöihastuksellekin kerroin ensimmäisten joukossa suuntautumisestani ja hän otti asan varsin hyvin-vaikka ilmoitti painokkaasti olevansa itse hetero.
Viime talvena olin niin onnekas että sain ensimmäisen kerran vastakaikua "uudelta" tytöltä tunteilleni ja olin onneni kukkuloilla sen muutaman viikon mitä seurustelimme-eikä ero ollut mun idea... Syyksi sain kesällä edessä olevan muuttoni,tyttöystävä ei halunnut 60km:n välimatkaa muhun.
Tänä syksynä omilleni muutettua oon alkanu oleen avoimempi itseni kanssa,uskalsin mukaan näihin Setan juttuihin ja lähes jokainen kaveri tietää suuntautumisestani. Kun vielä saisin äidilleni kerrottua,tultua siitä surullisen kuuluisasta kaapista ulos,viimeinenkin raskas kivi putoisi sydämeltäni...
