Paluu todellisuuteen

Tilatiedoista puuttuu apaattinen. Taitaa puuttua monta muutakin mielentilaa.

Aiemmasta kirjoituksestani onkin paljon aikaa. Puolitoista vuotta. Tuona aikana luulin löytäneeni sen ihmisen jonka kanssa tulisin viettämään loppuelämäni ja menettää sen. Onnistuin elämään onnellisuuden kuplassa, missä hylkäsin kaikki ajatukset siitä, ettei suhde kestäisi. Olen naiivi, sen toki tiesin jo entuudestaan. Paskamaista on, että ensin kyseinen ihminen kaikin keinoin murtaa suojamuurini ja sitten selviää, että toinen valehtelee, pettää ja ties mitä muuta. Ja nyt sitten olen apaattinen, koska on parempi olla pohtimatta asiaa liiaksi ja tulla hulluksi prosessissa, kun en kuitenkaan saa vastauksia niihin kysymyksiin, joita haluaisin esittää. Onnistuin muutenkin tuona aikana hyväuskoisuuttani kusemaan elämäni niin totaalisesti, että en oikein tiedä mitä tässä enää tekisi.

Olen nyt pikkuhiljaa palaamassa takaisin tuosta kuplasta ihmisten ilmoille ja huomaan jälleen kaipaavani sitä naisyhteisöä, jota alunperinkin lähdin etsimään. En ole vielä uskaltautunut ulos baariin tai sinkkuryhmiin koska pelot ovat edelleen samat kuin aiemmin. Suurin ongelmahan on se, että on ulkopuolisen tunne eikä oikein tiedä miten ottaisi kontaktia. Samoin liikekannalla oleva porukka tuntui ainakin puolitoista vuotta sitten olevan iältään sen verran nuorta tai vaihtoehtoisesti vakiintunutta, etten osaa siinä löytää paikkaani. Tai sitten kävin väärissä paikoissa.

Haluaako joku vinoporukka adoptoida kohta kolmekymppisen ongelmaisen naisihmisen?