Ollakko lesbo vaiko eikö olla?

Jäin pohtimaan syitä omaan myöhäiseen ulostulooni (olkoonkin, että olen virallisesti vasta tullut ulos itselleni ja joukolle tuntemattomia internetin käyttäjiä, jotka eivät tiedä kuka olen), enkä ole onnistunut mitään selkeää vastausta rakentamaan. Olisi helppoa, mikäli vanhempani olisivat olleet jotenkin erityisen ahdasmielisiä tai olisin ollut viime päiviin saakka kiihkouskovainen. Vaikka syy ei ole kummassakaan, on molemmista asioista ehkä sittenkin palasia, jotka ovat osallisia kaapissa pysymiseeni.

Kun olin noin viidentoista vanha halusin korvakorun - nimenomaan vain yhden renkaan toiseen korvaan. Isäni tokaisi, että sitten kun olet vanhempi voit olla lesbo kaikessa rauhassa, mutta nyt et kyllä vain yhtä korvista ota. Tilanne on jäänyt mieleeni erityisesti kahdesta syystä: ensinnäkin muistan lukeneeni jostain lehdestä jonkin artikkelin, jossa nimenomaan puhuttiin, että homot ja lesbot käyttävät vain yhtä korvakorua ikään kuin tunnistusmerkintänä (ei minkäänlaista mielikuvaa, mistä moisen jutun olin lukenut, sillä en ole sittemmin vastaavaa kuullut), mutta vaikka en ajatellut itseäni lesboksi pidin ideasta, että olisi vain yksi korvis. Toiseksi olin hyvin ärtynyt siitä, että isän mielestä olisin lesbo, mikäli toteuttaisin ajatuksen. Tämä taisi myös olla ensimmäinen kerta, kun vanhempieni suunnalta tuli pieni vihje, että he epäilevät minun olevan naisiin päin - minua se vain ärsytti.

Teini-ikäisenä liikuin uskonnollisissa piireissä, eikä lesbous ollut enää minkäänlainen vaihtoehto minulle. Voin tosin melkoisella varmuudella sanoa, että en kuitenkaan teini-iässä erityisemmin tuntenut vetoa naisiin (tosin teini-ikäkin alkaa mielessäni olla melkoisen harmaata massaa hyvien unohdustaitojen ansiosta, että en varmuudella pysty sanomaan), mutta en tiedä voiko aikaa sinällänsä tutkia puolueettomasti uskonnollisten vaikutteiden tähden. Usko teki lopulta yhteentörmäyksen elämäni muiden arvojen takia - esimerkiksi juuri homoseksuaalien syrjimisen tähden, mitä en pitänyt hyväksyttävänä.

Sain jossain vaiheessa päähäni ajatukseni, kun en vieläkään ollut varsinaisesti rakastunut kehenkään, että en vain ole löytänyt sitä oikeaa miestä, joka saisi tunteeni hyrräämään ja joka tuntisi vetoa minuun. Myönnettäkööt, että minulla on kuitenkin pitkin ikääni ollut ihastuksia miehenpuoliin (tämän vuoksi en ole vielä niin varma siitä, että olenko varsinaisesti lesbo vai bi), mutta niitä on vuosien saatossa ollut hyvin vähän. Olen ollut hyvin nirso sen suhteen, että kehen ihastun ja on saattanut mennä vuosia, että kukaan ei vain kertakaikkiaan ole kolahtanut. Jossain vaiheessa kuvittelin olevani aseksuaalinen, mutta ymmärsin pian, että asian laita ei voisi olla kauempana todellisuudesta.

Tähän mennessä olen tuntenut vain vastenmielisyyttä niitä miehiä kohtaan, jotka ovat osoittaneet minulle kiinnostustaan. Elämäni aikana minulla on ollut yksi seurustelusuhde miehen kanssa, ja sitä ei voi oikein miltään kantilta katsoen sanoa vakavaksi. Itseasiassa ryhdyin seurustelemaan, koska en osannut kieltäytyäkään, vaikka olin koittanut vältellä tilannetta pitkän aikaa. Näin jälkeenpäin mietittynä asia on melko huvittava, ja aika hukkaan mennyttä aikaahan tuo oli varmasti molemmille.

Tämän yhden epämääräisen tapauksen lisäksi en siis ole seurustellut enkä näin ollen tuonut ketään vanhemmillenikaan näytiksi. Se taas johti pian siihen, että sain kuulla vihjailuja siitä, että kyllä sen tyttöystävänkin saa tuoda kotiin. Varmaan asia, jonka monet kuulisivat ilomielin, mutta olin jälleen ärtynyt asiasta. En kertakaikkiaan tiennyt mitä olin ja vaikka suhtauduin avomielisesti homoseksuaaleihin ja heidän oikeuksiinsa, en identifioinut itseäni kyseiseen ryhmään kuuluvaksi taikka erityisemmin edes pohtinut asian mahdollisuutta. Jotenkin suljin koko vaihtoehdon pois, koska vanhempieni mielestä olin ilmeiestikin lesbo. Ja kun sitten lopulta huomasin, että olin kuin olinkin kenties kiinnostunut naisista, oli mielessäni nimenomaan se, että vanhempani olivat niin monta kertaa asiasta vihjailleet ja olin joka kerta onnistunut asian kieltämään. Miten siinä vaiheessa enää muutat vastaustasi?

Mietin myös sitä, että voiko todellakin olla niin, että jos kiinnostukseni naisiin on herännyt niin myöhään, niin voiko se olla todellista? Osaltaan tähän vaikutti myös se, että kaveripiirissäni heterot ovat vähemmistönä, joten kun olin kerran tullut heterona ulos kaapista, ei minulla enää ollut oikeutta vaihtaa suuntautumistani. Tai jos tulisin ulos kaapista lesbona tai binä, niin tekisin sen vain, koska muutkin ovat. Muistan kyllä sen, että kun itseäni heteroksi väitin, oli pieni ääni päässäni toista mieltä, mutta vaiensin sen.

Kuitenkin huomatessani, että seksifantasiani ei ole enää kunnon seksifantasia ilman naista, vaan ainoastaan kuvitteellisella - vaikkakin kehittyneellä - dildolla leikkimistä, lieni minun pakko tulla siihen tulokseen, että en ihan heterokaan ole. Elättelin pitkään toivoa, että kohtaisin jossain naisen, johon rakastuisin ja joka rakastuisi minuun, sillä sellaisen jälkeen kaapista ulos astuminen olisi niin paljon helpompaa. Kyseisenlaisessa tapauksessa olisin saanut itsenikin vakuutettua siitä, että en vain tiennyt ennen kuin tämä yksi ihminen tuli elämääni. Mutta nyt joudun haparoimaan ajatuksineni ilman tuollaista tukikeppiä, sillä mitään naista ei tullut - ainoastaan kyllästyminen siihen, että vakuutan aina itselleni ja muille olevani hetero, vaikka tiedän että sitä en ainakaan ole.

Kerran ollessani humalassa, tulin ystävälleni kaapista ulos binä. Vuosi taisi olla 2002 tai 2003 - en ole aivan varma. Vuosi 2002 oli kuitenkin nimenomainen aika, kun tiesin - vaikkakaan en myöntänyt - että tunsin vetoa myös naisiin. Siitä lähtien on asia ollut työstämisen alla. Ehkäpä tarpeeni lokeroida itseni on turhan suuri, mutta kun heitin heterolapun roskakoriin, olisi tyhjään tilaan kiva saada jokin uusi raapustus. Niin kamalalta kuin se kuulostaakin, olisin melkein mieluummin identiteettini kanssa selvillä vesillä, vaikka olisinkin joutunut taistelemaan vanhempieni kanssa ja pelkäämään jopa hylkäämistä, kuin elänyt tässä sekamelskassa, joka pääni sisällä asian suhteen on.