• nv

Ambulanssi

Olisi töitä tehtävänä (ja pitkälle yöhön näyttää menevän niiden kanssa), mutta siitäkin huolimatta lueskelen nuoren norjalaiskirjailijan Johan Harstadin novelleja teoksessa Ambulanssi (joka on suomeksi ilmestynyt 2008 Katriina Huttusen suomentamana). Täytyy myöntää, että pidän tällaisesta kielestä, toteavasta, ehkä karustakin – sellainen sopii näihin pieniin tarinoihin. Ambulanssin novelleissa inhimillisen kommunikaation vaikeudet ja suoranainen epätoivo näyttäytyvät – mutta jotenkin näissä absurdeissa maisemissa epätoivo ei voita sittenkään. Ja jossain kiitää aina ambulanssi.

Kylpyhuoneessani viemäri haisee jo kolmatta päivää, vaikka aina siistissä kodissani jopa suihkun lattiakaivo on puhdas. Puhtaanvalkoisena kiiltävän lavuaarin viemäri kuitenkin röyhtäilee ja tuoksahtaa. Hajulukossa ongelmaa, diagnosoin. Viemärirakeita on sinne jo syötetty useaan otteeseen ja annettu vaikuttaa, samoin ruokasoodaa, perään vielä kiehuvaa vettä vedenkeittimestä. Hieman on auttanut, muttei tarpeeksi. Haisuttelee edelleen, tosin hieman kai vähemmän.

Huomasin jo ajattelevani, että pitäisikö olla mies huushollissa... (Mihinköhän tällainen ajattelumalli perustuu?) Ei minulla kyllä ole välineitä viemäriputken tai hajulukko-osan irrottamiseen tai avaamiseen, eikä liioin kokemustakaan. Tämänikäisenäkin voi silti rinkauttaa omalle isälle (isät osaavat ratkoa tällaiset asiat): kuvailin oireiston ja hän totesi, että ei pitäisi olla mitään ongelmaa. Heitti jopa arvauksen, että kotitalossani jossakin asunnossa (samassa viemärilinjassa) on perustettu kannabiksen kotiviljelmä ja koska viljelmät vaativat paljon vettä, muuttunut vedenkäyttö on heilauttanut putkiston tilaa ylimmän kerroksen asunnossani. En kyllä yhtään ihmettelisi...täällä kalliolaisessa kerrostaloidyllissä kun eletään.

Aamulla ennen kuin tämä naisopettaja kiiruhtaa töihin, soittaa hän huoltoyhtiöön ja jää odottamaan huoltohenkilön apua.

2 kommenttia

Torontosta

1.2.2010 02:40

Koita vinegar, mita se on suomeksi,, etikkaa jeah, kaada sinne se voi auttaa.

nv

1.2.2010 22:06

Huoltomies oli käynyt päivän aikana (kuraisista kengänjäljistä päätellen), ei onnistunut auttamaan tilannetta.
Kokeilin etikkaa, kiitos vinkistä; taisi auttaa ainakin jonkin verran. :)