Tervetuloa tutustumaan Nessuun

Hei ja tervetuloa lukemaan blogiani.

Mennäänkin heti aluksi aikaan ennen kuin tiesin itsestäni.

Olin aina kiltti lapsi, annoin kaikki kivat tavarat sisarilleni ja tyydyin itse siihen mitä jäin. Ajattelin aina muita.
Kiltti tyttö, se kuvaa minua hyvin. Olin valtavan epävarma, tunteellinen ja ujo. Ehkä tämän vuoksi olinkin niin kiltti. Pitkät vaaleat hiukset, juuri sellainen kun äiti toivoo prinsessastaan.
Yksi juttu oli mistä äiti ei pitänyt. Kun leikimme sisarien ja kavereiden kanssa kotileikkejä olin minä niissä aina poika, prinsessaleikit minua ei edes kiinnostanut. Äiti sanoi, että on tyhmää tytön olla poika. Olin silti aina poika, ja ne leikit olivat lempileikkejäni.
Saatoin toisinaan elää salaa leikkiäni, olla poika, kenenkään tietämättä. Pitkät vaaleat letitetyt hiukset hulmuten "Juha" kohtasi elämän. Meni kouluun ja ei koskaan kuulunut joukkoon.
Tyttöjen kanssa minä vetäydyin, en ymmärtänyt tyttöjen juttuja ollenkaan. Minä en vaan sopinut sinne.
Kavereikseni tuli poikia, ei kovin montaa ja hiljaisemmasta päästä nekin, koska olin edelleen hyvin epävarma.
En minä siihen aikaan osannut ajatella niitä asioita, mutta myöhemmin olen tullut tietoiseksi, että epävarmuus johtuu siitä etten tunne itseäni ehjäksi. Minä en ole kokonainen, minusta puuttuu paloja.

Teini-iässä en vielä sitä keksinyt. Poika-ajatukset loppuivat kuitenkin silloin, sairastuin vakavasti ja jouduin Tyksiin. Siellä oli täysin toisenlaiset ajatukset mielessä. Meni vuosi ainakin ennen kuin palasin takaisin elämääni. "Juha" oli hävinnyt elämästäni siinä vaiheessa, vartaloni kärsi suuria muutoksia; kuukautiset alkoivat ja tissit kasvoi, valitettavan isoiksi. Kuukautisten alku hävetti minua niin paljon, että salasin sen monta kiertoa, ennen kuin äiti sen viimein sai selville. Hän luennoi, että olen nyt nainen. Nainen... Niin.

Tämä naiseus ei istunut minuun. En ymmärtänyt meikkien päälle enkä vaatteidenkaan. Kaupassa minua ahdisti, tyttöjen vaatteet eivät näyttäneet päälläni hyvältä, kuva jonka näin peilistä oli jotain muuta kuin mitä halusin nähdä. En mä ruma ollut, kuulemma, vaatteet istuivat päälleni, mutta minä vain vihasin peilikuvaani. Se en ollut minä, joka peilissä oli.

Teini-iässä eristäydyin, masennuin ja vaivuin alakuloon, jonka syytä en tiennyt, mutta tiesin, että en pidä itsestäni. Miksi, se oli täysi arvoitus.

Jatko-opinnot ei ottanut tuulta alleen sillä epävarmuus jatkui, en sallinut itseni ajatella itseäni... Enkä olisi varmasti silloin vielä keksinytkään mikä mättäsi. Pikku hiljaa aloin tulemaan toimeen itseni kanssa, hyväksyin naiseuteni, ehostauduin päivittäin ja etsin poikaystävää.
Toiset tytöt oli tehneet sitä jo vuosia ennen kuin minä olin valmis.
Seksi kiinnosti, luin netistä tarinoita, jos ne olivat heterotarinoita niin luin ainoastaan niitä, joissa kertoja oli mies, tai sitten ne oli puhtaasti homojuttuja.

Tuli yhdenillan juttuja, puolivakavia juttuja ja vakavia juttuja. Ihan normaali heterojuttuja, naiset eivät minua kiinnosta. Elämä eteni ja minä mukana, vaikka jokin vaivasi. En tiennyt yhtään mikä. En ennen kuin keksin sen noin vuosi sitten, siitä saakka se on ollut mielessä. Joskus epäilen, että olen hullu.

Eläydyn aina miehen rooliin, vaikka olen nainen. Vai olenko? Olen jotain muuta, en tiedä edes mitä. En tunne itseäni naiseksi, en ole päässyt selvyyteen vielä miehyydestäkään. En minä ainakaan mieheltä näytä. Hetero minä olen, tai sitten homo. Voiko nainen sitten olla homo(ei lesbo), sillä minähän olen nainen... En osaa määritellä sukupuolta, mutta miehistä tykkään... Olen kai homero ;)

Matkaan on mukaan tullut mies, meillä on lapsi. Mies tietää tunteistani sukupuoltani kohtaan, mutta sanoo että olen katsonut liikaa homopornoa ja toivoisin olevani osa sitä. Hän ei ota tätä vakavasti, enkä voi syyttää, koska se on itsellekin vaikeaa. Hänen mukaansa ei voi haluta olla mies, jos tykkää miehistä. Jotenkin olisin kuulemani mukaan ymmärrettävissä jos haluisin olla mies ja tykkäisin naisista...

Tämän blogin aloitan sen vuoksi, että aion selvittää, mitä minä olen vai olenko mitään. Sen jo tiedän, että tyytyväinen itseeni tai naiseuteeni en ole ja se tuskin muuttuu, kun niin on ollut ainakin 5-vuotiaasta saakka.
Ehkä kaipaan kommentteja ja etsin ihmisiä, jotka osaavat auttaa matkallani...

Olen matkalla itseeni, aion katsoa sisälleni silmät uteliaina, avata menneisyydessä epävarmuuttani lukkimani ovet, kurkistaa sisälle, kaivaa ja kääntää ympäri ne puuttuvat osat, jotka tekisivät minusta ehjän, ja ainakin antaisivat minulle mahdollisuuden tuntea itseni. Nykyisin en ole enää niin epävarma, uskallan olla enemmän minä ja toteuttaa myös omaa tahtoani, äidillänikin on joskus ikävä kilttiä prinsessaansa. Olen oppinut ajattelemaan itseäni ja aion vielä opetella tuntemaan itseni.

Toivottavasti hyväksytte tänne kirjoittelemaan tällaisen heteronaisen... :)