Kirjoitin tänne pitkät sepustukset viime viikkojen itsemietiskelyistä ja painoin tallenna bloggaus ja olinkin lentänyt pihalle täältä. Murrrr!
Bloggaus olisi pitänyt sisällään ystävieni reagtioita, sillä olen tehnyt pientä kenttätutkimusta transkysymyksestä, mutten ala sitä kirjoittamaan ainakaan nyt heti uudestaan.
Voisin kirjoittaa hieman ajatuksistani, sillä niiden julkituominen edes täällä, sillä muualla niistä en ole valmis puhumaan vielä ollenkaan, on minulle tärkeää. En tosin nyt jaksa enää kirjoittaa niin pitkiä sepustuksia kuin juuri tein :(
Välillä tuntuu, että sekoan ajatuksiini. On se fyysinen minä, joka tekee asioita: käy töissä, tiskaa, pesee pyykit, laittaa ruokaa, pukee lapsen, vie hoitoon... ja se henkinen minä, joka ajattelee ja tuntee olevansa melkeinpä erillinen hahmo fyysisestä minästä. Välillä mietin, että olenko tulossa hulluksi, sillä minusta tuntuu, että se fyysinen minä on `suorittaja` ja se henkinen minä olen minä. Tuntuu kuin minua olisi kaksi. Varsinkin, jos joskus oikein syvennyn mietteisiini ja pohtimaan minuutta ja sukupuoli-identiteettiäni niin se tuntuu ihan hullulta palata takaisin tähän maailmaan. Eilen ajattelin, että puhkeaako minulle skitsofrenia vai mikä tämä homma oikein on, mutta koska mielestäni pystyn kuitenkin hyvin rationaaliseen ajatustyöskentelyyn niin en usko sairauteen, mutta se tunne, jonka koen näiden kahden välillä on niin valtava.
Nyt aikani käy hyvin vähiin ja pitää palata fyysisen minän askareisiin.
Sen haluaisin vielä sanoa, että jos joku minut joskus tunnistaa niin kaunein pyyntöni olisi, ettei ottaisi asiaa puheeksi kasvotusten ennen kuin olen siihen itse tosissani valmis. Jos olisin nyt valmis, niin puhuisin siitä ystävilleni itse enemmän ja selkeämmin. Ja toinen pyyntöni on, että ei levittäisi tietoa tästä blogistani jokaiselle ystäväpiirini jäsenelle. Eli jos yhtään minua kunnioittaa niin soisi minulle toistaiseksi vielä itsetutkiskelun rauhan.