• TeemuAleksi

Musta, niljaisten lehtien kaupunki

Perheemme palasi Suomeen pari viikkoa sitten Kolumbiasta, jossa vietimme viimeiset puoli vuotta. Itse oon vielä lievässä kulttuurishokissa. Jostain syystä shokki on aina pahempi kotimaahan palatessa kuin uuteen kulttuuriin mennessä, sillä sinne lähtiessä tietää menevänsä uuteen ympäristöön, mutta palatessa kuuluisi tuntua kodilta. Ja sitten ei kuitenkaan tunnu.

Katselen Helsinkiä aivan kuin ulkopuolisen silmin. Se on kaunis, pohjoinen, pieni kaupunki. Turvallinen, omissa oloissaan elävä. Kylmä. Mä tunnen kaikki paikat, muistan raitiovaunulinjat ja osaan liikkua ongelmitta, ja silti tuntuu kuin en olisi ennen nähnyt täältä mitään.

Ei tämä ole ensimmäinen kotiinpaluuni ja tiedän, että muutamassa viikossa tänne on kotiutunut taas niin, että sitä lopettaa näkemästä tuttuja paikkoja ja huomaamasta niitä. Tavallaan sekin on sääli.

Suomi tuntuu vähän yksinäiseltä. Kun on ehtinyt tottua siihen, että tutun näkeminen kadulla tarkoittaa pysähtymistä ja kohtaamista, hymyä, kosketusta ja olemista läsnä, tuntuu toiselta puolelta katua kiireessä huudettu "moi" oudolta. Minne kaikilla on kiire?

Poika ei voi ymmärtää että täällä kaikki osaavatkin taas suomea, että se ei enää ole meidän perheemme salainen koodikieli. Hän puhua pälättää kaikille espanjaa ja ujostelee kun pitäisi vaihtaa kieltä. Suomi on liian intiimiä julkipuhuttavaksi.

Oon löytänyt oman kansallisen identiteettini ihan uudella tavalla viime vuosina, joista olemme viettäneet valtaosan muissa maissa, vierailla mantereilla. Vasta sen jälkeen oon voinut todella käsittää kotimaani, ymmärtää sen suhteutettuna muuhun maailmaan, tietää mistä oon tullut ja olla siitä ylpeä tai häpeissäni.

Oikeaa aurinkoa on ikävä. Täällä se on toisenlainen.

5 kommenttia

martin

26.10.2014 01:37

TeemuAleksi!

Katolisessa eteläisessä Saksassa ihmiset puhuivat tuntemattomien kanssa raitiovaunussa. Italiasta muistan, kuinka kaikki aurinkoisena päivänä aivan kylpi valossa.
Muualla ollessani kaipasin ruisleipää - ja yllättäen huomasin arvostavani Sibeliuksen musiikkia jotenkin kansallisena, vaikka musiikki mielestäni on kansainvälistä.

Kotini on aina siellä, missä olen kokenut rakkautta ts. suurta läheisyyttä. En osaa sanoa, onko nyt sen paikan nimi Suomi. En myöskään näe, että muiden maiden näkeminen on kirkastanut minulle kodin. Sen sijaan näen kyllä tarkemmin Suomen (sen mitä täällä näen).

Tervetuloa Suomeen ja Helsinkiin!

Druusi

26.10.2014 12:06

Tervetuloa takaisin Suomeen!
Ymmärrän henkilökohtaisesti hyvinkin tuon kulttuurisokin - palasihan meidän perhekin tänne (ainakin hetkeksi) vasta reipas kuukausi sitten Irlannista ja Malesiasta.
Jännittävää on, miten eri tavalla syksyn ja kesän loppumisen huomaa tällä kerralla, aikaisemmin se on ollut vain vuodenaika, joka menee nopeasti ohitse. :)

arkadas

26.10.2014 23:46

Tevetuloa takaisin Suomeen!

martin

3.11.2014 01:25

On erikoista, että kerrot juuri tulleesi Kolumbiasta. Minä vietän joka kuukausi Helsingissä ollessani paljon aikaa yhden kolumbialaisen kanssa johtuen siitä, että ystäväni, jonka luona olen silloin, on rekisteröinyt suhteensa kyseisen kolumbialaisen kanssa. Tätä on nyt jatkunut yli kaksi vuotta.

variantchappel

20.9.2020 14:46

Nimeni on Variant Chappel
, vastaa minulle suoraan sähköposti okei
(cptvariantchappel@gmail.com)
Esittelen itseni paremmin ja lähetän sinulle
kuvan heti kun minä
vastaanottaa sähköpostia.
Kiitos ja suukkoja
Vaihtoehto Chappel.