Poliisiratsian yrittäjäuhrista tuli sisukas vaikuttaja - Peter Bochove

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • jnsto
  • 5
Peter Bochove kuvattuna Spa Excessissä muutama vuosi sitten. Xtrassa julkaistu kuva.

Omistamaansa kylpylään Torontossa vuonna 1981 tehdyssä poliisiratsiassa omaisuutensa menettäneestä Peter Bochovesta tuli sittemmin poliittinen vaikuttaja. Bochove kuoli 28.4.13 keuhkosyöpään. Poliisin hyökkäys Richmond Street Health Emporium -yritykseen 1981 johti 300:n asiakkaan pidättämiseen. Samalla poliisi järjestelmällisesti tuhosi usean kerroksen laajuuisen kylpylän.

Voimattomana poliisin toimintaa seurannut Bochove ei välittömästi pystynyt rakentamaan uutta yritystä, koska velkoja edellisestä oli liikaa, ilmenee torontolaisen xtra.ca:n julkaisemasta muistokirjoituksesta. Poliisin jälkeensä jättämistä raunioista ja roskaläjistä nousi kuitenkin tasa-arvohankkeiden tukija ja taistelija.

Samana iltana 1981 poliisi hyökkäsi myös neljään muuhun torontolaiseen saunaan. Rakenteelliset vauriot olivat kuitenkin laajimmat Richmond Streetillä. Illan joukkopidätykset olivat Kanadan suurimmat sitten Vapaa Quebec -liikkeeseen kohdistettujen poliisitoimien kymmenen vuotta aiemmin. Poliisiratsiat homosaunoihin jatkuivat vielä 90-luvun alussa, mutta pienemmissä puitteissa. Toronton operaation salanimi 1981 oli poliisissa ollut Operation Soap.

Bochove liittoutui Toronton ensimmäisen julki-homo kunnallispoliitikon George Hislopin kanssa ajamaan HLBT-olosuhteita kaupungissa ja vastustamaan poliisiväkivaltaa homoja kohtaan.

Hyökkäyksen vuosipäivänä 2011 järjestetyssä paneelikeskustelussa Bochove sanoi vuoteen 1981 saakka uskoneensa elävänsä vapaassa maassa. 2011 Toronto oli vasta toipumassa kesän 2011 G20 poliisitoimista. Vuoden 1981 pidätysennätys rikkoutui silloin moninkertaisesti.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

1981 poliisiväkivalta sai aikaan välittömästi laajan mielenosoituksen Yongen ja Wellesleyn kulmassa. Bechove sanoi myöhemmin, että jos poliisien tarkoitus oli ollut saada homot pelkäämään, toimet päivänvastoin rohkaisivat ja voimaannuttivat kaupungin homokenttää.

Vielä 80-luvun lopulla Bochoven hanke perustaa Spa on Maitland -kylpylä Gay Villageen kohtasi kunnallispoliittista jarrutusta ja ratkaisevan tuen antoi sittemmin NDP:n johtajaksi noussut Jack Layton. - Kaupunki oli joutunut oikeuteen jarrutuksestaan ja kaikkien päätösten jälkeen muuan rakennustarkastaja enemmin meni vankilaan kuin toimi virka-asemansa mukaan, muisteli Bechove myöhemmin. Nyttemmin Spa on Maitland on myyty amerikkalaisille ja toimii nimellä Steamworks. Bechoven oli mukana myös perustamassa Spa Excessiä Carltonilla ja oli homoille suunnatun walk in -klinikan (Hassle Free Clinic) hallituksen puheenjohtaja Hislopin kuoltua 2005. Bechoven myöhemmät laitokset eivät kuitenkaan ilmeltään olleet Richmon Street Emporiumin tasoa. Sieltä muistetaan mm suorastaan ylevä atrium ja sen pohjalla ollut uima-allas.

Minkäänlaista muistotilaisuutta tai hautajaisia ei yleistyneen kanadalaisen tavan mukaan pidetty, vaan Bechoven ruumis krematoitiin muodollisuuksitta.


Uutinen Xtrassa.

5 kommenttia

Kiinnostava tarina.

Tulipa mieleeni ajatusleikki siitä, että jospa jotain vastaavanlaista keksittäisiin nyky-Suomessa. Meidän Päivi vaikkapa komentaisi "pojat" tositoimiin homojen linnakkeita vastaan, kuten Seta, DTM, pääkaupungin homokapakat jne. Se olisi todellisuudessa tehokkain tapa ajaa homojen asiaa. Onneksi uskikset eivät ole noita vaikutuksia vielä ymmärtäneet.

Kommenttia muokattu: 05.05.2013 klo 09:28
JuhaniV. Itse en ainakaan halua mitään vainoja tänne meille. HLBT-"sotaveteraaneja" ja -"pommitustuhoja" ei tarvita lisää - parasta olisi ehkä kehittää myös omia toimintatapoja, eikä hakea energiaa äärivastavoimaisuudesta, jostain "hakkaa homo tai lesbo, tai bisse tai transu, jotta saadaan tasa-arvoa etenemään" -tyylistä. Sehän menisi ihan samaan umpityperyyteen, kuin mitä Räsänen harrasti, rietostelemalla abortoidun lapsen tapauksen yksityiskohdilla ja kätilön mielipiteillä siitä, aborttia vastaan - välittämättä yhtään abortoidun lapsen äidin, vanhempien tunnoista, heille varmasti kipeässä asiassa.

Tarvitaan varmasti vielä entistäkin enempi niitä yhteisiä kohtaamisia, joillain sopivin tavoin, heterovaltaenemmistön kanssa. Pitäisi varmaan esim. hakea jotain järjestö- ja muu toimijayhteistyötä aiempaa enemmän esim. Pridenkin ja järjestötoiminnan suhteen. Pride ehkä kaipaisi jotain sellaista henkistä ja fyysistä kosketusta heteroenemmistön ja seksuaalivähemmistön kesken - jollain lailla sen esilläolo- ja yleisö -roolilokeroinnin sekoittamista. Jotain konkretisoivaa yhdessä tekemistä (netti-tv-ohjelma Hesan edustalle karille "haaksirikkotuneesta" ihmispoppoosta, realitymmin kuin Suomen ns. realityohjelmissa konsanaan). Hiero homon, heteron, lesbon, bissen, transun hartioita -tapahtuma jonnekin torille, akustista musaryhmää samalla kuunnellen - Suomessahan on kuitenkin vielä aika tabua koskettaa toista ihmistä, etenkin miehen miestä, sillain ihan "normaalisti". Sekä jollain ilveellä monipuolistaa esim. Helsinginkin hlbt-ravintoloitten toimintaa, sieltä pelkästä klo 24-03 -primetimestä muunkin vuorokauden puolelle.

Britanniassahan tuli juuri esille konservatiivipuolueen parlamenttiedustaja Nigel Evansin pidätys ja epäilys siitä että hän olisi raiskannut parikymppisen nuoren miehen ja ahdistelleen toista

http://www.pinknews.co.uk/2013/05/05/deputy-speaker-nigel-evans-bailed-following-arrest-over-male-rape-allegations/

Nigelhän kertoi 2010 olevansa homo ja alkoi puolustaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia - siihen asti hän oli ollut vastustaja. Tapaus tuli tietysti "sopivasti" esille nyt, kun Britannian parlamentin ylähuoneen pitäisi piakkoin käsitellä tasa-arvoista avioliittoa - ja voi olla tietysti ihan mustamaalausjuttukin

http://www.pinknews.co.uk/2013/05/05/nigel-evans-rape-and-assault-allegations-are-from-men-who-until-yesterday-i-regarded-as-friends/

Toki onhan Britannian katolisella kirkollakin, kiihkeän seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeuksien vastustajan, Skotlannin kardinaali Keith O'Brianin tapaus tuoreessa muistissa ja vieläkin menossa. Hänhän oli ollut "sopimattomaan seksuaalisviritteisesti tekemisissä" neljän katolisen papin kanssa ja hänet erotettiin toimestaan - Vatikaanihan haluaa hänet nyt ulos Britanniasta
http://www.pinknews.co.uk/2013/05/04/cardinal-keith-obrien-admits-he-couldnt-follow-gods-teachings-as-he-prepares-for-exile/

- - -
Tuo uutisen oheinen kuva taustaltaan näyttää melkein joltain "poikien pesulalta" - mikä ei tunnetusti ole mikää pelkkä myönteinen asia, monien homojenkaan mielestä. Cruisailubordellithan ovat cruisailubordelleja, eivätkä niin paljoa muuta - kävijäkunnassa lienee tuollakin kosolti "maalta Torontoon työasioihin tulleita" ja paikallisiakin bi-aviomiehiä, vaikka jutun tekstissä "lokeroidaankin" homoista puhumiseen asia. Torontosta olisi kiinnostavaa tietää, onko siellä ja saako siellä pitää hetero(erotiikka)saunacruisailukylpylöitä? Eli siis miten tasa-arvoinen tilanne siellä oikein on ollut.

Kommenttia muokattu: 05.05.2013 klo 13:55