Brokeback Mountain

  • Artikkeli
  • Arviot ja esittelyt
  • Ossi Halme

Kun Hollywood tekee gay-teemaisen elokuvan lehmipojista se on suunnilleen saman kaliiberin läimäisy, kuin jos Aleksi Mäkelä tekisi elokuvan Jatkosodan homosuhteista. Ang Lee kuitenkin väänsi huipputeoksen novellin pohjalta. Jake Gyllenhaal ja Heath Ledger ovat karjapaimenia 60-luvun syvässä etelässä. Kun ympärillä ei ole kuin lampaita ja eikä olla Lähi-Idässä niin pojathan alkavat sitten himoita toisiaan. Vuosien mittaan himo kehittyy vaivoin verhoilluksi intohimoksi. Väliin jäävät vaimot ja lapset kun tulee se aika vuodesta, että vanhat cowboyt suuntaavat "kalastamaan" Brokeback Mountainille. Elokuva seuraa kaksikon taipaileita sujuvasti aina 80-luvulle asti.

Allekirjoittanut ei katso westernejä, koska ne ovat yleensä tavattoman pitkäveteisiä. Niin että onko se Eastwood muka lännen nopein vetäjä jos kelmin muuttaminen kalmoksi kestää koko illan? Brokeback Mountainkaan ei hoppuile, mutta toisaalta nopeat vedotkin hoidetaan muilla kuin kuudestilaukeavilla.

En yhtään ihmettele, jos Yhdysvaltojen syvässä etelässä ja muuallakin on vedetty liikkuvat taakse tämän elokuvan kohdalla. Cowboy, presidentti ja Jeesus (järjestys vaihtelee) on kolmio, jonka glooriaan ei saa kajota. Vastaavasti Hollywood pitäytyy turvallisesti kaukana Bermudankolmiosta iso raha - tähtikaarti - gay-teema. Muistaakseni silloin kun leffa oli vielä storyboard-asteella, kaavailtiin päärooliin Brad Pittiä. Nelikymppinen Pitt olisi ollut ehkä hieman iäkäs valinta ja toisaalta olisi kohtalon uhmaamista ottaa homo-rooli sillä tasolla. Jake Gyllenhaal ja Heath Ledger hoitavat kuitenkin pisteet kotiin riittävällä varmuudella. Ainoastaan Ledgerin pönötys otti päähän. Miehen murre kuulosti siltä kuin olisi kieli puudutettuna yrittänyt puhua. Sen esityksen rinnalla arkkipiispa Paarma on leppoisa juttumies. Samaa ei voi sanoa eloisammasta Gyllenhaalista. Sivuosassa riutuu se-tyttö-Dawson's-Creekistä. Tässä elokuvassa ei naispääosia ole - tietenkään. Mitä sitä hyvää juonta sotkemaan pakollisilla "ja he menivät naimisiin ja elivät kolmen lapsen, city-maasturin ja kiinnelainansa kanssa elämänsä loppuun asti" -soopalla, mitä vielä muutama vuosi sitten tungettiin kuin käärmettä pyssyyn jokaiseen vähänkin isomman leffan rainaan.

Toisen miinuksen annan elokuvan kotimaiselle levittäjälle. On aika noloa lähteä parin kopion heiveröisin voimin esittämään Suomessa elokuvaa, jota povataan Oscar-magneetiksi. Tässä elokuvassa cowboyt ainakin vähän puhuvat ja varmasti pussaavat, ainakin toisiaan. Terveisiä vaan Valkoisen talon cowboylle.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Brokeback Mountain -elokuvan kotisivut


Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!