Lehdestä luettua: Kun muslimi-isä ei tervehdi naisopettajaa

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • vaeltaja2006
  • 2


BOX-lehden viimeisessä numerossa on yksi pulmallinen arkielämän tapahtuma saksalaisesta koulusta. Asianajaja Markus Danuser omalla oikeusasioiden palstallaan kertoo, että hänen lesbotutullaan on uusi naisystävä, peruskoulun opettaja. Tämä joutuu opettamaan luokkaa, jossa on paljon muslimiperheiden lapsia. Opettaja on kokenut, että turkkilaisten tai arabilaisten perheiden isät eivät ota häntä naisopettajana vakavasti. He esim. tavatessa kieltäytyvät kättelemästä naisopettajaa, ja perustelevat sitä uskonnollisilla traditioilla.

Viime vanhempien illassa opettaja oli niin ärtynyt, että sanoi yhdelle isälle: ”Jos et tervehdi niin kuin täällä Saksassa on tapana, en käsittele poikasi kouluongelmia tässä palaverissa”. Tilanne eskaloitui ja äänet nousivat. Seuraavalla viikolla isä tuli asianajajansa kanssa koulun johdon puheille. Syytös oli: isä on joutunut syrjinnän kohteeksi, koska hänen uskontonsa vastainen kädenpuristus naisen kanssa on asetettu kouluasioita koskevan keskustelun ehdoksi.

Asiaan kehitettiin käytännöllinen ratkaisu. Poika siirtyi luokkaan, jossa on miesopettaja. Asianajaja palstallan jää kuitenkin miettimään asiaa eri näkökulmista. Hän muistaa, että vastaavantyyppisessä tilanteessa joku on tuomittu syrjinnästä, kun tämä ei halunnut puhua kättelystä kieltäytyvän miehen kanssa. Miten toimittaisiin, jos joku muslimi tai fundamentalisti-kristitty isä kieltäytyisi puhumasta homo-opettajan kanssa, koska opettajan homo-elämäntapa ei mahdu isän uskonnolliseen näkemykseen.

(BOX222)

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

2 kommenttia

Presidentin vastaanotolla itsenäisyyspäivänä ei ilmeisesti ollut ainoatakaan kättelystä kieltäytyvää miesvierasta.
  • 2 / 2
  • Kolmoisritti
  • 22.12.2011, 14.13
Tällaisia ongelmia tulee monikulttuurisessa ympäristössä, missä kehitysmaista tulevat eivät aio sulautua länsimaiseen elämäntapaan.

Työelämässä näitä ongelmia tulee myös: moni kehitymaasta tuleva maahanmuuttaja voi-tiedän useita tapauksia-terrorisoida koko työyhteisöä. Sitten kun tulevat mukaan etnisten ryhmien keskinäiset vanhat kaunat, niin koko työpaikka on solmussa niitten kanssa ja konflikti jatkuu vuosikausia eikä lopu ennenkuin ryhmät laitetaan erilleen eikä samaan ryhmään työtä tekemään.

Tuo kättely on jäävuoren huippu ja ongelma ratkaistiin minusta väärin. Jos aina annetaan periksi, mikään ei muutu.

Sitten tulee kahdet työmarkkinat. Parempia työpaikkoja saa suhteilla ja usein ne menevät alkuperäisasukkaille ja maahanmuuttajat saavat ne huonoimmat tai ei ollenkaan työtä.

Ruotsissa on tunnustettu että epäonnistuttiin tässä paljon puhutussa kotouttamisessa ja olen aivan varma, että suomalaiset eivät onnistu yhtään paremmin.