Laiha Tynkkynen teki gradun lihavista

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • vaeltaja2006
  • 1

Helsingin Sanomat kertoo tänä aamuna, että Oras Tynkkysen gradu on valmis. Laiha Tynkkynen selvittää gradussaan, miten lihavia alistetaan. Yksi Tynkkysen haastattelema kertoo, miten hänellä on naisen leveä lantio ja kapeat ranteet. Massa on väärissä paikoissa ja kaksi kertaa rakastettu on hänet jättänyt, koska ruumis ei riitä.

Tynkkynen kertoo Hesarille, että häntä on aina kiinnostanut suhtautuminen marginaaliin. Hypoteesina oli, että samat syrjimisen mekanismit pätevät lihaviin. Tynkkynen kysyy gradussaan: "Muistatko nähneesi, kun lihava hahmo suutelee – tai harrastaa seksiä?"


Tynkkynen aloitti eduskunnassa 2004. Hän oli ensimmäinen julkisesti homo kansanedustaja. Kansalaispalaute on välillä ollut asiatonta, mutta eduskunnassa hän on saanut olla rauhassa. Kuitenkin Tynkkynen sanoo: "Tuntuu loukkaavalta, ettei minulla esimerkiksi ole oikeutta mennä naimisiin",

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tynkkysen imagoon kuuluu hyvä pukeutuminen ja imagosilmälasit. "Asiallinen tyyli turvaa paremmin sen, että minua kuunnellaan. En halua, että kuuntelijat ajattelevat vain, että on sillä hassut vaatteet." . Lenkkipolulla hän on vanhoissa verkkareissa ja t-paidassa, jonka kainalossa on reikä.

Gradussa hän on tutkinut tv-sarjojen lihavia.

1 kommenttia