teksti: Sami Mollgren, kuvat: Marco Johansson
Kiirastorstaina sateenkaarikansa eri puolilta Suomea ja ulkomaitakin suuntasi kulkunsa Silja Operalle, jolla Munaristeiltiin pääsiäistunnelmissa jo toistamiseen. Tuhatkunta merellisiä elämyksiä halajavaa homoa, lesboa, trans-ihmistä ja heteroakin oli saapunut Helsingin Olympiaterminaaliin iltapäivällä ennen puolta kuutta, johon mennessä oli määrä viimeistään saapua paikalle. Laiva lähtisi liikkeelle tuntia myöhemmin.
Homma maissa alkoi maksutositteiden vaihtamisella maihinnousukortteihin. Vaikka virkailijoita olikin kohtuullisesti, niin homma meni jonottamiseksi. Eihän vajaa puoli tuntia jonossa mikään ikuisuus ole, mutta kuitenkin riittävän pitkä aika aiheuttamaan pientä ärtymystä. Okei... olisi kai pitänyt tulla vieläkin aiemmin.
Ennen lähtöä päästiin kuitenkin passintarkastuksen kautta onnellisesti laivalle ja viemään matkatavarat hyttiin - ja hetkeksi hengähtämään ennen illan rientoja. Ruokailumme seisovassa pöydässä oli varattu yhdeksäksi, joten ennen sitä oli hyvää aikaa hoitaa laivan myymälästä tarpeelliset hankinnat; tuoksut, juomat ja namit. Perinteinen seisova pöytä oli ihan jees, mutta ei nyt elämää suurempi kokemus kumminkaan.
Kymmenen aikaan alkoi varsinainen ohjelma. Aluksi nähtiin ennakkoon suomalaisen "Sillä silmällä" -ohjelman ensimmäinen jakso. Nelosella alkavassa sarjassa homoviisikko stailaa heteromiehen "hovikelpoiseksi". Ihan hauskaa. Gaydols-karaokekilpailu oli myös ihan hauskaa katsottavaa, mutta kieltämättä (melko selvän) katsojan näkökulmasta homma näytti vähän hätäisesti kyhätyltä - vähän enemmän glitteriä ja showta olisin toivonut. Ja tekniikkakin vähän kusahteli. Glitteriä ja muuta tarjosi toki Jarkko ja Osku & StepUp Dancers. Lavalla nähtiin myös Miss Drag Queen vuosimallia '05, eli Johan.
Nimekkäitä laulajiakin oli paikalla. Amerikasta pääesiintyjäksi oli hankittu discodiiva Robin S, joskin sellainen mutu-fiilis jäi, että kotimainen iskelmädiiva Paula Koivuniemi oli kyllä homokansan mieleen tätä enemmän. Paulan käheällä äänellään esittämässä Apulannan kappaleessa "Anna mulle piiskaa" oli munaa kyllä useammankin miehen edestä!
Koko yön jatkunut Sun-club uima-allasosastolla oli pelkkää bilettämistä, ja ehkä turvallisuussyistä altaat eivät olleet yöllä auki. Yön vaihtuessa päiväksi saivat naiset myös omat bileensä ennen maihintuloa, ja se ehkä jonkin verran verotti väkimäärää Sun-clubilta / dtm Pool Partysta. Nimekkäät DJ't (DJ Orkidea, Dallas Superstars (JS16), Mr. A, Jay Mellin ja Tomi K) soittivat kovaa ja uima-altaissa riitti vilskettä. Myös Slusnik Luna oli paikalla. Aamulla en oikein ymmärtänyt niiden banaanien syvintä olemusta altaan reunalla... Niitä lillui lopuksi vedessä ja jotkut näyttivät syövänkin niitä. Monikäyttöisyyttä?
Kun tultiin maihin, rupesi laiva tyhjenemään livakkaan. Maihinnousu ja passintarkastus sujuivat onneksi joutuisaan, eikä juhlimisesta väsynyttä jengiä rasitettu turhaan tuskastuttavissa jonoissa. Edellisvuoden tapaan ulkona odottivat bussit, jotka veivät jatkohalukkaat bilettäjät dtm:ään, jossa yöhön jatkuneet bileet olivat jokseenkin huuruisat. Ehkä Munaristeilykin voisi olla kaksipäiväinen, kun perinteisestihän ne hysteerisemmät bileet on vasta toisena yönä...
Kaiken kaikkiaan reissu oli ihan myönteinen kokemus. Kenties kaupunkilegendat aikanaan kertovat, paljonko särkyneitä sydämiä tai uusia pariskuntia syntyi...
Kuvia on paljon, joten gallerian latautuminen saattaa viedä hetken.

Banaanit ja pulikointia

Palmusaari uima-altaassa?

DJ't, megafoni ja dtm:n Ritu


Poreilua altaassa...

...ja aurinko paistaa

Miehiä, naisia ja lampaita.


Bileet pystyssä ja tanssijalka vipattaa



Houkuttelua jatkoille dtm:ään risteilyn jälkeen


Chillailua

Pääsiäismunaristeilyn pääsiäismunan pääsiäisyllätys

Molskis








Kohti avomerta... Helsinki mereltä nähtynä

Syömässä






Kosmetiikkaostoksilla

Kauppa aukesi juuri.


Nameja



Pool





Palkintojen arvontaa




Kidi onnettarena
















Diva Avari

















Kotimainen iskelmädiiva Paula Koivuniemi











Uima-allas ja Sampanjaa...

Peilipallo ja ilmapallot



Shoppailua


Bileet auringonpaisteessa
