Triahtlonista kolme mitalia Suomeen

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • (päivitetty )
  • Jari Vanha-Eskola

Suomalainen sisu puri triathlonissa Kööpenhaminan Outgamesien viimeisenä päivänä. Aamulla yhdeksän aikaan startannut kilpailu oli jännittävä alusta loppuun saakka. Kilpailumatkat olivat 1/10 täysmittaisesta teräsmieskilpailusta.

Noin 400 metriä 17,6 asteessa uinut Juho tuli meriveden aiheuttamasta pahoinvoinnista huolimatta vaihtoon hienosti neljäntenä. Hänen jälkeensä jo kaksi lähtöä kisoissa polkenut Jari nosti joukkueen toiseksi 20 km pyöräilymatkan aikana. Neljän kilometrin juoksuosuudella Jokke piti sijoituksen, vaikka menetti loppuajasta puolisen minuuttia, koska maaliintulolinjaa ei ollut merkitty riittävän selvästi - ja Jokke joutui arvuuttelemaan oikeaa juoksulinjaa. Myös jotkut muut juoksijat kärsivät samasta kisajärjestäjien huolimattomuudesta.

”Epätietoisuus ei vaikuttanut kuitenkaan joukkueen lopulliseen sijoitukseen. Voittaja oli jo mennyt ja kolmonen oli selvästi takana. Kilpailun aikana ei pitäisi kuitenkaan joutua tilanteeseen, jossa ei tiedä, mihin pitää mennä”, Jokke kritisoi.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Hetkeä myöhemmin joukkueen maaliin tulosta kansa hurrasi yksilötriathlonistien eli terämiesten suorituksille. Raimo, joka kilpaili ikäluokassa 40–44, hoiti vaativan kilpailun upeaan aikaan 1:06:31, mikä oli kultamitalin arvoinen suoritus. Etenkin noin 400 metrin uinti merivedessä sujui ”Rambalta” taktisesti hienosti.

Myös Julian, jonka edustusmaaksi oli merkitty Suomi, voitti kultaa ikäryhmässä 30–34 ajalla 1:29:02. Juliania oli kannustamassa vaimo sekä pieni lapsi. Outgamesit ja muut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kisat ovat kaikille avoimia kilpailuja, joihin kuka tahansa voi ottaa osaa. HOT nostaa hattua Julianille ja hänen perheellensä.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!