Saksan perustuslakituomioistuin teki eilen päätöksen perheen sisäisestä adoptiosta siinä tapauksessa, että toinen puoliso on adoptoinut lapsen eli lapsi ei ole puolison biologinen lapsi. Tuomioistuin vaatii, että perheeseen adoptoidun lapsen ns. sisäinen adoptio on sallittava. Lait on muutettava kesäkuuhun 2014 mennessä. Tähän saakka tämäntyyppinen perheen sisäinen adoptio on sallittu vain heteropariskunnille. Suomessa perheen sisäinen adoptio sallittiin vuonna 2008.
Saksassa naislääkäri valitti perustuslakituomioistuimeen. Hän on elänyt toisen naisen kanssa jo 20 vuotta. Vuonna 2004 naispuoliso hankki adoptiolapsen Bulgariasta. Häntä itseään oikeus ei hyväksynyt adoptiovanhemmaksi, koska kyseessä oli samaa sukupuolta olevien liitto. Nyt siis perustuslakituomioistuin puuttui tähän selkeään syrjintään. Suullisessa käsittelyssä joulukuussa asiantuntijat olivat todenneet, että on lapsen etu, että perheen toinen vanhempi voi adoptoida lapsen, koska on jo eletty samassa perheessä.
Saksan perustuslakituomioistuin on tehnyt viime aikoina monia homopareille myönteisiä päätöksiä mm. perheverotuksessa ja eläkeasioissa.
****
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta on tulossa toinen päätös adoptiosta. Itävaltalainen naispari on vienyt oman asiansa eurooppalaiseen tuomioistuimeen. Lesboparin toisella puolisolla on biologinen lapsi, mutta toinen puoliso ei saa adoptoida lasta, vaikka on eletty samassa perheessä. Itävallan hallituksen mukaan lapsella ei voi olla kahta äitiä. Iltapäivällä klo 14.15 naisparin asianajaja on Itävallan tv:n kakkoskanavalla kertomassa ihmisoikeustuomioistuimen päätöksestä.
Päivitys:
Ihmisoikeustuomioistuin katsoo, että koska perheen sisäinen adoptio on Itävallassa mahdollinen eri sukupuolta oleville avopareille, oli syrjintää kieltää tämä mahdollisuus samaa sukupuolta olevalta avoparilta.
Tuomioistuimen päätöksestä seuraa, että perheen sisäinen adoptio tulisi mahdollistaa Itävallassa, Andorrassa, Liechtensteinissa, Portugalissa, Romaniassa ja osissa Bosnia-Herzegovinaa, koska nämä maat sallivat perheen sisäisen adoption heteroseksuaalisille avopareille. Suomessa adoptio ei ole mahdollista avopareille.