Vatikaanin ”ministeri” tukee homosuhteiden laillistamista

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Lassi Valve
  • 2

Avioliiton pyhyyttä Vatikaanissa valvova ministeri, arkkipiispa Vincenzo Paglia, paavillisen perheneuvoston puheenjohtaja, puolustaa perinteisiä perhearvoja mutta tunnustaa avoparien, olkoot hetero- tai homopareja, oikeudet. Tämän hän kertoi viime maanantaina suuren hälyn saattelemana lukuisten lehtimeisten edessä. Kyseessä on radikaali käännös katolisen kirkon jäykissä asenteissa.

”Valitettavasti en ole oikeustieteiden asiantunija, mutta tietääkseni tätä polkua on seurattava.” arkkipiispa totesi. Hieman myöhemmin hän sai tukea virkaveljeltään Pyhän istuimen kuuriassa, kardinaali Rino Fisichellalta, joka on vastuussa uuden luomisen paavillisesta ministeriöstä, nimeltään ”Uusi evankelimoiminen”. Kardinaali lausui: ”Lainsäädännön on vastattava vaatimuksiin, joita aikaisemmin ei ollut.”

Tuskin kuukausi sitten paavi Benedictus XVI väitti, että perheiden useissa katolisissa maissa hänen mukaansa kärsimät hyökkäykset ovat vaaraksi ihmsikunnalle ja synnyttävät väkivaltaa ja köyhyyttä. Samaa mieltä ovat hänen ranskalaiset virkaveljensä, jotka ovat ensimmäisellä rivillä olleet innostamassa homoaviolittoja koskevan lainsäädännön vastaisia mielenosoituksia. Sitä vastoin Paglia tunnustaa nyt, että kyseessä ovat tilanteet, jotka valtion on ratkaistava epäoikeudenmukaisuuden ja syrjinnän estämiseksi. Sitä ennen asioista on keskusteltava perusteellisesti.

”Siviililainsäädännössä on löydettävä ratkaisuja sellaisten elinehtojen takaamiseksi, jotka estävät epäoikeudenmukaisuudet yhteiskunnan heikoimpia kohtaan. Tästä asiasta on keskusteltava entistä laajemmin ja ilman hallitusten painostusta.” hän sanoi viitaten selvästi Ranskaan ja Espanjaan.

Paglia kuuluu San Egidio-yhteisön perustajiin. Se ei ole millään muodoin vanhoillinen verrattuna Vatikaanin muihin vallan keskuksiin, kuten osoittaa sen välitystoiminta kansainvälisissä kiistoissa kuten Salvadorissa, tai sen myönteinen suhtautuminen salvadorilaisen piispan Arnulfo Romeron pyhimykseksi julistamiseen. Äärikatoliset murhasivat Romeron tämän puolustettuaan maansa köyhimpiä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Benedictus XVI valitsi Pagilian vuosi sitten johtamaan yhtä Vatikaanin avainminsiteriöistä. Se oli siihen asti ollut kuurian ehkä vanhoillisimman kardinaalin, kolumbialaisen Alfonso López Trujillon käsissä.

Paglia, joka on tottunut astumaan muiden varpaille ja joka on saanut neuvoja yhteiskunnallisessa toiminnassa henkensä vaarantaneilta yhteisöveljiltään, on onnistunut kääntämään kirkkonsa järkähtämättömimpiä asenteita seurauksena kohusta, jonka aiheutti tieto siitä, että nykypäivänäkin on valtioita, jotka tuomitsevat homoseksuaaleja kuolemaan tai rankaisevat heitä pahimman luokan rikollisina.

”Useissa valtioissa homoseksuaalisuutta pidetään rikoksena. Tätä vastaan on taisteltava. On selvää, että ihmisten oikeudet on taattava.” hän totesi viime maanantaina ennen kuin sanoi vastustavansa ehdottomasti tällaista syrjintää Lähi-idän ja Afrikan valtioissa.

Paglia tuomitsi sen sijaan samaa sukupuolta olevien parien tekemät adoptiot, Hän totesi. ”Kirkko myöntää lapsettomien perheiden, yksinäsiten vanhusten ja sairaiden maksaman hinnan. Perhe on muuttunut vuosikymmenten kuluessa, mutta emme koskaa hylkää sen alkujuurta, tosin sanon, että sen muodostaa mies, nainen ja heidän lapsensa.”

Silosäe Vatikaanissa?

Espanjan piispat väittivät Zapateron (Espanjan edellisien, sosialistisen pääministerin) hallituksen toteuttama homoavioliittojen laillistamisen olleen ”pahinta” mitä heidän kirkolleen oli tapahtunut 2000 vuoden aikana. Näin asian ilmaisi kirkon puhetorvi ja Espanjan piispainkokouksen pääsihteeri, jesuiitta Juan Antonio Martinez Camino, joka vähän myöhemmin kohotettiin Madridin kardinaalia Roucoa avustavaksi prelaatiksi. Ei keisari Neron eikä Dioclecianon harjoittama vaino, eikä vuoden 1936 sisällissota. Homoavioliitto!

Roomalaiskatoliselle kirkolle, perinteinen miehen ja naisen välinen avioliitto lapsineen on yhteiskunnan peruselementti, ja muuta ei ole. Sen lisäksi liiton pitää olla papin siunaama ilman poikkeuslupaa. Kaikki muu on ”yhdessä asumista”, kuten piispat selvensivät asian hallituksen laillistettua 1800-luvun puolivälissä siviiliavioliiton. Sinä päivänä koko katolinen lehdistö, jota oli paljon, ilmetyi ensimmäinen sivu mustana pappien määräyksestä ja merkkinä kansallisesta surusta.

Viime maanantain jälkeen Espanjassa ei reagoitu paavi Ratzingerin tärkeimpiin kuuluvan ministerin puheisiin. Nähtäväksi kuitenkin jää, onko arkkipiispa Paglia muuta kuin silosäe Vatikaanissa, kun hänellä on vastassaan Ranskan ja Espanjan kauhukuvia maalaavat virkaveljet. Tai ehkä on tullut aika löytää ratkaisu katolisen avioliiton kriisille; avioerot lisääntyvät, homoavlioliittojen laillistamista vaaditaan ja yksinäisten äitien lukumäärä kasvaa.

Uusimmat tilastot kertovat siviiliavioliittojen määrän ylittävän huikeasti katolisten riittien mukaan toimitetut. Arkkipiispa Paglia sanoi sen viime maanantaina näin elegantisti: ”Epätavanomaiset yhteiselämän muodot ovat todellinen tilanteiden saaristo.”

El País (Espanja)

2 kommenttia

  • 1 / 2
  • puppeliassi
  • 10.2.2013, 21.23
oikeaan suuntaan mennään mutta vielä pitää se "entinen" natsi, paavi saada järkiinsä.
On siellä satuihin uskomisessa 1000 + 1 muutakin "valuvikaa".

Naista ei ole vielä (kait) näkynyt katolisena pappina, saatika paavina.
Odotamme toki tasapuolisuuden vuoksi myös Äidin antamaa ainoaa Jessica-tytärtään, jonka "tuhkamuna" Joosef kasvatti rakkaudella ja sitten hänellä oli opetussisaria...
Toki se että siten Martin ja kaverit voitelivat öljyllä Jesscian ruumiin haudassa, voi olla feministeillekin kova paikka - mutta tasapuoisuutta kaikessa toki.

Mitäs katolinen kirkkokin lupaakaan ihmisille, jotka eivät sen juttuihin ja mielikuvitusolentoihin usko?

Taitavat tarjota vielä ennemminkin pakkopullaa, kuin laskiaispullaa.

Katolisessakin kristinuskossa kannattaisi kertoa asiat niin, että kun katolisuutta ryhdyt harrastamaan, niin pääset silloin joko taivaaseen tai helvettiin.
- Ja muita ne kumpikaan eivät yhtään mitenkään voi koskea.

Kommenttia muokattu: 11.02.2013 klo 00:05