USA NYC Homoavioliitot: 10-vuotias poika näyttää tietä eteenpäin

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Juhani Viherlahti
Koulupoika Kameron Slade

Kymmenvuotias koululainen Kameron Slade piti New Yorkin kaupunginvaltuustolle homoavioliittoja puoltavan puheen. Tapahtumasta tehty video on saanut jättimenestyksen. Sitä on eiliseen mennessä katsottu jo yli 600 000 kertaa.

Kameron Sladen koulussa pidettiin kilpailu parhaasta puheesta. Koulun rehtori kielsi poikaa pitämästä puhetta kilpailussa. Rehtorin mielestä puhe oli sopimaton. Sinnikkäästi poika meni julkisuuteen puheensa kanssa. Lopulta hänet kutsuttiin puhumaan peräti New Yorkin kaupungin kaupunginvaltuustolle.

Puheessaan hän kertoi tavanneensa naisparin, jolla oli myös pieni lapsi. Sen tapaamisen jälkeen hän oli ymmärtänyt näiden naisten olleen pariskunta ja muodostaneen perheen.

Kameron Sladen puheen osasta pikakäännös:

Jotkut ihmiset kannattavat samaa sukupuolta olevien avioliittoa ja toiset vastustavat sitä. Kuten presidentti Obama, myös minä uskon, että jokaisella ihmisellä tulisi olla oikeus avioitua kenen kanssa he haluavat. Avioliitto on rakkautta, tukea ja sitoutumista. Joten onko meillä oikeutta arvostella? Jos me arvostelemme (tuomitsemme) ihmisiä tällä tavoin, se on ennakkoluuloisuutta. Meidän pitää oppia hyväksymään kaikki erilaisuudet. ...

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Äitini on hyvin avoin kanssani samaa sukupuolta olevien avioliitosta. Kuitenkin jotkut aikuiset voivat tuntea sen epämukavaksi ja ajatella sopimattomaksi puhua tällaisesta lapsille. Mielestäni aikuisten täytyy ymmärtää, että kun lapset vanhenevat, he tulevat tietoisiksi näistä kehittyneistä asioista, jotka tapahtuvat maailmassa. Jos lapset lukevat tai katselevat uutisia, he kohtaavat myös sellaisia asioita kuin samaa sukupuolta olevien avioliitot. Miksi siis niitä yritetään piilotella.

Loppupäätelmänä totean, että toivon kaikkien ymmärtävän kuinka tärkeää on kunnioittaa jokaista juuri sellaisena kuin hän on. Samaa sukupuolta olevien avioliitot tulevat yhä suositummiksi. Mielestäni samaa sukupuolta olevien avioliitot pitää hyväksyä maailmanlaajuisesti. Vanhempien ja opettajien pitäisi aloittaa keskustella näistä kysymyksistä lastensa kanssa ilman häpeää.

Kameron Sladen lopetettua puheensa kaupunginvaltuusto ja lehterillä ollut yleisö antoi pojalle mahtavat aplodit.

*********

Joitakin vuosia sitten USA:ssa koulupoika kieltäytyi nousemasta luokkansa kanssa ylös ja tervehtimästä Yhdysvaltain lippua ennen kuin homot ja lesbot saavat oikeuden mennä naimisiin. Opettajan koettaessa pakottaa poikaa, tämä oli kehottanut opettajaansa hyppäämään järveen. Tapahtuma meni julkisuuteen ja poikaa haastateltiin myös CNN:n lähetyksessä.

Kymmenvuotiaan pojan puhe kaupunginvaltuustolle
N Y T teki tapahtumasta uutisjutun

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!