Norjassa HLBT-ilmastosta huolehditaan myös virkatyönä

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • jnsto
  • 1

Norjan hallitus on luonut toimintaohjelman seksuaalivähemmistöjen elinolojen parantamiseksi. Ohjelmassa on 63 toimenpidekohdetta. Niistä toteutuneisiin kuuluu HLBTI-tiedotuskeskus. Sen johtaja Hanne Grasmo kävi Suomessa kertomassa toiminnasta seminaarissa, jonka oli järjestänyt Suomen UM.

Grasmon mukaan vastaavaanlainen julkisrahoitteinen tiedotuspalvelu löytyy myös Hollannista, mutta nämä kaksi lienevät ainoita Euroopassa.

Setan pääsihteeri Aija Salo sanoo HBL:n haastattelussa Norjan esimerkin antavan toiveikkuutta ja esimerkkiä. - Siellä on hallitus tehnyt laajan poliittisen ohjelman HBT-kysymyksistä.

- Suomessa puuttuu kokonaan viranomaiskoordinaatio hbt-kysymyksistä. Tarvitaan poliittisia tekoja ja voimavaroja, sanoo Salo. - Edelleen puuttuvat myös tilastot ja tutkimustulokset HBT-suomalaisten tarpeista ja kokemuksista.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Setan pääsihteeri näkee kuitenkin kritiikkinsä ohella myös myönteisiä tuloksia Suomessa. Ulkoministeriö on perustanut työryhmän HBT-kysymyksille. Tasa-arvoasiamies on myös toiminut aktiivisesti transihmisten oikeuksien puolesta.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on ottanut lapsi-ja nuorisopoliittisessa ohjelmassa huomioon HBT-nuorison hyvinvoinnin ja sateenkaariperheiden lapset.

Aukeama HBL:ssä 17.2.12. Elisabet Backin uutisartikkelin suurin kuva esittää nepalilaisia transihmisiä odottamassa mahdollisuutta tervehtiä Norjan kruununprinssiä tämän marraskuisen Nepalin-vierailun aikana.

Uutinen HBL:ssä, maksullinen

1 kommenttia