Israel on päättänyt palkata homoja epävirallisiksi lähettiläiksi

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Juhani Viherlahti
  • 3

Israel haluaa parantaa kuvaansa maailmalla. Diplomatiasta vastaava ministeriö on palkkaamassa erilaisia vapaaehtoisia kertomaan maailmalla Israelista. Homoja toivotaan tähän joukkoon myöskin.

Israelissa on suuri seksuaalisten vähemmistöjen joukko. Heidän toivotaan näkyvän mukana epävirallisten lähettiläiden joukossa.

AP:n uutinen YLE:n verkkosivulla

Israelin homot myös vapaaehtoisiksi lähettiläiksi maailmalle

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

3 kommenttia

  • 1 / 3
  • Tällä tiellä
  • 5.1.2012, 22.35
Hienoahan tuo on yrittää paikata mainetta, muttei se silti tuo tasa-arvoista yhteiskuntaa arabien ja edes maltillisten juutalaisten välille. Siirtokuntien rakentaminen vain jatkuu rikkoen haurasta tulitaukoa. Jostain luin, että osa nuorista arabeista(kin) toivoo, ettei vanhoihin vuoden 1967 rajoihin palattaisi, koska se tuntuu mahdottomalta. Yhteiskunnan eriarvoisuuden ja jaon tulisi päättyä, ja antaa myös Länsirannan ja Gazan asukkaille yhtäläiset oikeudet elinkeinon harjoittamiseen ja opiskeluun.
  • 2 / 3
  • Hannu, Tre
  • 6.1.2012, 1.02
Israelissa on vuodesta 1994 asti taattu yhdessä asuville homopareille samat oikeudet kuin yhdessä asuville heteropareille, jotka eivät ole naimisissa. Koska avioliiton solmiminen on uskonnollinen seremonia, monet heteroparitkaan eivät sitä halua, ja siksi avioliiton ulkopuolella eläviä hetero- ja homopareja varten on oma lainsäädäntönsä.
Leskeksi jääneen samaa sukupuolta (ja eri) olevan puolison korvaukset ja eläke-edut tulivat 1999 ja 2000 sekä oikeus adoptoida partnerin lapsi/lapset 2005. Ulkomainen partneri saa oleskeluluvan.
Israelissa eivät samaa sukupuolta olevat voi siis vielä solmia avioliittoa, mutta nykyiset lait takaavat homo- ja lesbopareille lähes samat oikeudet kuin aviopareille. Israelin korkein oikeus määräsi vuonna 2006, että hallituksen on hyväksyttävä ulkomailla solmitut homoavioliitot.

Israelin sateenkaarijärjestöt toimivat aktiivisesti, mistä tässä yhteydessä mainittakoon vaikkapa Tel Avivin pride-kulkue, johon osallistui poliisin tiedottajan mukaan 70 000 ja Jerusalemin kulkueeseen yli 4000. Israelissa on noin 7,8 miljoonaa asukasta.

En löytänyt uusimpien mielipidemittausten tuloksia, mutta vuonna 2009 hieman yli 61 % kannatti tasa-arvoista avioliittolakia ja 60 % kannatti tasa-arvoista adoptiolakia.

Seuraavassa videossa otteita elokuvasta, joka kertoo kahdesta Libanonin rajalla partioivasta sotilaasta.
Yossi & Jagger:

http://www.youtube.com/watch?v=XoQRYAjO7M4&feature=related