Kunniamurhan uhrin puoliso osallistui sateenkaarikonferenssiin Lontoossa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Lassi Valve
  • 1

Vuonna 2008 isänsä ”kunnian syistä” murhaaman 26-vuotiaan turkkilaisen Ahmet Yildizin kumppani Ibrahim on kertonut kokemuksistaan Lontoossa järjestetyssä sateenkaarikonferenssissa. Ibrahim on kertonut Turkissa vallitsevasta suunnattomasta homofobiasta.

Lontoon yliopisto kutsui joulukuun alussa 26-vuotiaana murhatun Ahmet Yildizin kumppanin Ibrahimin kertomaan kokemuksistaan. Yildizin murhasi tämän isä keväällä 2008 mahdollisesti ”kunnian” tähden. Rikoksen tehtyään isä pakeni Istanbulista. Ennen murhaa Yildiz oli kertonut isälleen suhteestaan Ibrahimiin. Tätä tuloa ulos kaapista hänen perheensä ei hyväksynyt traagisin seurauksin.

Ibrahim kertoi Lontoossa Turkissa vallitsevan homofobian yksityiskohdista enemmän. Maassa tehdään vuosittain kymmenittäin ”kunniarikoksia”. Mies kertoi tuntevansa vain tilanteen Istanbulissa, vaikka homofobia on maaseudulla sitäkin paljon pahempi. Hänen mukaansa ”kunnia” merkitsee paljon turkkilaisperheille. Ibrahim valitti, että hän voi puhua Lontoon yliopiston väelle ja tiedotusvälineille tapahtuneesta, mutta kansalaisena hänellä ei ole mitään mahdollisuutta viedä perhettään oikeuden eteen vastaamaan tämän tekemästä rikoksesta.

Ibrahimin antaman todistuksen perusteella Lontoon yliopiston edustajat totesivat, että mies on kärsinyt traumoista menetettyään elämänsä rakkauden ja jouduttuaan lähtemään maasta, jossa hän oli varttunut, mutta Turkin oikeuslaitos on asettunut uhrin sijaan rikollisten puolelle.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

”Turkissa kulttuuri muuttuu nopeasti. On jo aika, että sateenkaari-ihmisten oikeuksia puolustetaan lain edessä.” Ibrahim totesi Lontoossa.

Universo Gay (Epanja)

1 kommenttia

Kyrie eleison! Kamalaa lukea tällaisesta julmasta - ja niin turhasta - kohtalosta.