Pariskunnat samankaltaistuvat - niin hyvässä kuin pahassa

  • Uutinen
  • Terveys ja tutkimus
  • Juhani Viherlahti

Pariskunnat kopioivat toistensa tapoja. Paljon on todisteltu sitä, mitä hyviä asioita myös homopareille seuraa pysyvästä ja pitkästä parisuhteesta. Tutkijat ovat nyt osoittaneet hyvien tapojen lisäksi myös huonojen kopioituvan.

Tutkijat olivat tarkastelleet hetero- ja homoparien tapoja terveyteen liittyvissä asioissa. Tässä kohden tulokset antavat erään mielenkiintoisen eron hetero- ja homoparien välillä. Heteroparien kohdalla miehiä syytetään yleensä "huonojen vaikutteiden" antamisesta kumppanilleen. Homojen kohdalla sitä vastoin kumpaakin voidaan moittia samasta asiasta.

Aiemmissa tutkimuksissa on tutkittu pääsääntöisesti kuinka läheinen ihmissuhde, erityisesti avioliitto, edistää terveyttä. Tässä uudessa tutkimuksessa tullaan johtopäätökseen, että pitkässä ja läheisessä ihmissuhteessa kopioituvat parien kesken myös huonot terveystavat.

Sosiologi Corinne Reczek teki Cincinnatin yliopistossa tutkimuksen pitkään pariskuntana eläneiden terveystavoista. Hän syvähaastatteli 122 hetero-, homo- ja lesbopariskuntaa, joiden parisuhde oli kestänyt 8-52 vuotta. Tutkituilta kysyttiin kysymyspatteristolla tupakoinnista, alkoholin käytöstä, syömisestä, nukkumisesta, kuntoilusta ja muista vastaavista terveyteen vaikuttavista elintavoista.

Heteropariskunnilla miehet saivat huonoista tavoista syyt niskoilleen parisuhteeseen tuomistaan huonoista tavoista. Vaimo saattoi mennä sitten mukaan tuohon huonoon tapaan. Homojen kohdalla voidaan puhua vastavuoroisuudesta. Vaikka pariskunnan kumpainenkin puoli yksin eläessään ei harrastanut huonoja tapoja, kuten tupakointia ja roskaruoan ahmimista, tapa tarttui, jos parisuhteessa toinen kumppaneista harrasti tällaisia tapoja.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tutkija tuli siihen tulokseen, että parien välillä on kolme eri syytä edistää tapa toiselle kumppanille:
- suora toisen kumppanin huono vaikutus
- terveyteen vaikuttavien elämäntapojen synkronoituminen
- näkemys henkilökohtaisesta vastuusta

Kolmas näistä tavoista koskee lähinnä vain heteropareja. Heidän mielestään huonon tavan omaava puoliso on itse vastuussa siitä, eikä sitä yritetty muuttaa. Myöhemmin tapa kuitenkin saattoi kopioitua toisellekin.

Lähde: Science Daily -uutinen 19.8.2011

***********

Huonojen tapojen kopiointi näkyy helposti esimerkiksi ylipainoisten vanhempien perheissä. Jopa lapset kopioivat vahempiensa tavan syödä ja kaikki ovat näkyvästi ylipainoisia.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!