Yhdysvalloissa käydään 7.11. vaaliuurnilla ja aiempien vaalien tapaan homokysymys on vahvasti pinnalla. Republikaanien kiusaksi puolueen ympärillä on tullut esiin skandaaleja, jotka nakertavat suosiota. Puolueen virallinen linja on homokielteinen.
Alkusyksystä USA:n republikaanipuolueen kongressiedustaja Mark Foley jäi kiinni kiinnostuksestaan kongressin nuoriin lähettipoikiin ja erosi tehtävästään. Hän oli lähetellyt läheteille tietojen mukaan mm. sopimattomaksi tulkittavia sähköpostiviestejä. Skandaali paisui, kun edustajainhuoneen puhemiehen Dennis Hasterin ja useiden muiden on kerrottu tienneen Foleyn toimista vuosien ajan ja peitellen niitä.
USA:n republikaanipuolueen riveissä toimii paljon homoja, joista osa on kaapissa ja toimii puolueen linjan mukaisesti GLBT-oikeuksia vastaan. Tämä on aiheuttanut närkästystä glbt-yhteisössä, ja jotkut aktivistit ovat ryhtyneet paljastamaan puolueen kaappihomoja.
Skandaali on herättänyt myös puolueen kristillisen oikeiston, joka vaatii, että puolueen toiminnasta suljettaisiin homot ulos.
Kun pöly Foley-skandaalin ympärillä oli hieman laskeutunut, tuli seuraava isku, kun Bushin hallintoa lähellä oleva evankelisten kristittyjen puheenjohtaja Ted Haggard jäi kiinni miespuolisen prostituoidun palvelujen ostamisesta. Haggard on joutunut myöntämään asian todeksi. Haggard on ajanut mm. homojen avioliitot kieltäviä lakeja. Hän on esiintynyt perinteisten perhearvojen kannattajana ja on viiden lapsen isä.
- Keskustelu: USA:n republikaanipuolueella homo-ongelma
- Keskustelu: USAn kongressivaalit 7. marraskuuta 2006