Tieteellinen tutkimus osoittaa homovihan vahingoittavan uhrinsa terveyttä

  • Uutinen
  • Terveys ja tutkimus
  • Juhani Viherlahti

Kanadalaisen Concordia-yliopiston tutkimus osoittaa homoihin kohdistuvan homovihan (homofobia) vahingoittavan uhrinsa terveyttä monella tavalla. Tutkimuksen arvellaan olevan ensimmäinen tästä aiheesta maailmassa.

On jo pitkään tiedetty, että homojen syrjiminen ja heihin kohdistuva homoviha (tutkimuksessa käytetään termiä homofobia) aiheuttaa nuorten homomiesten itsemurhia. Asia on ollut voimakkaasti esillä Yhdysvalloissa äskettäisten itsemurhien vuoksi. Tämän uuden tutkimuksen tekijä Michael Benibgui väittää nuorten lesbo-, homo- ja bi-opiskelijoiden itsemurhariskin olevan peräti neljätoistakertainen vastaavaan heteroryhmään verrattuna.

Nyt on tieteellisesti osoitettu, että homojen syrjintä ja homoviha voi aiheuttaa kohdehenkilössä masennusta ja hormonaalisia häiriöitä (stressihormoni kortisolin jatkuvasti korkeita tasoja), joiden seurauksena voi olla itsemurhayrityksiä, muistin häiriöitä, verenkiertojärjestelmän ja jopa luuston muutoksia.

Homovihan kohteiksi joutuneilla kortisolitasot ovat erilaiset kuin muilla henkilöillä. Normaalisti kortisolitasot ovat korkeimmillaan aamulla ja matalimmillaan illalla. Homovihan kohteilla tasot ovat korkeita jatkuvasti. Sisäistetyllä homofobialla (inho omaa seksuaalista suuntautumista kohtaan), stressihormonin tasoilla ja syrjinnällä ja homovihalla on selvä yhteys. Sen on tämä tutkimus osoittanut.

Tutkimustulokset osoittavat myös, että oman perheen ja ystävien myönteisellä asenteella on vastakkainen, henkilöä tukeva vaikutus kortisolin häiriöihin ja se myös parantaa vastustuskykyä. Homot, lesbot ja bi-henkilöt, joilla on perheen ja ystävien tuki, kärsivät muita kiusattuja vähemmän fyysisistä ja henkisistä ongelmista.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tutkimukseen osallistui 63 nuorta aikuista (18-25v.) lesboa, homoa ja bi-henkilöä. Heitä haastateltiin kirjallisesti ja he antoivat tutkimuksessa sylkinäytteitä stressihormonin mittaamiseksi. Tutkimus tehtiin vuosina 2003-2004 Kanadassa.

************

Lähes kaikki homot ovat nämä asiat tajunneet jo pitkän aikaa. Nyt asialle on tieteellinen näyttö.

Concordia-yliopiston tiedote tutkimuksesta
Kuvaus tutkimuksesta

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!