Kansanäänestys homohäistä Costa Ricassa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Lassi Valve

Costa Rican korkein vaalioikeus (El Tribunal Supremo de Elecciones – TSE) on hyväksynyt homohäitä koskevan kansanäänestyksen järjestämisen kunnallisvaalien yhteydessä joulukuun 5 päivänä.

Nimikirjoituksia kansanäänestysaloitteen tukemiseksi kerättiin viime vuonna toreilla ja kirkoissa, ja niitä saatiin kokoon 150000, 20000 yli vaaditun määrän.
Kunnallisvaalit, jotka yleensä houkuttelevat vain 30 prosenttia ääinoikeutetuista vaaliuurnille, saattavat varjostaa kansanäänestysen.

Maan homoyhteisö on torjunut kansanäänestystä. Oikeusasiamiehen toimisto ja eräs asianajaja ovat valittaneet kasanäänetyksestä perustuslakituomioistuimeen sen peruuttamiseksi. Kummankaan mielestä ihmisoikeuksia, varsinkaan vähemmistöjä koskevia, ei saa alistaa kansanäänestyksen ratkaistaviksi. Sen sijaan valtion on taattava kaikkien ihmisoikeudet.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Perustuslakituomioistuin on määrännyt lykkäämään kansanäänestyksen toteuttamiseksi valmistavia toimenpiteitä, kunnes se on ehtinyt käsitellä valituksen, mutta TSE on kuitenkin vahvistanut nimikirjoitukset. Tuomarit tutkivat vielä valitusta; päätös on odotettavissa lähipäivinä.

Telesur (Argentiina)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!