Unkari: parlamentti hylkäsi lain perheen sisäisestä adoptiosta

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • (päivitetty )
  • vaeltaja2006


Homojärjestöt aikovat viedä Unkarissa perustuslakituomioistuimeen parlamentin päätöksen, jolla estettiin perheen sisäinen adoptio. Adoptio olisi sisältynyt laajempaan lakiuudistukseen. Laissa määritellään perhe niin, että sen voi mudostaa eri sukupuolta tai samaa sukupuolta olevat parit. Unkarin perustuslaki ja kansainväliset säädökset määräävät, että perhettä on tuettava, koska se turvaa lasten etuja. Tässä asiassa ei kuitenkaan lasten edut olleet tärkeimpiä. Pahimmillaan pariskunnan toisen osapuolen kuollessa lapsi määrätään yhteiskunnan kasvatettavaksi. Sosiaali- ja työministeriö on myöntänyt, että lainlaatijat eivät halunneet, että syntyy lapsia, joilla on kaksi samaa sukupuolta olevaa vanhempaa. Äänestystulos oli selvä: sisäistä adoptiota vastusti 328, kannatti 20, tyhjiä 6. Parlamenttiin on syntynyt suuri homofobinen koalitio.

HLBTI-liitto vetoaa presidenttiin, että lasten edut ovat mm. kansainvälisten sopimusten mukaan tärkeitä ottaa huomioon ja presidentin ei pitäisi allekirjoittaa lakia sen uudessa muodossa. Jos laki hyväksytään tällaisena, se viedään perustuslakituomioistuimeen ja tarvittaessa eurooppalaiseen ihmisoikeustuomioistuimeen.

(hatter.hu)

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!