Moskova: 14 vuotta vankeutta jesuiitan tappaneelle

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 2

Viime vuonna syksyllä työtön, aikaisemmin vankilassa ollut 36-vuotias mies kävi vieraana jesuiittapapin Victor Betancourtin ja tämän miesystävän kotona. Miesystävä oli Venäjällä toimivan jesuiittajärjestön johtaja. Vieras tappoi jesuiittapapin hakkaamalla tätä käsipainolla päähän. Miesystävä ei ollut teon aikaan kotona, mutta tuli yllättäen kotiin virkamatkalta. Hänenkin kohtalonsa oli kuolla. Surmaaja ei halunnut, että jäisi silminnäkijä.

Oikeudessa eilen tiistaina pohdittiin lieventäviä ja raskauttavia asianhaaroja ja sitä, oliko murhaaja lainkaan asuinkumppanin tappaja, vaikka surmaaja oli jo aikasemmin sen tunnustanut. Puolustuksen mukaan illan isäntä oli seksuaalisesti tunkeileva. Surmaaja yritti torjua paritteluaikeita. Asiantuntijalääkärin mukaan syytetty joutui siveelliseen paniikkiin.

Lehdet ovat herkutelleen tapauksella. Murhaaja oli muuttanut Tverin suunnalta Moskovaan. Hän oli elellyt satunnaisten seksipartnereiden siivellä ja pikkuvarkauksilla. Oli myös tuomioita väkivaltaisista seksijutuista. Joidenkin tietojen mukaan hän myös myi itseään. Huonomaineinen murhaaja jäi moneksi päiväksi asumaan asuntoon yhdessä vainajien kanssa. Hän joi paljon viinaa ja kun hän lähti asunnosta, mukana lähti arvotavaraa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Etukäteen lehdet odottivat 25 vuoden tuomiota, mutta syyttäjä vaati vain 15 vuotta. Valamiehistö totesi, että syytetty tappoi jesuiittapapin. Käsittämättömästä syystä murhaaja vapautettiin toisesta murhasta.

Katoliselle kirkolle heidän jesuiittapappinsa murha oli kiusallinen. Papit eivät eläkään niin kuin opettavat. Jesuiittapappi iloitsi elämästä ja antautui nautinnoille ilman synnintuntoja. Miessuhteet olivat ihan ok, samoin alkoholi..

2 kommenttia

Surullista lukea parin kuolemasta ja Venäjän ankeasta henkisestä ilmapiiristä.
"Papit eivät eläkään niin kuin opettavat."
Ei tämä lause voi olla kaikenkattava. Monet saattavat elää ja monet saattavat olla elämättä. Meitä on moneksi. Keskeistä kristinuskossahan on armo, jos tunnustautuu syntiä tehneeksi ja Kristuksen armoa tarvitsevaksi. Tällä EN tarkoita homouden olevan synnillistä, vaan tekemiensä lupausten rikkomisesta johtuvaa ristiriitaa, jotka monet kokevat ongelmalliseksi.
"Papit eivät eläkään niin kuin opettavat."

Teksti on venäjänkielisestä lehdestä lainattua ja heijastelee lehtiartikkelin tekijän hieman pilkallista asennetta. Valitettavasti lehden nimi ei ollut siinä tekstissä, jota referoin.
Oma lähteeni on tässä (siinä on myös kuvat surmatuista):
http://www.hatter.hu/archivum/?q=node/6333

Tällaisia pilkallisia yleistyksiä pitäisi yrittää välttää, tai ainakin pitäisi kertoa, kuka on äänessä.