Tel Aviv: Poliisi jatkaa ampujan etsimistä

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • (päivitetty )
  • vaeltaja2006
  • 1

Tel Avivin poliisi etsii kuumeisesti tuntematonta ampujaa. Uutissulun vuoksi tilanteesta ei tiedetä mitään. Poliisin tiedottaja sanoi maanantaina, että yli 10 poliisia on tutkimassa asiaa. Tapaus on prioriteettilistalla hyvin korkealla.
(DerStandard)


Tiistai-illan päivitys:

Eri puolilla Eurooppa järjestetään solidaarisuusmielenosoituksia Tel Avivin tapahtumien johdosta. Maanantaina oli oli mielenosoitus Kölnissä, samoin Rostockissa, tiistaina Berliinissä. Wienissä on kokoontuminen keskiviikkona klo 19, lauantaina on tiedossa samanaikaisesti mielenilmauksia Saksassa, Ranskassa, Puolassa ja Espanjassa.

Sen verran on tiistaina tihkunut tietoa, että poliisilla ilmeisesti ei ole johtolankoja. Yksi valvontakameran kuva näyttää vain tumman hahmon pakenevan paikalta.Paikallisen sanomalehden Haaretzin mukaan poliisi kertoo, että tutkimukset luultavasti kestävät kauan. Yhdestä kuumasta vihjeestä on puhuttu. Sairaalassa on yhä neljä uhria, yhden vammat ovat vaikeita. Homo- ja lesbokeskus Aguda avattiin jälleen maanantaina. Se tila, johon isku tehtiin, pidetään toistaiseksi suljettuna. Homo- ja lesbokeskus on viime vuosina ollut paikka, johon voi tulla turvallisesti, vaikka olisi kaapissa esim. vanhemmiltaan.


*****

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Radio Subin haastateltavana maanantai-iltana oli Tel Avivissa asuva Friederike Schwarzer. Hän kertoi, että teon motiivista on vaikea sanoa mitään, ennen kuin tekijä saadaan kiinni. Viime aikoina ilmapiiriä on leimannut kova kiiihotus ja homo/lesboyhteisön mustamaalaus. Esim. ennen Tel Avivin prideä kaupungille tuli viranomaisilta kehotus kieltää koko pride, koska se on eläimellinen tapahtuma. Homoyhteisö joutuu toimimaan tällaisessa ilmapiirissä.

Oli myönteistä, että iskun jälkeen veriteko tuomittiin sekä konservatiivisessa leirissä että voimakkaasti uskonnollisissa piireissä. Tästä toivottavasti syntyy avoimempi keskustelu eikä keskustelu liiku vain sillä tasolla, että "olette eläimiä – ei kannata olla ylpeä itsestään".

Tel Aviv on avoin ja suvaitseva kaupunki. Friederike kertoo, että hän on asunut kaupungissa jo pitempään ja voi kulkea tyttöystävänsä kanssa kadulla käsi kädessä. Näkee myös toisiaan suutelevia pareja. Homoille ja lesboille on paljon kokoontumispaikkoja. Kaupunki muistuttaa siinä suhteessa suuria eurooppalaisia kaupunkeja ja "olla gay" on täysin hyväksyttyä. Sen takia isku oli shokki ja koko gay-yhteisö oli siihen täysin valmistautumaton. Jerusalemissa tilanne on hieman toinen. Siellä ollaan paljon fanaattisempia.

1 kommenttia

Jossakin israelilaisessa aviisissa oli muistaakseni kannanotto, että tämä surullinen tapahtuma saattaa aiheuttaa sen, että joudutaan arvioimaan yhteiskunnan suhde ultra-ortodoksijuutalaisiin. Hehän elävät äärimmäisen tiukkojen uskonnollisten sääntöjen mukaan ja vaativat muita tuossa yhteiskunnassa toimimaan samoin. Tämä ainakin siinä tapauksessa, että tekijä kuuluisi tuohon nimenomaiseen ryhmään.