Berliinissä useita selvittämättömiä hlbti-vähemmistöihin kohdistuneita henkirikoksia

  • Uutinen
  • Yleiset
  • Sami Mollgren

Berliinissä on viime vuosina tapahtunut useita seksuaalivähemmistöihin liittyviä henkirikoksia, jotka ovat jääneet selvittämättä. Berliinin turvallisuustilanteen kerrotaan viime vuosina heikentyneen merkittävästi.

Viimeisin uhri avoimesti homoseksuaali pappi

Heinäkuun alussa löydettiin elottomana Moabitissa sijaitsevasta asunnostaan pastori Reinhold Zuber, 77. 

Kun hyväsydämisenä pidettyä Zuberia ei oltu nähty useisiin päiviin, ilmoittivat naapurit asiasta viranomaisille. Tuolloin kävi selväksi, että hän oli joutunut henkirikoksen uhriksi. Kuoleman ajankohdaksi pystyttiin määrittelemään parin päivän tarkkuudella.

Kaupunkilähetyksestä aikanaan toiminut avoimesti homoseksuaalinen pastori oli pidetty naapurustossa. Hänet oli tuomittu 1980-luvullaa huumekaupasta. Tuon jälkeen hän ei enää ollut aktiivinen kaupunkilähetyksessä, mutta sittemmin hän on toiminut Berliinin aids-avussa.

Poliisi on ilmoittanut kaipaavansa tietoa tapahtuneesta. Poliisin lentolehtisiä on esillä esimerkiksi Tiergartenin puistoalueella ja muissakin paikoissa, joissa etenkin miehistä seuraa etsivät miehet kiertelevät. Tästä on päätelty, että tapauksella on yhteyttä pastorin seksuaalisiin aktiviteetteihin. Monien kertomusten mukaan pastorin asunnolla kävi taajaan monenlaista väkeä ja arvostetussa rakennuksessa asuvat naapurit eivät aina katsoneet tätä hyvällä. Joidenkin mielestä oli vain ajan kysymys, koska tapahtuu jotain ikävää. 

Pastori Reinhold Zuberin kuolemasta tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin (kuva: Kosti Heiskanen)
Poliisi on asettanut uhrin kuvalla varustettuja tiedotteita näkyville paikoille Tiergartenin puistossa (kuva: Kosti Heiskanen)
Zuber asui arvotalossa (kuva: Kosti Heiskanen)
Hälytysajoneuvoja (kuva: Kosti Heiskanen)

Keväällä 2017 kerrottiin Friedrichshainin kansanpuistosta löytyneestä surmatusta homomiehestä. Poliisi julkaisi myöhemmin miehen kuvan ja muita tietoja. Kyse oli 34-vuotiaasta italian kansalaisesta. Surmatyö tapahtui yön tunteina poliisin mukaan paikassa, jossa toisista miehistä seksiseuraa etsivät miehet ovat kierrelleet vuosikausia. 

Vuonna 2015 Tiergartenissa vain 100 metrin päässä Siegessäulesta löydettiin väkivaltarikoksen uhriksi joutunut 64-vuotias mies. Hän oli todennäköisesti joutunut kuristetuksi. 

Heinäkuun 2020 lopulla 23-vuotias Maurice M. löydettiin Spandaun kaupunginosassa sijaitsevasta vanhempiensa asunnosta. Löydön tekivät vanhemmat ja nämä hälyttivät paikalle pelastustyöntekijät, jotka vielä yrittivät elvyttää uhria. Epäilty 20-vuotias tekijä otettiin kiinni Berliinin Mitten kaupunginosassa myöhemmin. Maurice M. on tehnyt näyttelijän töitä. Hänellä on ollut pieniä rooleja, esimerkiksi RTL II -kanavalla.

Kesäkuulta 2020 on puolestaan tapaus, jossa on osallisena papukaija. Claus F. -niminen 49-vuotias avustusjärjestössä työtä tekevä mies oli tuonut asunnolleen baarista löytämänsä 29-vuotiaan syyrialaispakolaisen, ja miesten välillä oli ollut seksiä. Kesken kaiken tunnelma kuitenkin muuttui: uhri kertoo 29-vuotiaan ilmoittaneen haluavansa palata kotimaahasa vaimonsa ja tyttärensä luo. Miestä uhattiin veitsellä ja sidottiin. Tämän jälkeen talosta etsittiin kaikki mahdolliset arvoesineet, myös miehen sormessa olleet sormukset. Omistajan lintu ei kuitenkaan halunnut luopua itselleen nappaamastaan sormuksesta ja puri ryöstäjää sormeen. Vuotaneesta verestä ja myös vuoteesta löytyneestä siemennesteestä poliisi sai geneettisiä todisteita. 

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!