Syyskuun Helsinki Pride -kulkuetta ei järjestetä yhtenä suurena kulkueena

  • Uutinen
  • Pride
  • Sami Mollgren
  • 1
Helsinki Pride -viikon keskuspaikka on Kansallismuseo.

Lauantaina 12. syyskuuta järjestettävää Helsinki Pride -kulkuetta ei järjestetä perinteiseen tapaan yhtenä suurena kulkueena. Sen sijaan kulkueen ja puistojuhlan asemesta järjestetään hybriditapahtuma verkossa ja kaupunkitiloissa.

Asiasta kerrotaan Helsinki Pride -tapahtuman verkkosivuilla.

Tapahtuman järjestävä Helsinki Pride -yhteisö perustelee päätöstä sillä, että viime vuosina yli 100 000 osallistujaa kokoavan kulkueen ja puistojuhlan järjestäminen turvallisesti on osoittautunut erityisen haastavaksi tässä tilanteessa. Yhdistyksesttä todetaan, että monet tapahtumiin osallistuvat ja heidän läheisensä kuuluvat riskiryhmiin, eikä syyskuun tilannetta voida ennustaa. 

Poikkeukselliset ajat ovat haastaneet meistä jokaista. Olemme ylpeitä, että tänäkin vuonna pystymme järjestämäään Helsinki Pride -viikon vahvistaaksemme yhteisöllisyyttä, juhliaksemme moninaisuutta sekä muistuttamaan tehtävästä työstä yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien edistämiseksi, kertoo Helsinki Pride -yhteisön puheenjohtaja Juha Kilpiä.

Tapahtumasivuille on määrä luoda verkkokulkue kumppaniyhteisöille ja -organisaatioille, johon myös yksityisihmiset voivat liittyä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tapahtuman järjestäjien mukaan verkkokulkueen lisäksi kaupunkia, katuja ja puistoja, otetaan haltuun kaikissa sateenkaaren väreissä la 12.9. klo 12 alkaen. Yhtenäisen kulkueen sijaan ihmisiä kannustetaan kulkemaan itse valitsemillaan reiteillä sateenkaariliput ja kyltit heiluen. Pienryhmät, yhteisöt ja ystäväporukat tekevät Pridea näkyväksi kaduilla ja verkossa, sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #imwithpride ja #helsinkipride2020. 

Omaa piknik-hetkeä puolestaan voi viettää kaupungin puistoalueilla tai vaikkapa omassa kodissaan. Helsinki Priden PrideCam kiertää iltapäivän aikana eri puolilla kaupunkia kuvaten ryhmiä ja seurueita kaupunkitiloissa, kaduilla ja puistoissa.

- Helsingin kaupunki vaalii jokaisen turvallisuutta, kaupunkilaisten keskinäistä luottamusta sekä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Haastavina aikoina näitä tarvitaan entistä enemmän. Olemme erityisen ylpeitä Helsinki Priden pääyhteistyökumppanuudesta ja syyskuun Pride-viikosta, jolla konkreettisesti edistämme kaikille turvallista ja yhteisöllistä kaupunkia, kertoo Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.

Tapahtuman verkkosivuilla kerrotaan live-konsertista, joka on katsottavissa myös verkossa. Kello 16-18 järjestetään Pride-konsertti Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa.

- Konsertti striimataan Pride-sivustolle, joten sitä on mahdollisuus seurata myös piknikiltä tai omalta kotisohvalta. Koko lauantaipäivän lähetämme livestriimiä kaupungin kaduilta, puistoista sekä Pride -konsertista. Myös Yle on mukana taltioiden viikon tapahtumia ja Pride-erikoislähetyksellä lauantaina. 

Helsinki Pride -viikkoa vietetään syyskuun toisella viikolla, 7.-13.9.2020. ohjelmaan sisältyy keskustelutilaisuuksia, luentoja, vertaistapaamisia, esityksiä ja juhlia. Helsinki Pride Housena toimii Kansallismuseo, josta löytyy osa viikon ohjelmatarjonnasta sekä myös Pride Info & Shop.

1 kommenttia

Noniin, vihdoinkin Skatta, Herttoniemenranta, Vuosaari, Kontula, Malmi, Pasila, Munkka, Ruoholahti, Haagat, Kannelmäki, Malminkartano, Viikki, Käpylä, Laru, Pihlajamäki, Mellunmäki, Itis, Jätkäsaari, Pikku-Huopalahti, Taka-Töölö jne. pääsevät osallisiksi HkiPridetykseen. Suorastaan kutkuttavaa!

Tosin vielä heinäkuun loppuviikko ja kokonainen elokuu reilusti aikaa ystävämme koronan vaikuttaa Kekri-HkiPridenkin lopulliseen suuntautumiseen . . .